Urheilu

Mikko Ilosella ennätyksellisen tasainen kausi: ”Vain todella hyvät viikot jäivät puuttumaan”

Suomen ykköspelaajan Mikko Ilosen kausi golfin Euroopan-kiertueella päättyi sunnuntaina 50.

Suomen ykköspelaajan Mikko Ilosen kausi golfin Euroopan-kiertueella päättyi sunnuntaina 50. sijaan Dubain 60 pelaajan finaalissa.

Ilonen summasi päättyneen kautensa ennätyksellisen tasaiseksi.

Hän pelasi 25 kisaa, joissa oli peräti 13 kertaa sijoilla 10–25. Kauden kokonaisansiot olivat 636 463 euroa.

Kiertueen rankingissa lahtelainen oli 58:s. Se on uran neljänneksi paras sijoitus. Toistaiseksi parhaalla kaudellaan 2014 sijoitus oli 18:s.

”Vain ne todella hyvät viikot jäivät puuttumaan. Samaa suoritusvarmuutta pienellä tasonnostolla olisi tilauksessa myös vuodelle 2017”, Ilonen sanoi tiedotteessa

Kausi 2017 käynnistyy Ilosen osalta jo Hongkongissa joulukuussa. Tämän jälkeen hän lomailee ja leireilee reilun kuukauden ajan.

Kalenterivuoden avauskilpailu on suunnitelmissa Lähi-Idässä, jossa perättäisinä viikonloppuina alkaen tammikuun lopusta pelataan Abu Dhabissa, Qatarissa ja Dubaissa.

”Pitää löytää tuolle vuodenvaihteen molemmin puolin olevalle jaksolle sellaisia treenejä, joilla saisin rakennettua hyvän startin tulevaan vuoteen”, Ilonen suunnitteli.

Päättynyt kausi oli Iloselle uran 16:s pääkiertueella. Hän on pelannut siellä 362 kilpailua, voittanut niistä viisi ja ansainnut 7,059 miljoonaa euroa.

Dubain kisassa voittaja, Englannin 22-vuotias Matt Fitzpatrick (–17) jätti Ilosta kierrosta kohden neljä lyöntiä. Ilosen kisa sujui tasapaksusti (70-73-73-71/–1).

Fitzpatrick voitti kesäkuussa Ruotsin osakilpailun ja pääsi Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen. Siellä hän jäi kuitenkin vielä oppipojan rooliin.

Euroopan-kiertueen rankingin (Race to Dubai) voitti toistamiseen ruotsalainen Open Championshipin voittaja ja olympiahopeamitalisti Henrik Stenson, joka nousi Dubaissa vaisun alun jälkeen yhdeksänneksi.

Samalle sijalle päätyi Euroopan ykköseksi maailmanlistalla rankattu Rory McIlroy. Pohjoisirlantilainen oli kisan puolivälissä tasatilanteessa Ilosen kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
  • Euroopan-kiertue
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  4. 4

    Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  5. 5

    Zlatanin pojat ovat perineet isänsä suuren suun – ”Luulimme sinua hyväksi, onko vamma hidastuttanut?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    5. 5

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    6. 6

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää