Urheilu    |   Kommentti

Kontinen ja Peers ovat Australian avoimessa jahdatuin pari

He ovat voittaneet kaikki maailman parhaat parit ja osoittaneet kuuluvansa huipulle, kirjoittaa Heikki Miettinen kommentissaan.

Australialainen John Peers pääsi mukaan tenniksen isoimmille areenoille Jamie Murrayn parina kaudella 2015. Samaan aikaan Henri Kontinen vasta rakenteli uraansa, tosin erittäin mukavassa nousukierteessä.

Viime vuoden alusta lähtien Kontinen ja Peers ovat pelanneet pääosin yhdessä. Alku oli takkuista, varsinkin grand slameissa. Vuoden lopussa räjähti pankki, kun he voittivat Pariisin mastersin ja perään Lontoossa ATP:n finaaliturnauksen.

Kontinen ja Peers pääsivät uutena parina Lontooseen, mutta poistuivat sieltä kirkkaissa valoissa ja pokaali kainalossa.

Vaikka Kontinen ja Peers eivät ole Australian avoimen turnauksen ykköseksi sijoitettuja, he ovat jahdatuin pari.

He ovat voittaneet kaikki maailman parhaat parit ja osoittaneet kuuluvansa huipulle. Enää se pitää todistaa itselle ja muulle tennismaailmalle. Ja parhaiten todistaminen onnistuu grand slameissa, joissa seuranta ja julkisuus ovat suurimmat.

Kontisen nelinpelirankkaus on seitsemän ja Peersin pari pykälää alempi. Kovia lukemia, mutta ei niitä, joihin he haluaisivat pysähtyä.

Maailman ykköseksi on vielä matkaa, mutta ei mahdottoman paljon.
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  2. 2

    HJK oli ylivoimainen, Savage iski kaksi maalia – HJK:n sarjajohto jo 11 pistettä

  3. 3

    Savon Sanomat: Kuopiolaisseura yllättää – Pietarin Zenitin pääkykyjenetsijä urheilujohtajaksi

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Pelastuspartio Forssa 61 valmiina lähtöön!

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    8. 8

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    9. 9

      Merkel syyttää Turkkia Interpolin väärinkäytöstä – Espanjan poliisi otti kiinni Erdogania kritisoineen saksalaiskirjailijan Turkin pyynnöstä

    10. 10

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää