Urheilu

Hannu Manniselle ja Samppa Lajuselle löytyi manttelinperijä – Arttu Mäkiaho otti yhdistetyssä nuorten MM-kultaa

19-vuotias lupaus taistelee paikasta Lahden MM-laduilla.

Suomen yhdistetyn hiihdon tulevaisuus näyttää valoisalta. Maailmancupissa vahvasti esiintyneiden Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen lisäksi lisää nuorta lahjakkuutta on lisääkin.

21- vuotiaiden lisäksi läpimurtonsa on tekemässä 19-vuotias Arttu Mäkiaho, joka otti vahvan hiihto-osuuden ansiosta kultaa nuorten MM-kisoissa Yhdysvalloissa.

Mäkiaho hyppäsi HS100-mäestä 90,5 metriä ja lähti ladulle puolisen minuuttia kärkeä perässä sijalta yhdeksän.

Kymmenen kilometrin hiihto-osuudella ratkaisu syntyi noin puolessa välissä matkaa, kun suomalainen teki oman ratkaisunsa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Joo, ladulla oli vähän taktikointia. Yritin lähteä mahdollisimman kevyesti liikkeelle, koska rankka latu ja korkealla happo voi yllättää yhtäkkiä. Mutta viiden kilometrin jälkeen tuntui olo hyvältä ja yritin irrottautua porukasta ja se onnistui”, Mäkiaho hehkutti hiihtoliiton tiedotteessa.

”Loppu sitten tuli jo tahdonvoimalla, vaikka viimeinen kierros oli melkoista tuskaa.”

Mäkiaho jatkoi Suomen vahvoja perinteitä nuorten yhdistetyssä. Aiempia maailmanmestareita maailmancupin kokonaiskilpailun nelinkertainen voittaja Hannu Manninen ja kolminkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen. Hopeaa ovat pokanneet Herola ja Jaakko Tallus.

”Ihan uskomaton fiilis, haaveillut tästä monta vuotta ja nyt se sitten tuli! Ei voi uskoa vielä todeksi ja tuntuu todella hienolta”, Mäkiaho tuuletti mestaruuttaan.

Hänet nimetään todennäköisesti Lahden MM-kisojen viisimiehiseen yhdistetyn joukkueeseen, mutta paikasta neljän kilpailemaan pääsevän urheilijan joukossa hän taistelee etenkin Mannisen kanssa.

Kummallakin on yksi sijoitus 20 parhaan joukkoon maailmancupissa. Mäkiaholla pisteitä on 15 ja Mannisella 13.

Suomen panos Mäkiahon voittamassa kisassa oli muutenkin hyvä, sillä Atte Korhonen oli kahdeksas, Wille Karhumaa 27:s ja Atte Kettunen 28:s.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdistetty
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja peruutti NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon ”epäröinnin” vuoksi

  2. 2

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  3. 3

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  4. 4

    Tennislegenda Björn Borgin hiukset varastivat show’n historiallisessa paremmuuden selvittelyssä

  5. 5

    Henri Puputti vauhditti Vimpelin pesäpallon Suomen mestariksi – ”Lyödään silloin juoksuja, kun niitä tarvitaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  3. 3

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja peruutti NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon ”epäröinnin” vuoksi

  4. 4

    Triathlonisti Kaisa Salilta yllättävä paljastus – pudottaa painoaan kauden tärkeimpiin kilpailuihin: ”En muulloinkaan syö mitä sattuu”

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  4. 4

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Sähköinen työnhaku aiheuttaa päänvaivaa jopa tuhansille työttömille – ”Tuntuu, kuin työnhakija olisi hirttosilmukassa”

    5. 5

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    6. 6

      Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä voi pitää kuoleman kauempana, iso tutkimus osoittaa – silti yhä harvempi suomalainen liikkuu

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja peruutti NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon ”epäröinnin” vuoksi

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    9. 9

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    10. 10

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää