Valikko
Urheilu

IS: Formulatähtien lääkäri Aki Hintsa on kuollut – näin Hintsa kertoi syöpähoidoistaan ja toipumisestaan huhtikuussa

Hintsa tunnettiin monien formulakuljettajien lääkärinä. Hänelle tehtiin syöpäleikkaus maaliskuussa.


Pitkään syöpää sairastanut formulalääkäri Aki Hintsa on kuollut, kertoo Ilta-Sanomat. Hintsa oli kuollessaan 58-vuotias.

Hintsa oli urheilulääkäri ja ortopedi, joka tuli tunnetuksi formulatähtien lääkärinä. Hintsa työskenteli vuosina 2008–2013 McLarenin lääkärinä. Kaiken kaikkiaan hän oli yhdentoista vuoden ajan formuloissa varikkolääkärinä ja valmentajana.

Hän toimi urallaan muun muassa F1-mestareiden Mika Häkkisen, Lewis Hamiltonin, Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin lääkärinä.

Hintsa johti myöhemmin Genevessä erikoisklinikkaa, jonka tehtävänä on parantaa kokonaisvaltaisella ja yksilöllisellä tavalla asiakkaittensa henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä elämisen laatua.

Kun Vettel voitti maailmanmestaruuden, hän kiitteli ensimmäisenä juuri Hintsaa. Vettel osti myöhemmin läheiseltä ystävältään Hintsalta tämän kesämökin Joutsasta.

Räikkösen suoritukset paranivat, kun Hintsa sanoi McLarenin ja Lotuksen F1-talleille, että suomalainen on täysin muista poikkeava yksilö, jota ei voi panna mihinkään muottiin.

Helsingin Sanomat haastatteli Hintsaa huhtikuussa 2016, jolloin hän kertoi toipumisestaan syöpäleikkauksesta ja hoidoistaan.

 

Seuraava haastattelu on julkaistu 21. huhtikuuta 2016:

Aki Hintsa vastaa Skype-puheluun klinikallaan Genevessä.

”Kuten näkyy, nyt on alkanut tukka kasvaa”, Hintsa sanoo.

Hän on käynyt aamulla sädehoidossa ja antanut sen jälkeen haastattelun The Economist -lehden toimittajalle.

Hintsan takana näkyy hylly, jossa on Formula 1:n maailmanmestarien Kimi Räikkösen, Mika Häkkisen, Sebastian Vettelin ja Lewis Hamiltonin kypärät. Hintsa on valmentanut heitä kaikkia – ja monia huippu-urheilijoita sekä laajaa joukkoa yritysjohtajia ympäri maailmaa.

Aki Hintsan, 57, menestyksekäs ura valmennusbisneksessä oli päättyä dramaattisesti kesällä 2015, kun hänen vatsaontelostaan löydettiin pahanlaatuinen kasvain.

Syöpä oli levinnyt niin laajalle, ettei sitä voitu leikata. Hintsaa hoitanut lääkäri lupasi potilaalleen diagnoosin jälkeen kolme kuukautta elinaikaa. Toisessa liitossaan elävällä Hintsalla on sveitsiläisen puolisonsa kanssa kaksi pientä lasta.

Lääkärien yllätykseksi Hintsa toipui tehokkaiden hoitojen seurauksena takaisin työkuntoon. Tammikuussa 2016 hän esiintyi maailman huippujohtajille Sveitsin Davosissa järjestettävässä World Economic Forumissa (WEF) eli Maailman talousfoorumissa. Hintsa puhui maailman huippujohtajille omasta hyvinvointifilosofiastaan, joka perustuu ennaltaehkäisyyn.

Helmikuun lopussa Aki Hintsa oli puhumassa Lontoossa kansainvälisen yrityksen johtoryhmälle, kun hän huomasi, että Geneven yliopistollisesta sairaalasta oli yritetty soittaa hänelle useamman kerran.

Kun Hintsa soitti takaisin, hän sai kuulla yllättävän uutisen. Hintsan vatsasta otettuja magneettikuvia tutkinut professori, kirurgi Philippe Morel oli huomannut, että Hintsa syöpäkasvain oli pienentynyt hoitojen ansiosta niin paljon, että kasvain voitaisiin leikata.

Hintsalle tehtiin syöpäleikkaus 9. maaliskuuta 2016. Leikkaus kesti yli 11 tuntia.

”Ihmissilmällä havaittava osa kasvaimesta saatiin poistettua”, Hintsa kertoo.

Nyt hän saa intensiivisiä solumyrkky- ja sädehoitoja toukokuun loppuun asti, jotta myös mikroskooppiset kasvaimen osat saataisiin tuhottua.

”Taistelu jatkuu. Emme ole vielä maalissa.”

Sairastumisen jälkeen kokeneen lääkärin oma reaktio oli ollut samanlainen kuin monella syöpädiagnoosin saaneella. Tässäkö tämä oli. Sisuunnuttuaan Hintsa päätti tehdä itsestään oman kokonaisvaltaisen eli holistisen hoitoajattelunsa mallikappaleen.

”Olen ottanut lääketieteestä kaiken mahdollisen irti. Lisäksi olen pyrkinyt optimoimaan kehon oman vastustuskyvyn huolehtimalla siitä, että kaikki tarvittavat hivenaineet ja vitamiinit ovat järjestyksessä. Olen ollut myös fyysisesti aktiivinen koko ajan”, Hintsa kertoo.

Hän korostaa aktiivisen taistelemisen merkitystä.

”Periksi ei saa antaa. Tässä jäisi helposti sellaiseen puolustustilaan, jossa ottaa vain passiivisesti hoidot vastaan. Itse lähdin kokonaan erilaisella filosofialla liikkeelle.”

Leikkauksen jälkeen Hintsa vietti viikon teho-osastolla. Jo leikkauksen jälkeisenä päivänä hän pyysi sänkyynsä erikoisvalmisteisen kuntopyöränsä. Hoitajat vastustelivat, mutta Hintsa sai pyöränsä ja polki viisi minuuttia.

”Fysioterapeutti sanoi, ettei ole koskaan nähnyt tällaista.”

Tammikuussa Davosin konferenssissa eräs maineikas syöpätutkija sanoi Hintsalle, että tämän pitää kirjoittaa sairaudestaan kirja. Tuo mitä sinulle on tapahtunut, ei ole ihan normaalia, tutkija totesi.

”Tässä minä istun ja kohta on vuosi mennyt. Syöpä, jonka piti tappaa, ei ole tappanutkaan. En ole käyttänyt kipulääkkeitä sen jälkeen kun hoidot aloitettiin”, Hintsa sanoo.

”Saa nähdä, paljonko meikäläisellä on aikaa. Mutta tämän taudin kanssa tilanne ei voisi olla paljon parempi.”

Fyysisen ja henkisen aktiivisuuden rinnalle Hintsa nostaa omalla kohdallaan vielä kolmannen tekijän, uskon. Hintsa tuli nuorena uskoon ja on ollut muun muassa lähetyslääkärinä Etiopiassa.

”Minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä tekijöistä on ollut hengellinen sodankäynti tätä sairautta vastaan. Täytyy siinäkin kiittää ihmisiä, jotka ovat tukeneet sillä saralla.”

Davosissa Aki Hintsan kanssa esiintyivät Formula 1:n maailmanmestarit Sebastian Vettel ja Mika Häkkinen sekä testikuljettajana Formula 1:ssa toiminut Susie Wolff, joiden valmentajana Hintsa on toiminut.

Davosin esiintymisten jälkeen yrityksen palveluiden kysyntä on Hintsan mukana kasvanut rajusti. Hintsan menetelmistä ovat kertoneet muun muassa BBC sekä maailman johtavat talouslehdet Wall Street Journal ja Financial Times.

”Kansainvälisesti olemme nyt saaneet pullonkorkin auki. Yhteydenottoja on tullut paljon.”

Hintsan filosofiaan perustuvia valmennuspalveluita tuottava Hintsa Performance ja liikuntasovelluksestaan tunnettu suomalainen startup Heiaheia fuusioituivat äskettäin. Fuusion jälkeen yhtiön nimeksi tulee H2H Performance.

Davosissa julkistettiin Heiaheian kehittämä Hintsa Better Life -sovellus, joka esittelee tarkemmin Hintsan menetelmää. Jatkossa firman tuotekehitys ja digitaalinen puoli toimivat Suomessa ja valmennusbisneksen päämaja on Sveitsissä Hintsan klinikan yhteydessä.

Yhtiön asiakkaan on Hintsan mukaan tällä hetkellä 12 Formula 1 -kuljettajaa. Heidän valmennuksestaan huolehtii australialainen lääkäri, tohtori Luke Bennett.

”Meillä on loistavaa väkeä. Aiemmin kaikki kulki minun kauttani, mutta nyt voin keskittyä luennoimiseen ja asiakkaiden tapaamiseen”, Hintsa sanoo.

Leikkauksen jälkeen Aki Hintsa oli kolme viikkoa sairaalassa. Hintsa saa nyt arkipäivisin sädehoitoa toukokuun loppuun asti. Hintsa on edelleen sairauslomalla, mutta on sanojensa mukaan vähitellen palaamassa töidensä pariin.

”Vasta parin vuoden kuluttua voin sanoa, että tämä on voitettu kanta. Siihen saakka pitää olla varovainen. Mutta sen voi sanoa jo nyt, että kaikki todennäköisyyslaskelmat on voitettu. Olen toipunut äärimmäisen poikkeavasti vastaaviin tapauksiin verrattuna.”

Hintsan mukaan sairaus on kirkastanut hänelle monta asiaa.

”Aiemmin puhuin sinänsä hienoista asioista, kuten perheestä ja ystävistä ja omasta hyvinvoinnista. Sitten se muuttui todellisuudeksi. Tarvitsin siihen hirvittävän ison koulun.”

Nyt hänellä on viesti, joka pysäyttää yhtä lailla huippujohtajat kuin huippu-urheilijat.

”Voin sanoa asiakkaalle, että älä tee samaa virhettä kuin minä. Huomista päivää meille ei ole luvattu. Voit tehdä tänään niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeänä.”

Aki Hintsa

  Syntynyt 11. 9. 1958 Seinäjoella.

  Asui Genevessä, jossa hänellä oli oma erikoisklinikka.

  Urheilulääkäri ja ortopedi.

  Erikoisalana traumatologia.

  Työskenteli 1990-luvun lopulla lähetyslääkärinä Etiopiassa.

  Toiminut mm. Mehiläisen, Pohjolan ja Suomen olympiakomitean lääkärinä.

  Toimi 11 vuotta F1:ssä varikkolääkärinä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Jaakko Lyytinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat

  2. 2

    Bottas taipui viime hetkillä aika-ajojen kakkoseksi – Räikkönen taisteli kärkikolmikkoon

  3. 3

    Pöytätenniksen kärkipelaajat poistuivat turnauksesta – Kiinalta voimakkaat toimenpiteet: ”Isänmaallisuuden on oltava etusijalla”

  4. 4

    Espoolaisjuniori teki historiaa – Suomeen ensimmäistä kertaa kivääriammunnan nuorten MM-kultaa

  5. 5

    Dallasin kykyjenetsijä­päälliköltä kovaa suitsutusta NHL:n kolmosvaraus Heiskaselle – vertaus moninkertaiseen Stanley Cup -mestariin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat

  2. 2

    Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

  3. 3

    Dallasin kykyjenetsijä­päälliköltä kovaa suitsutusta NHL:n kolmosvaraus Heiskaselle – vertaus moninkertaiseen Stanley Cup -mestariin

  4. 4

    Veropetossyytöksiä, pinnalle noussut raiskausväite ja mestaruusjuhlia – tällainen on Cristiano Ronaldon vuosi

  5. 5

    Jori Lehterä siirtyy Philadelphiaan: ”Antaa vaihtoehtoja – me pidämme hänestä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

  2. 2

    Hjallis Harkimon maailmanympäri­purjehdus oli yhden miehen hullu show – hammas piti poistaa hohtimilla ja mukana oli kymmenen herätyskelloa

  3. 3

    Helenius sai dieselkoneensa käyntiin – Tallinnasta tuli kotiin mestaruusvyö, vaikka alakynteen jäänyt vastustaja alkoi otella likaisesti

  4. 4

    Entinen tennistähti Boris Becker törsäsi kymmenien miljoonien omaisuuden – asetettiin konkurssiin: ”Hänestä saa kuvan miehenä, jonka pää on hiekassa”

  5. 5

    Karhu tappoi 16-vuotiaan pojan kesken polku­juoksukisan Alaskassa – asiantuntija videolla: ”Todennäköisyys on sama kuin saada salamanisku”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Islamilaisen yhdyskunnan moskeijan seinät töhrittiin Helsingissä – pesutalkoot yhdistävät eri uskontoryhmät sunnuntaina

    6. 6

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    7. 7

      Washington Post: Obama sai viisi kuukautta aikaa taistella Venäjän vaalihakkerointia vastaan – aika loppui kesken, Trump valittiin, totuuden selvittely jatkuu yhä

    8. 8

      Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali

    9. 9

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    10. 10

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    5. 5

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää