Urheilu    |   HS-Analyysi

Golfliitossa muhii kiistaa strategiasta ja lauantaina valittavasta uudesta puheenjohtajasta

Pinnan alla on kytenyt pitkään. Iso erimielisyys siitä, millä keinoilla suomalaisia huippuja valmennetaan.

Ennen sanottiin, mitä pienempi urheilujärjestö, sitä isompi riita. Vanha hokema ei välttämättä pidä enää paikkaansa.

Suomen Golfliitto on lähes 150 000 jäsenellään yksi suurimmista lajiliitoista, mutta se ei estä sitä riitelemästä.

Pinnan alla on kytenyt jo pitkään. Osa kiistoista liittyy henkilöihin, osa liiton strategiaan, johon kaikki eivät ole tyytyväisiä.

Ammattipelaajia edustava Suomen PGA erosi marraskuussa tiedotteella Golfliiton strategiahankkeesta. Eroilmoitus yllätti lajiliiton, ja se vastasi PGA:n ilmoitukseen omalla tiedotteellaan. Käytännössä puhevälit jäätyivät.

Närää herätti myös Golfliiton päätös palkata päävalmentaja, vaikka käytännössä valmentamisesta vastaavat pelaajien henkilökohtaiset valmentajat. Suomen PGA ei saanut osallistua valintaan.

Isoin kiista koskee sitä, millä tavalla suomalaisia pelaajia saadaan kansainväliselle huipulle. Viime kädessä riidassa on kyse rahasta ja siitä, mihin ja kuinka tehokkaasti sitä käytetään.

PGA:n mukaan Golfliitto panostaa vääriin asioihin. Golfliitto puolestaan pitää kiinni liittojohtoisesta valmennuksesta.

Lisäksi liitto on palkkaamassa markkinointi- ja myyntipäällikköä. Osa liiton seuroista on sitä mieltä, että toiminnanjohtajan tehtävänä on hankkia liitolle sponsoreita.

Sisäiset kiistat kiertyvät myös henkilökysymyksiin. Liittovaltuusto valitsee lauantaina seuraajan Timo Laitiselle, joka ei jatka puheenjohtajana.

Laitinen selitti luopumistaan työkiireillään Valtiokonttorin pääjohtajana, mutta taustalla on myös turhautuminen.

Laitinen on halunnut päästä eroon golfia yhä vaivaavasta elitistisestä leimasta. Sitä ovat osaltaan ruokkineet puheet Golfliiton korkeista palkkakustannuksista muihin lajiliittoihin verrattuna.

Liiton uudeksi puheenjohtajaksi on kaksi ehdokasta, Toni Laakso ja Hanna Hartikainen. Laakso on Aura Golf ry:n puheenjohtaja ja liiton vara­puheenjohtaja. Hartikainen tulee liiton ulkopuolelta finanssimaailmasta.

Puheenjohtajavaali jakaa kenttää. Liiton niin sanottu vanhoillinen siipi on Laakson takana, ja uudistusmieliset kannattavat Hartikaista.

Hartikaisen kannattajat haluavat muutosta liiton rakenteeseen. Heidän mielestään rivijäseniltä perittävät rahat eivät kotiudu riittävästi takaisin lajiin, vaan menevät organisaation pyörittämiseen.

Sama ongelma koskee tosin monta muutakin liittoa ja yleensäkin suomalaista urheilua.

Lauantain äänestyksestä on tulossa tiukka.

HS:n haltuunsa saaman salaisen selvityksen mukaan liittovaltuuston 43 varsinaisesta jä­senestä 16 on Hartikaisen puolella ja viisi äänestää varmasti Laaksoa. Loput empivät kantaansa.

Valintaa hämmentää erillisen vaalitoimikunnan pitämä luot­tamuksellinen puhelinkokous. Toimikunta päättyi ehdot­tamaan puheenjohtajaksi Laaksoa.

Perustelujen mukaan Laaksolla on hyvät suhteet eri puolille, ja hän on vieraillut ”Suomen saloilla” eli tuntee olot koko kentällä.

Hartikaisen kannattajat pitävät vaalitoimikunnan esitystä junttauksena ja epädemokraattisena. ”Jos muutosta ei tule, harkitsevat useat golfseurat eroa liitosta”, eräs Hartikaisen kannattaja varoittaa.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edmonton teki taas jättisopimuksen, rahaa palaa yli 60 miljoonaa euroa

  2. 2

    Mikä ihme vaivaa huipputennistä, taas yksi tähtipelaaja loukkaantui

  3. 3

    Jalkapallodiiva Cristiano Ronaldon valitukset hylättiin, tähti joutuu kärsimään rangaistuksensa

  4. 4

    Kokenut suomalaisasiantuntija: Johaugin dopingpanna pitenemässä tuntuvasti – näin käsittely etenee

  5. 5

    Michael Schumacherille tyylikäs kunnianosoitus: Poika hyppää Belgian F1-viikonloppuna legendaarisen mestaruusauton puikkoihin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    IS: Tommi Mäkisen Toyota siirtämässä toimintaansa Viroon

  2. 2

    Mika Häkkinen paljastaa: paluu F1-sirkukseen kariutui McLarenin surkeaan autoon – ”Pelkkää kärsimystä”

  3. 3

    Kokenut suomalaisasiantuntija: Johaugin dopingpanna pitenemässä tuntuvasti – näin käsittely etenee

  4. 4

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  5. 5

    NBA:n supertähti LeBron James tylyttää ”niin kutsuttua presidenttiä” Donald Trumpia: ”Hän on tehnyt vihaamisesta muodikasta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    4. 4

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    5. 5

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    6. 6

      Naisten tavallisin hormonihäiriö on vaikea tunnistaa – Kuukautiskierron häiriöt voivat kertoa munasarjojen monirakkulaisuudesta

    7. 7

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    8. 8

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    9. 9

      Itäväylää Pasilan suuntaan ajavat pääsevät tänään puolilta öin Redin alittavaan tunneliin

    10. 10

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää