Urheilu

Yleisöltä astmalääkettä ja huulirasvaa? Norjan hiihtäjille jo pilkkaa Rukalla

Suomen päävalmentaja arvelee, että lisää on tulossa.

Ruka

Norjan suurimmat hiihtotähdet Therese Johaug ja Martin Johnsrud Sundby hymyilivät isosti perjantaina maailmancupin aattona Rukan hiihtostadionin huoltoalueella.

Tosin kumpikaan ei ollut kauniina alkutalven päivänä paikalla fyysisesti vaan jättikuvana Norjan joukkueen huoltorekan kyljessä.

Norjasssa edelleen suosituimmaksi urheilijaksi äänestetty Johaug on väliaikaisessa kilpailukiellossa anabolisesta steroidista johtuvan dopingkäryn takia.

Kesällä sallitun astmalääkkeen liikakäytöstä kilpailukiellossa ollut Sundby saapui Kuusamoon vasta myöhään perjantai-iltana, viime tingassa.

Maailman menestynein suksimerkki, itävaltalainen Fischer on monena edellisenä vuonna marssittanut nimekkäimmät urheilijansa media eteen. Heihin ovat kuuluneet myös Johaug ja Sundby.

Nyt Fischer ei pitänyt mediatilaisuuttaan.

Lahden MM-kisoihin huipentuvan maailmancup-kauden alku on Norjan joukkueelle kesän ja syksyn turbulenssin jälkeen taatusti erilainen.

Siitä on monenlaisia näkemyksiä, miten dopingtapaukset vaikuttavat norjalaisten vauhtiin mc-ladulla.

Suomen päävalmentaja Reijo Jylhä arvelee ihan omasta kokemuksesta, että Rukan yleisö ei kaikilta osin ota norjalaisia erityisen lämpimästi vastaan.

Jylhä epäilee, että yleisön joukosta norjalaisille tarjotaan astmalääkettä ja sitä kuuluisaa haavavoidetta, jota myös huulirasvaksi on kutsuttu.

Tämä tapahtuu toki vain verbaalisesti.

”Suomaiset ovat varmasti jollain tavalla varautuneita Norjan suuntaan. Voisin kuvitella, että Ventolinea ja huulirasvaa tarjotaan, jos kerran meille tarjottiin Hemohesiä 2001 tapahtumien jälkeen Norjassa”, sanoi Jylhä, jonka ensimmäinen kausi päävalmentajana alkoi Lahden vuoden 2001 dopingtapahtumien jälkeen, suomalaisen hiihdon syvimmässä alhossa.

Jylhä perusteli veikkaustaan sillä, että ”kaikki eivät välttämättä ole Rukalla ihan selvin päin”.

Yksi reaktio tuli jo perjantaina. Norjan huoltorekan lähistölle oli ilmestynyt paperilappu, jossa Norjaa verrattiin DDR:ään eli synkästä dopinghistoriastaan tunnettuun entiseen Saksan demokraattiseen tasavaltaan.

”Norjan hiihtojoukkue=dopingjoukkue”, lääkeruiskun kuvalla ja kirjaimilla DDR varustetussa lapussa luki.

Suomen Hiihtoliitto tuomitsi oikopäätä pilailun ja peräsi yleisöltä hyvää urheiluhenkeä.

Norjalaisten suurin virhe on ollut Jylhän mielestä se, että alkuvaiheessa heiltä ei löytynyt riittävää nöyryyttä.

”Kyllä tässä on jossain määrin samaa kuin oli Lahdessa. Media on tuonut koko ajan esiin asioita, joita he [Norjan hiihtoliitto] eivät ole itse kertoneet, vaikka he ovat omasta mielestään alusta lähtien kertoneet kaiken niin kuin asiat ovat.”

Vaikka se ei välttämättä tuloksissa näy, Jylhän mielestä Norjan hiihtäjät lähtevät kauteen mukanaan henkistä painolastia.

”Onhan se raastavaa kokea koko ajan se, että epäillään kaikessa. Se vaikuttaa kaikkeen, kun tulee asioita, jotka näyttävät erilaiselta kuin on tarkoitettu. Siitä tulee levottomuutta.”

Hän muistutti, kuinka äitiys­lomalta palaava maailman menestynein naishiihtäjä Marit Bjørgen pohti Johaugin käryn jälkeen uran jatkamisen mielekkyyttä.

Bjørgen viittasi juuri median ja yleisönkin suunnalta tulevaan kasvavaan epäilyyn.

Norjan kokeneimpiin hiihtoa seuraaviin toimittajiin kuuluva Ernst A. Lersveen ei usko, että dopingkohut näkyvät maan hiihtäjien menestyksessä.

Hän uskoo, että Sundby on vahva voittajaehdokas sunnuntain 15 km:llä (p), vaikka pienen sairastelun jälkeen aloittaakin kautensa vasta Rukalla.

”Marit Bjørgen on vähän arvoitus, mutta hänkin näyttää olevan vahvassa kunnossa”, sanoi Lersveen.

Kaksi vuotta sitten Iivo Nis­kanen jätti Sundbyn toiseksi voit­taessaan Rukalla 15 km:n ­kisan.

Niskanen arvelee, etteivät dopingtapaukset näy millään tavalla norjalaisten alkukauden menestyksessä.

”Kyllä he ovat vuodesta toiseen olleet niin kovia. He ovat näyttäneet oman henkisen kapasiteettinsa sillä, että vaikka on ollut tuollainen vyyhti päällä, he ovat pystyneet takomaan hyvällä tasolla.”

Niskanen heitti, että Sundbyn sairastelu on saattanut olla osittain ”mediapelkoa”.

”En näe mitään syytä, miksei se mies olisi Rukalla ihan totutussa kunnossa. En lähtisi sillä tavalla aliarvioimaan, vaikka siellä on käyty aiheellista keskustelua hiihdon ympärillä”, Niskanen sanoi.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  4. 4

    Chelsean päävalmentaja repesi hillittömään naurukohtaukseen toimittajan kysyttyä rikollisesta kohtelusta: ”Kaikki tietävät, mitä tapahtui”

  5. 5

    Suomen naispari selvisi beach volleyn EM-kisojen puolivälieriin – kultamitalisti sai taipua

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Pertti Alajan entinen pelikaveri muistelee, miten ”Pera ei meinannut mennä millään kentälle kultaisissa kengissä”

  4. 4

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  5. 5

    Chelsean päävalmentaja repesi hillittömään naurukohtaukseen toimittajan kysyttyä rikollisesta kohtelusta: ”Kaikki tietävät, mitä tapahtui”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    9. 9

      Vieraana sukellusveneessä, josta ruotsalais­toimittaja katosi –  HS julkaisee yksinoikeudella keksijä-Madsenin haastattelun

    10. 10

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    7. 7

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää