Urheilu

Jalkapallopomo Sepp Blatterin panna jatkuu – valitus vetoomustuomioistuimeen hylättiin

CAS katsoi Blatterin toimineen vastoin Fifan eettisiä sääntöjä.

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan entisen puheenjohtajan Joseph ”Sepp” Blatterin kuuden vuoden mittainen toimintakielto pysyy voimassa. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS hylkäsi Blatterin maaliskuussa 2016 tekemän valituksen.

Fifa katsoi entisen puheenjohtajansa rikkoneen järjestön eettisiä sääntöjä ja asetti hänet kuudeksi vuodeksi toimintakieltoon 16. helmikuuta 2016. Kielto koskee kaikkea jalkapallotoimintaa. Lisäksi Blatter joutui maksamaan 50 000 Sveitsin frangin sakot.

CAS kuuli kesällä sekä Fifaa että Blatteria ja julkisti päätöksensä maanantaina 5. joulukuuta.

Vetoomustuomioistuimen mukaan Blatter toimi vastoin Fifan eettisiä sääntöjä, kun hän vuonna 2011 hyväksyi maksettavaksi kahden miljoonan Sveitsin frangin palkkion Euroopan jalkapalloliiton Uefan entiselle puheenjohtajalle Michel Platinille.

Vetoomustuomioistuin katsoi, että Platinille maksetut palkkiot olivat kohtuuttomia lahjoja, sillä niille ei löytynyt minkäänlaista sopimuksellista pohjaa. Blatter väitti, että palkkioiden maksamisesta oli sovittu suullisesti ja että ne olivat palkkio Platinin Fifalle vuosikymmentä aikaisemmin tekemästä työstä.

Blatter ohjasi kohtuuttomaksi katsottuja lahjoja Platinille myös Fifan puheenjohtajien eläkejärjestelmän kautta.

Blatterin mukaan vetoomustuomioistuimen päätös oli odotetun kaltainen. Hän tunnusti hävinneensä, muttei silti ymmärtänyt, miksi hänen selitystään ei otettu todesta.

”Minusta on käsittämätöntä, että Fifan ja Michel Platinin välinen suullinen sopimus kiistetään täysin, minun päinvastaisesta lausunnostani huolimatta.”

Seitsemäntoista vuotta Fifan johdossa toiminut Blatter esitti valituksessaan kaikista eettisistä syytöksistä luopumista sekä toimintakieltonsa mitätöimistä. Hän ei esittänyt toimintakieltonsa lyhentämistä, joten vetoomustuomioistuimella ei ollut syytä harkita tuomion pituutta uudelleen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Fifa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kannibaali, henkari, merirosvo, heinäsirkka – pyöräilijöillä on kummallisia lempinimiä, mutta ne eivät ole mitään ”suomalaiseen Jeesus-vauvaan” verrattuna

  2. 2

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  3. 3

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  4. 4

    Dopingtuomionsa lopullista kohtaloa odottavaa Therese Johaugia piinaa tiistain tuomiopäivä: ”En ole valmistautunut menettämään olympialaisia”

  5. 5

    HJK oli ylivoimainen, Savage iski kaksi maalia – HJK:n sarjajohto jo 11 pistettä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  2. 2

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  3. 3

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  4. 4

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  5. 5

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    2. 2

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    3. 3

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    4. 4

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Helsingissä asuvat marokkolaiset tuomitsevat Turun veriteon – ”En pidä häntä marokkolaisena, vaan pidän häntä terroristina”

    8. 8

      Näin neuvottelet itsellesi lisää palkkaa, neuvoo huippuyliopistoissa opettanut professori – ”Älä mieti vain sopimusta, vaan elämääsi sen jälkeen”

    9. 9

      Peliala on tasa-arvoisempi Kiinassa kuin Suomessa, sanoo peligraafikko – ”Roviolla kysyttiin usein, että entä sitten kun sulla on lapsia”

    10. 10

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää