Valikko
Urheilu

Nyrkkeilysalit ovat nyt naisten valtakuntia – ”Joillain peruskursseilla ei ollut yhtään miestä”

Kuntonyrkkeily ja vasta-alkajien ryhmät vetävät yhä enemmän tyttöjä ja naisia. Kunnon kohottamisen lisäksi myös kontaktin ottaminen ja ottelut kiinnostavat monia.

Salissa kuuluu jatkuva mätkähtely, kun nyrkkeilyhanskat osuvat toisiinsa. Välillä vetäjä huutaa ohjeita osallistujille. Menossa on nyrkkeilykoulun tunti Savate Club Konalassa.

Tämänkin seuran nyrkkeilykoulussa ja kuntonyrkkeilyn peruskursseilla on huomattu, että viimeisen parin kolmen vuoden aikana lajin pariin tulevien naisten määrä on noussut selvästi.

”Vasta-alkajista 60–70 prosenttia oli viime vuonna naisia. Joillain peruskursseilla ei ollut yhtään miestä. Tyttöjen ja poikien nyrkkeilykouluun tuli keväällä 19 tyttöä ja kaksi poikaa”, kertoo seuran toiminnanjohtaja Jan Lagerbohm.

Vastaava tilanne on huomattu myös Tapanilan Erässä, jossa alle 14-vuotiaita tyttöjä on tullut nyrkkeilykouluun ennätysmäärä. Kuntonyrkkeilypuolella naiset ovat olleet enemmistönä jo muutaman vuoden.

”Nyt naiset osallistuvat yhä enemmän myös sekaryhmien harjoituksiin ja sparriryhmään, jossa heitä ei aiemmin ollut lainkaan. Treenaajina tytöt ovat usein sitoutuneita ja hyviä keskittymään”, sanoo nyrkkeilyjaoston puheenjohtaja Päivi Ahola.

Kuntonyrkkeilysaleille on ollut muutenkin tunkua. Nyrkkeilyliiton toimistosihteeri Miika Forström kertoo, että liiton oli koulutettava uusia kuntonyrkkeilyohjaajia vuonna 2016 tavallista enemmän, koska kysyntä seuroissa on kasvanut.


Viime syksynä myös olympiamenestyksen vaikutus nähtiin ainakin Mira Potkosen kotisalilla Tampereen Voimailuseurassa. Syksyn kuntonyrkkeilyryhmiin jonotti siellä 300 ihmistä, joista 50 ei mahtunut mukaan.

”Myös 10–15-vuotiaita juniorityttöjä tuli viime syksynä tuplasti aiempaa enemmän”, kertoo seuran sihteeri Anna Laukkanen.

Konalan salilla sparriharjoitusta tekee nyrkkeilykoulua käyvä Eeva Ihalainen, 32.

Hän on kokeillut aiemmin monenlaisia liikuntaharrastuksia ja kamppailulajeistakin vapaaottelua.

Nyt hän nyrkkeilee kolmesti viikossa, ja laji on vienyt mukanaan.

Tunnin ja vartin mittainen treeni on Ihalaisesta tehokas paketti. Sen aikana työt pyyhkiytyvät mielestä, koska koko ajan on tekemisen meininki. Ihalainen iloitsee myös kannustavasta porukasta, jossa on hyvä yhteishenki.

”Itsensä haastaminen ja ylittäminen kasvattaa itsetuntoa. Pidän kontaktin ottamisesta, ja sparrauksessa olen pystynyt kehittymään, vaikka minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta”, Ihalainen kertoo.

Viereisellä matolla harjoittelevat nyrkkeilyä ja potkuja yhdistelevän savaten vasta-alkajat. Mukana ovat myös Venla Salminen, 12, ja Saara Nordström, 12.

Salminen on aiemmin harrastanut taekwondoa ja Nordström voimistelua.

”Kurssin aikana kunto on kasvanut ja kehonhallinta on tullut paremmaksi”, kertoo Nordström.

”Myös itsepuolustuksessa tarvittavat refleksit ja tasapaino ovat parantunut. Tämä sopii kehittymishaluiselle tyypille, joka ei heti luovuta”, Salminen pohtii.

Motivaatio on tärkeintä, Lagerbohm myöntää. Hän kertoo, että moni aikuisenakin nyrkkeilyn pariin tulleista haaveilee kuntoilun lisäksi ottelukehään nousemisesta. Se on myös Eeva Ihalaisen tavoite.

”Tätä varten järjestämme epävirallisia harjoitusotteluita. Siitä haetaan elämystä ja kykyä hallita pelkoa sekä stressiä”, Lagerbohm toteaa.

Fakta

Pääkaupunkiseudulla parikymmentä nyrkkeilyseuraa


 Alkeiskurssille voi mennä tavallisissa sisäliikuntavarusteissa ja -tossuissa.

 Monet seurat lainaavat nyrkkeilyhanskoja, ja niitä voi ostaa alle 50 eurolla.

 Aloittelijoiden kurssimaksut riippuvat järjestäjästä ja kurssin pituudesta. Useat starttikurssit maksavat pääkaupunkiseudulla noin sata euroa, muualla vähemmän.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntoilu
  • Nyrkkeily
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    ”Jos olen rehellinen, välillä hädin tuskin nukun” – HJK:n Demba Savage hukkaa maaleja ja kärsii paineista

  2. 2

    Stadin derby on enemmän kuin pelkkä peli

  3. 3

    HIFK-fani: ”kannattajia kohdellaan verkkojen avulla kuin karjalaumaa” – katso kuvat kannattajien marssilta ennen Stadin derbyä

  4. 4

    Stadin herruus jäi ratkaisematta – tasapeli tuntui HIFK:sta riemukkaalta voitolta: ”Tosi hieno taistelu”

  5. 5

    Petteri Koponen ei märehdi enää päiväkausia tappioita, vaan pelaa poikansa kanssa – ja ajaa harjoituksiin Messin entisellä Audilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippukuljettajat ryöstettiin aseella uhaten tacobaarin luukulla – ryöstöstä epäillään kahta teini-ikäistä

  2. 2

    Petteri Koponen ei märehdi enää päiväkausia tappioita, vaan pelaa poikansa kanssa – ja ajaa harjoituksiin Messin entisellä Audilla

  3. 3

    Stadin derby tänään, HJK:n entiset tähdet avoimina –”Luottoa sain sitten HIFK:ssa”

  4. 4

    Sortuiko Chelsea sopupeliin John Terryn jäähyväisottelussa? Etukäteen sovittu vaihto 26. minuutilla toi vedonlyöntivoittoja

  5. 5

    Kiihkeä paikalliskamppailu tänään – Näin toimit oikein Stadin derbyssä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tamilta yllättävä väite USA:n valmistautumisesta Leijonat-peliin – ja hän saattoi olla oikeassa

  2. 2

    Kiipeilijä yritti päästä Everestille ilmaiseksi – löydettiin luolasta piileskelemästä, ja nyt uhkaa muhkea sakko

  3. 3

    Harri Säteri nollasi USA:n ja loi pohjan Leijonien jättiyllätykselle MM-puolivälierässä: ”Kyllä unelmat ovat edessäpäin”

  4. 4

    Michael Schumacherin perhettä kiristettiin ja uhattiin lasten tappamisella – kiristäjä jäi kiinni lapsellisen virheen vuoksi

  5. 5

    Leijonat pelaa pronssiottelussa – Ruotsi oli selkeästi parempi MM-välierässä

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    2. 2

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    3. 3

      Poliisi nimesi Salman Abedin Manchesterin iskun epäillyksi tekijäksi – tämä hänestä tiedetään

    4. 4

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    5. 5

      Tämä tiedetään Manchesterin iskusta: Epäillyn pommimiehen henkilöllisyys vahvistui – nyt poliisi tutkii, toimiko hän yksin

    6. 6

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    7. 7

      Tutkija Eurooppaa koettelevista terrori-iskuista: Uuden jihadistisukupolven seuraukset tuntuvat ainakin 20 vuotta

    8. 8

      CIA:n entinen johtaja: Kaikille on selvää, että Venäjä sekaantui ”röyhkeästi” Yhdysvaltojen presidentin­vaaleihin

    9. 9

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    10. 10

      Tutkijat paikansivat 40 geeniä, jotka säätelevät älykkyyttä – niistä löytyi myös yllättävän vahva yhteys autismiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Manchesterin iskusta: Epäillyn pommimiehen henkilöllisyys vahvistui – nyt poliisi tutkii, toimiko hän yksin

    2. 2

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    3. 3

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    6. 6

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    7. 7

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    8. 8

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    9. 9

      Jos olisin amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    10. 10

      Michelle Obama lomailee suomalaisen muotisuunnittelijan pinkissä luomuksessa – Teija Eilolan suunnittelema paita nousi uutiskuviin: ”Todella iso kunnia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Tämä tiedetään Manchesterin iskusta: Epäillyn pommimiehen henkilöllisyys vahvistui – nyt poliisi tutkii, toimiko hän yksin

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    6. 6

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    7. 7

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    8. 8

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    9. 9

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    10. 10

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    11. Näytä lisää