Valikko
Urheilu

Mari Laukkanen vastasi myöntyvästi kosintaan: ”Kyllä se on ihan julkinen asia”

Ampumahiihdon MM-kisat käydään melkein ”kotinurkilla”.

Ampumahiihtäjä Mari Laukkasella on edessään kesähäät, mutta vasta ensi vuonna.

Laukkanen kertoi äskettäin Facebookissa, että hän on vastannut myöntyvästi avomiehensä Benjamin Ederin kosintaan.

”Kyllä se on ihan julkinen asia”, Laukkanen vahvisti HS:lle iloisen perheuutisen ampumahiihdon MM-kisoissa Hochfilzenissä ja näytti kiiltävää kihlasormustaan.

Eder on Itävallan ampumahiihtomaajoukkueen huoltopäällikkö. Pari asuu yhdessä Thalgaussa, noin 70 kilometrin päässä Hochfilzenissä.

Tavallaan Laukkanen kilpailee siis kotikisoissaan.

”Olen harjoitellut täällä paljon. Tuttu paikka, kun oma tukikohta on lähellä”, Laukkanen sanoi.

Laukkanen kilpailee tänä vuonna kaksissa MM-kisoissa.

Hän on mukana myös kahden viikon päästä Lahdessa alkavissa hiihdon MM-kilpailuissa. Laukkanen osallistuu vain sprinttiin, jossa hän on Suomen joukkueen vahvin naishiihtäjä ja tavoittelee välieräpaikkaa.

”Alkuerät eivät tuota ongelmia. Jatkosta on vaikea tietenkään vielä sanoa mitään.”

MM-hiihtojen takia Laukkaselta jää väliin maaliskuun alun ampumahiihdon maailmancupin osakilpailut Etelä-Koreassa.

Päätöstä helpotti, että maailmancup jatkuu Etelä-Korean jälkeen seuraavalla viikolla Kontiolahdella.

”Olisi muuten tullut liian raskas reissu.”

Torstaina alkavissa ampumahiihdon MM-kisoissa Laukkanen osallistuu jokaiselle matkalle.

Pääsy takaa-ajoon edellyttää sijoittumista 40 joukkoon perjantain pikakisassa.

Päätöspäivän, 19. helmikuuta, yhteislähtöön pääsee maailmancupin 25 parasta ja MM-kisojen viisi muuten parasta naista.

Tällä hetkellä Laukkanen on maailmancupin yhteispisteissä 37:s.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ampumahiihto
  • Mari Laukkanen
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  2. 2

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  3. 3

    KOK:n puheenjohtajan mukaan Venäjän sulkeminen Riosta olisi johtanut ”kuolemaan ja tuhoon”

  4. 4

    Hallitseva Suomen mestari SJK menettää pisteitä – peluuttanut useita peli­oikeudettomia pelaajia

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    5. 5

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    6. 6

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää