Urheilu

Katso illan huippuhetket Liigassa – Partanen ja Puustinen puhalsivat ilmat Jukureista

HIFK:sta tuli torstaina ensimmäinen mikkeliläiset yli kahdella maalilla voittanut liigajoukkue.

Jukurit–HIFK 1–4

Tällä kaudella vain vieraissa viihtynyt Helsingin IFK oli melkoisessa tappioiden sumassa matkatessaan mahtisyksyä pelanneen Jukurien vieraaksi.

Punapaidat tekivät kuitenkin loppuunmyydyllä (4 200) Kalevankankaalla yhdessä erässä selväksi pelin käsikirjoituksen lyötyään eteläsavolaiset maalein 4–1.

Voitto oli IFK:lle vasta toinen seitsemään viime peliin, joista viidestä ei ole tarttunut mukaan pistettäkään.

IFK:n karkumatkan takasi jo avauserässä Roope Hintzin (0+1) johtama ketju, jonka laidoilla Mika Partanen (1+1) teki kauden neljännen ja Juuso Puustinen (1+1) toisen maalinsa.

”Voitokas peli on tässä vaiheessa tärkeintä. Sadas maalini SM-liigassa otetaan toki vastaan, mutta eihän se kaunis ollut. Muutenkin parhaat pyörityksemme rakensi Robert Leinon ketju”, kommentoi miinuskulmasta maalinsa tehnyt Puustinen.

Jukurien ex-hifkiläinen maalivahti Mika Norja sai ensi kertaa torjuntavastuun kotipelissä. Norjan saldo neljästä aiemmin pelaamastaan matkaottelusta oli kahdeksan pistettä ilman tappiota 60-minuuttisella.

”Joku meni vauhdinotossa pieleen. Ponnistus ei osunut lähellekään lankkua, jolloin avauserä menikin aivan ohi”, hämmästeli Jukuri-luotsi Risto Dufva.

IFK oli antautunut mikkeliläisille syyskuussa kotikaukalossaan (1-2). Tällä kertaa lohjalaissyntyinen Norja ei saanut ex-seuransa päänahkaa.

IFK:n tapaan Jukurit on menestynyt vieraissa paremmin kuin kotikaukalossa. IFK on kerännyt 32 pisteestään peräti 20 matkaotteluistaan.

Voi kai pitää IFK:n fysiikkapuolelta jo suorituksena, että sairaslistalle jäivät kokeneemmista pelureista enää Niklas Bäckström, Lennart Petrell, Joonas Rask ja Daniel Grillfors.

Kun riveihin ilmestyi pitkäänkin sairaslistalla olleita, kokoonpanossa oli peräti neljä vielä kiikaritehoilla pelannutta.

Arttu Luttisen ja Matt Generousin pörssitili jäi yhä avaamatta, mutta kolmannen ottelunsa pelannut Oliwer Kaski ja 18. kerran rivissä ollut Miihkali Teppo avasivat tilinsä syöttöpisteellä.

”Kun meillä ei ollut tiistaina peliä, saimme pitkästä aikaa aikaan kunnon harjoituksen muutamana päivänä. Yleensä tänä syksynä on vain revitty porukkaa väkisin kasaan peliin”, kuvaili IFK-valmentaja Antti Törmänen.

Yksi asia ei tunnu muuttuvan. Liigan huonoimpana alivoimajoukkueena IFK:n verkko heiluu seitsemän minuutin välein.

Illan hämmästyttävin temppu yllätti monet IFK:n kannattajat, jotka ovat tottuneet vieraspeleissä tavallista kalliimpiin pääsylippujen hintoihin.

Jukurit haluaa täyttää katsomonsa ja myy helsinkiläisiäkin vastaan seisomaliput ennakkoon vaatimattomasti kymmenellä eurolla ilman mitään IFK-lisää.

Liigan tilastot

Jukurit–HIFK 1–4 (0–2, 0–1, 1–1)

1. erä: 0.49 Mika Partanen (Roope Hintz-Juuso Puustinen) 0–1, 16.45 Juuso Puustinen (Oliwer Kaski-Mika Partanen) 0–2 yv.

Jäähyt: 1.41 Micke-Max Åsten HIFK 2 min, 7.25 Mikael Johansson HIFK 2 min, 15.03 Miika Roine Jukurit 2 min.

2. erä: 29.55 Juhamatti Aaltonen (Robert Leino-Miihkali Teppo) 0–3.

Jäähyt: 33.38 Keni Karalahti Jukurit 2 min.

3. erä: 50.52 Jesper Piitulainen (Miika Roine-Miika Koivisto) 1–3 yv, 57.51 Mikael Johansson (Jasse Ikonen) 1–4 tm.

Jäähyt: 41.21 Mika Partanen HIFK 2 min, 49.52 Miihkali Teppo HIFK 2 min.

Jäähyt yhteensä: Jukurit 2x2 min=4 min, HIFK 4x2 min=8 min.

Torjunnat: Mika Norja Jukurit 5+4+2=11 poissa 56.34–57.51, Kevin Lankinen HIFK 6+11+4=21.

Yleisöä: 4200.

Sport–KalPa 1–3 (0–0, 0–1, 1–2)

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 4.14 Ville Viitaluoma Sport 2 min, 9.15 Niko Mikkola KalPa 2 min, 11.28 Tommi Tikka Sport 2 min.

2. erä: 35.35 Alexander Ruuttu (Juuso Riikola-Matias Myttynen) 0–1 yv.

Jäähyt: 29.42 Niko Mikkola KalPa 2 min, 34.57 Tommi Tikka Sport 2 min, 38.49 Niko Mikkola KalPa 2 min.

3. erä: 43.04 Topi Piipponen (Santeri Lukka-Henri Knuutinen) 0–2, 50.57 Tomi Körkkö (Joel Kiviranta-Ville Viitaluoma) 1–2 vt, 59.48 Jyri Junnila (Jaakko Rissanen) 1–3 tm.

Jäähyt: 48.12 Tommi Jokinen KalPa 2 min.

Jäähyt yhteensä: Sport 3x2 min=6 min, KalPa 4x2 min=8 min.

Torjunnat: Mika Järvinen Sport 8+10+4=22 poissa 57.15–59.34, 59.39–59.48, Niko Hovinen KalPa 8+14+16=38.

Yleisöä: 2958.

KooKoo–TPS 2–5 (1–0, 0–2, 1–3)

1. erä: 16.56 Anrei Hakulinen (Jarkko Malinen) 1–0.

Jäähyt: 5.50 Eero Savilahti KooKoo 2 min.

2. erä: 24.18 Jasper Lindsten (Ilkka Heikkinen-Miro Keskitalo) 1–1, 39.21 Jerry Ahtola (Dave Spina) 1–2.

Jäähyt: 30.55 Mikko Jokela KooKoo 2 min.

3. erä: 49.21 Anrei Hakulinen (Robin Jacobsson-Jarkko Malinen) 2–2, 51.04 Erik Thorell (Eric Perrin-Henrik Tallinder) 2–3 yv, 57.53 Eric Perrin (Jasper Lindsten-Tomi Kallio) 2–4, 58.48 Erik Thorell (Jani Forsström) 2–5 tm.

Jäähyt: 45.58 Eric Perrin TPS 2 min, 49.39 Kai Kantola KooKoo 2 min.

Jäähyt yhteensä: KooKoo 3x2 min=6 min, TPS 1x2 min=2 min.

Torjunnat: Leland Irving KooKoo 10+9+3=22 poissa 58.34–58.48, Oskari Setänen TPS 3+8+6=17.

Yleisöä: 3066.

Ässät–Kärpät 0–3 (0–2, 0–1, 0–0)

1. erä: 1.28 Mikko Lehtonen (Ilkka Mikkola-Saku Mäenalanen) 0–1, 9.28 Sami Anttila (Aku Kestilä-Miska Humaloja) 0–2.

Jäähyt: 14.53 Niko Peltola Ässät 2 min, 15.03 Lasse Kukkonen Kärpät 2 min, 16.25 Aleksi Mäkelä Ässät 2 min.

2. erä: 30.23 Mikko Lehtonen (Jan Hruska-Aleksi Mäkelä) 0–3.

Jäähyt: 24.11 Ilkka Mikkola Kärpät 2 min, 24.56 Matti Kuparinen Ässät 2 min.

3. erä: Maaliton.

Jäähyt: 50.35 Mika Pyörälä Kärpät 2 min, 52.38 Shaun Heshka Kärpät 2 min.

Jäähyt yhteensä: Ässät 3x2 min=6 min, Kärpät 4x2 min=8 min.

Torjunnat: Andreas Bernard Ässät 9+7+3=19, Jussi Rynnäs Kärpät 5+12+11=28.

Yleisöä: 4581.

JYP–HPK vl. 2–1 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0, 1–0)

1. erä: 2.16 Mathias Porseland (Severi Sillanpää) 0–1.

Jäähyt: 9.07 Teemu Turunen HPK 2 min, 12.06 Urho Vaakanainen JYP 2 min, 18.50 Sami Niku JYP 2 min.

2. erä: 28.42 Antti Suomela (Jani Tuppurainen-Sami Niku) 1–1.

Jäähyt: 24.04 Juha-Pekka Hytönen JYP 2 min, 26.10 Mikko Kalteva JYP 2 min.

3. erä: Maaliton.

Jäähyt: 50.08 Juuso Vainio JYP 2 min.

Jatkoaika: Maaliton.

Vl-maali: Janne Tavi 2–1.

Jäähyt yhteensä: JYP 5x2 min=10 min, HPK 1x2 min=2 min.

Torjunnat: Pekka Tuokkola JYP 5+8+14+2 =29, Emil Larmi HPK 6+8+8+3=25.

Yleisöä: 3238.

KalPa=23=13=3=4=3=67–=48=49

Tappara=22=14=2=2=4=70–=49=48

TPS=23=12=3=3=5=69–=44=45

Jukurit=23=10=1=4=8=56–=52=36

Ässät=23=10=3=0=10=49–=51=36

Pelicans=23=9=4=1=9=59–=50=36

HPK=24=7=6=3=8=59–=54=36

Sport=22=8=3=4=7=59–=57=34

HIFK=22=7=5=1=9=45–=45=32

JYP=22=6=4=6=6=53–=54=32

Ilves=22=7=2=3=10=50–=62=28

Kärpät=23=6=3=4=10=43–=55=28

SaiPa=22=7=1=4=10=53–=66=27

KooKoo=23=4=3=5=11=48–=73=23

Lukko=23=4=3=2=14=52–=72=20

Seuraavat ottelut: 25.11. HIFK–KooKoo, Tappara–SaiPa, 26.11. Kärpät–Sport, Pelicans–Ilves, KalPa–JYP, SaiPa–Jukurit, Lukko–HPK, TPS–Tappara, 29.11. SaiPa–HIFK, Sport–Ilves, TPS–Ässät, Lukko–JYP, Pelicans–Kärpät, Tappara–Jukurit, 30.11. KooKoo–KalPa, HIFK–HPK, 1.12. HPK–KooKoo, Ässät–Pelicans, Sport–JYP, Ilves–Lukko, KalPa–SaiPa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liiga
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Savon Sanomat: Kimmo Timonen saa kunnianosoituksen Kuopiossa, KalPa jäädyttää pelinumeron

  2. 2

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  3. 3

    jalkapalloilu Jalkapallon B-poikien...

  4. 4

    Savon Sanomat: Kuopiolaisseura yllättää – Pietarin Zenitin pääkykyjenetsijä urheilujohtajaksi

  5. 5

    Tyson Furylta villi arvio nyrkkeilymaailman kohutuimmasta ottelusta – historiallinen tyrmäys 35 sekunnissa: ”Se tekisi hyvää oikeille ihmisille”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  2. 2

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  3. 3

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    2. 2

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    5. 5

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    6. 6

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Yllätys autoalalta: vielä joku kehittää polttomoottoriakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää