Urheilu

IFK-valmentaja Törmänen tietää yhden syyn heikkoon kauteen: ”Me ollaan luokattomia yli- ja alivoimatilastoissa”

Jos tahti ei muutu, Helsingin IFK:n kaudesta jääkiekkoliigassa tulee lyhyt.

Jos tahti ei muutu, Helsingin IFK:n kaudesta jääkiekkoliigassa tulee lyhyt. Paljon on pelejä jäljellä, mutta IFK kulkee syvemmällä kuin pitkään aikaan.

Sijoitus Liigassa on vielä kymmenes, mutta joukkueen tilastosijoitukset ovat murheelliset. IFK kohtaa Ilveksen tiistaina, ja on jopa vaara, että joukkue menettää paikkansa kymmenen sakissa.

Ylivoimalla IFK on Liigassa viimeistä edellinen ja alivoimalla lohduttomasti viimeinen.

”Me olemme aika luokattomia yli- ja alivoimatilastoissa”, IFK:n päävalmentaja Antti Törmänen sanoi. ”Ero Tapparaan on aivan dramaattinen.”

Siinä missä Tappara tarvitsee 5.05 minuuttia yhteen ylivoimamaaliin, menee IFK:lta peräti 13.19 minuuttia ennen kuin kiekko kilahtaa maaliin.

Alivoimalla tilanne näyttää yhtä synkältä. JYP puolustaa keskimäärin 16.45 minuuttia alivoimalla, kunnes päästää maalin. IFK:lle tehdään maali 5.51 minuutissa eli vähän yli kahden kaksiminuuttisen aikana.

IFK on pelannut koko syksyn kokoonpanolla, joka ei ole läheskään optimaalinen. Kapteeni Arttu Luttinen on ollut poissa CHL:ssä tulleen loukkaantumisen takia. Hän ei ole pelannut yhtään ottelua, mutta oli viime kaudella tärkeä ylivoimamaalien tekijä.

Viime viikolla IFK pelasi kaksi ottelua, kuusi pistettä oli tarjolla, mutta nolla tuli.

”Ollaan hukattu pisteitä, eikä viime viikolla monta tullut”, Törmänen sanoi, mutta ei piiloutunut loukkaantumisten taakse. ”Mitäs tässä selitellä.”

Kovalla rahalla hankittu Juhamatti Aaltonen pysyy tämän viikon sivussa. Vielä pitempään ovat poissa Joonas Rask, Jasse Ikonen ja Juuso Puustinen. He kaikki ovat pelaajia, joiden nimi kirjoitetaan usein maali- tai syöttötilastoihin.

”Se vaikuttaa varsinkin erikoistilanteissa”, Törmänen sanoi avainpelaajien puuttumisesta. ”Toiset pelaajat joutuvat pelaamaan enemmän kuin ovat tottuneet. Kun pelaaja pelaa viisi minuuttia enemmän kuin mihin on tottunut, ei se olekaan niin helppoa.”

Törmänen ei ole huomannut joukkueessa kireyttä, vaikka peli ei kuljekaan.

”Mutta pitäisi olla sellaista tunnelmaa, että voitto raavitaan, vaikka väkisin”, Törmänen sanoi.

IFK kohtaa Ilveksen Liigassa tiistaina kotikaukalossaan kello 18.30. Liigan kaikki ottelut Ruutu-palvelussa ja kierroksen parhaat palat ja kaikki maalit HS.fi:ssä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  4. 4

    Rallin MM-sarjaa johtava Thierry Neuville keskeytti Saksan rallin

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  4. 4

    Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    5. 5

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    6. 6

      Varokaa ansaa: ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    7. 7

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    8. 8

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    9. 9

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää