Urheilu

Ukrainalle riitti Kravetsin maali voittoon – Suomi hävisi jälleen jalkapallon MM-karsinnan

Eero Markkasella oli täydellinen paikka tasoitukseen, hyökkääjä laukoi ohi.

Ukraina–Suomi 1–0

Odessa. Ukrainan Odessan satamakaupungin kaduilla kiitävät rinnakkain ränsistyneet Ladat ja uudenhohtavat länsiautot. Lauantai-iltana Tshornomorets-stadionin nurmella suomalaispelaajat olivat Ladoja, joiden ohitse kiitivät oikealta ja vasemmalta luokkaa tehokkaammat jarmolenkot ja konopliankat. Ukraina nousi voiton ansiosta lohkokakkoseksi, ja Suomi pysyi viimeistä edeltävällä sijalla maalieron turvin ennen Kosovoa.

Suomi jahtasi toisella puoliajalla Ukrainan avausjaksolla tekemän maalin johtoa ja olikin todella lähellä tasoitusta tunnin kohdalla. Toisena hyökkääjänä ottelun aloittanut Robin Lod murtautui keskikentän oikealta laidalta rangaistusalueelle ja laukoi päin maalivahti Andri Pjatovia, joka haparoi pallon käsistään. Vaihtomies Eero Markkasella oli tilaisuus tehdä tasoitusmaali mutta kolossimainen hyökkääjä nosti pallon yli maalin. Sen parempaa paikkaa ei Suomi olisi voinut enää saada eikä saanut.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Takaa-ajoasemassa Suomi sai vyörytettyä hyökkäyksiä Ukrainan päätyyn, mutta lukuisista erikoistilanteista - kulmapotkuista, vapaapotkuista ja sivurajaheitoista - ei syntynyt enää maalipaikkoja.

Toisessa päässä Suomen maalivahti Lukas Hradeckylla oli vähemmän töitä, mutta hän esti Ukrainan toisen maalin loistavalla torjunnallaan Jevhen Konopliankan laukaukseen, kun peliä oli jäljellä kymmenen minuuttia.

Avauspuoliaika eteni Ukrainan täydellisessä hallinnassa. Ensimmäinen vaaratilanne tuli jo neljännellä minuutilla toppari Sauli Väisäsen harhasyötön jälkeen. Ukraina sai nopean vastahyökkäyksen, joka päättyi keskityksen jälkeen puskuun päin takatolppaa.

Ukrainan vaaralliset laitapelaajat Andri Jarmolenko ja Jevhen Konoplianka hyödynsivät laitapakkien taakse jääneen tilan ja juoksivat koko ajan liian vapaasti laidoilta keskityspaikkoihin.

Toinen puolustuksen täysin murtanut syöttö tuli 25. minuutilla, kun Suomen oikean pakin Kari Arkivuon taakse tuli pystysyöttö. Konoplianka eteni rangaistusalueelle ja antoi tarkan keskityksen takatolpalle. Artem Kravetsilla oli helppo työ sijoittaa pallo maaliin.

Suomi antoi tasoitusta, kun avauskokoonpanossa oli viisi puolustajaa ja kaiken kaikkiaan seitsemän puolustavaa pelaajaa. Suomen hyökkääjinä pelanneet Teemu Pukki ja Robin Lod jäivät ilman palloja, eikä Suomi saanut pelattua lainkaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Kaikki oli kuin sattuman ja parin vastahyökkäyksen varassa.

Suomen tasoitus olisi voinut syntyä 33. minuutilla, kun Pukki sai kuin varkain pallon Ukrainan puolustajalta riistettyä ja pääsi nokikkain maalivahti Andri Pjatovin kanssa. Pukin sijoitus kohti takakulmaa kimposi Pjatovin jalasta kulmaksi. Läheltä piti oli Suomen tarina tässä ottelussa.

Suomi sai toisen maalipaikkansa avausjakson viimeisellä minuutilla vastahyökkäyksestä, mutta Sakari Mattilan pusku suuntautui suoraan päin maalivahti Pjatovia.

Ottelu oli viety Odessaan mitä ilmeisimmin siksi, että Suomi oli kolmoskategorian surkea vastustaja. Suuremmissa jalkapallokaupungeissa Kiovassa ja Lvivissä Suomi ei olisi välttämättä kiinnostanut, mutta Ukraina sai hyvän tunnelman viemällä ottelun maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, Odessaan. 34 000 hengen stadionilla oli lähes täysi katsomo, josta tuli kotijoukkueen kahdestatoista pelaaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Huuhkajat
  • Jalkapallon MM-karsinta
  • MM-karsinta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    71-vuotias uimari uhmasi järjestäjiä ja kunnioitti Barcelonan iskun uhreja – finaalin hieno ele kerää suitsutusta

  2. 2

    HIFK uskoo löytäneensä ruotsalaishyökkääjästä menestysavaimen – NHL-pelaaja Artturi Lehkonen teki mestarivahvistukseen suuren vaikutuksen

  3. 3

    Dolgopolovin ottelun epäilyttävä vedonlyönti hälytti tenniksen sisäisen tutkinnan – Englannissa käynnissä kolme tutkintaa

  4. 4

    Kalle Lassila jäi Otepään sprintin välierään

  5. 5

    Superyllätyksen tehtaillut Hyvinkään Tahko jahtaa lisää täysosumia Superpesiksen pudotuspeleissä – ”Runkosarjan ykkösen voittaminen ei ole rakettitiedettä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kannibaali, henkari, merirosvo, heinäsirkka – pyöräilijöillä on kummallisia lempinimiä, mutta ne eivät ole mitään ”suomalaiseen Jeesus-vauvaan” verrattuna

  2. 2

    Donald Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin johtamalta verkkosivustolta melkoinen moka: Kuvitti ihmissalakuljetusta käsitelleen jutun Saksan maajoukkueikonilla

  3. 3

    Formulakuski Valtteri Bottaksen fysiikka kestää vertailun: Cooperissa hän juoksee 3 500 metriä ja 10 000 metriä sujuu erinomaiseen aikaan

  4. 4

    Painonnoston bulgarialainen olympiamitalisti kuoli vain 35-vuotiaana

  5. 5

    71-vuotias uimari uhmasi järjestäjiä ja kunnioitti Barcelonan iskun uhreja – finaalin hieno ele kerää suitsutusta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  4. 4

    Mika Häkkinen paljastaa: paluu F1-sirkukseen kariutui McLarenin surkeaan autoon – ”Pelkkää kärsimystä”

  5. 5

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    3. 3

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    4. 4

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    5. 5

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    6. 6

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    7. 7

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    8. 8

      Ruotsia kuohuttaneessa ”Arboga-naisen” rikosvyyhdissä annettiin tuomiot: elinikäinen ja 14 vuotta vankeutta isän ja entisen puolison murhasta ja äidin murhan yrityksestä

    9. 9

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    10. 10

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää