Valikko
Urheilu

Ampumahiihtäjien riidassa vaarallisia piirteitä – Tšekin urheilijat pelkäävät jo venäläisfanien sabotaasia

Venäjän sekä muiden maiden urheilijoiden ja kannattajienvälinen antipatia on saanut uusia ja outoja piirteitä.

Miesten ampumahiihdon ykköstähti, ranskalainen Martin Fourcade on puuhannut venäläisurheilijoiden boikotointia, mikäli Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU ei ota kantaa Venäjän dopingkäryihin.

Fourcade oli sanasodassa venäläisten kanssa jo ennen MM-kisoja. Kärhämöinti jatkui sekaviestin palkintojenjaossa. Fourcade yritti lähteä palkintokorokkeelta ennen venäläisten tuloa, nämä puolestaan kieltäytyivät kättelemästä ranskalaista.

Antipatia on laajentunut myös faneihin. Venäjän kannattajat ovat lähettäneet Tšekin joukkueen jäsenille uhkauskirjeitä.

Viesteissä on uhattu dopingaineiden ujuttamisella urheilijoiden ruokaan.

”Se on totta. Olemme uhkausten kohteena luultavasti sen takia, koska olemme vaatineet aktiivisia toimia dopingia vastaan. Meidän urheilijat eivät ole kuitenkaan hyökänneet ketään vastaan, joten tätä on vaikea ymmärtää”, Tšekin ampumahiihtojoukkueen johtaja Michal Malek sanoi norjalaisen Aftenpostenin mukaan.

Ampumahiihtäjät saavat usein faneiltaan lahjaksi kaikenlaisia herkkuja. Uhkausten takia ainakaan Tšekin urheilijat eivät kuitenkaan uskalla syödä niitä.

”Emme valitettavasti ottaa vierailta vastaan karkkeja tai keksejä. Meidän on oltava hyvin varovaisia”, kaksinkertainen maailmanmestari Gabriela Koukalová kommentoi Aftenpostenin mukaan.

Koukalová kertoi tarkistavansa aina kahdesti, että huoneen ovi menee varmasti lukkoon, jotta kukaan ei voi käydä tekemässä sabotaasia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ampumahiihto
  • Doping
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    C-juniorin seuranvaihto maksoi salibandyssa 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Eva Wahlström puolustaa MM-titteliään Turussa ja haaveilee Amerikan markkinoista – ”Olen valmis ottelemaan ketä tahansa mestaria vastaan”

  3. 3

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  4. 4

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  5. 5

    Lasten ja nuorten urheiluun liittyviä tapauksia yhä useammin juristien käsiteltävänä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  2. 2

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  3. 3

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  4. 4

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  5. 5

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    5. 5

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      C-juniorin seuranvaihto maksoi salibandyssa 5 000 euroa – tässä syy

    10. 10

      Rikkoiko tien kuoppa renkaasi – korvausta ei välttämättä saa, tietää viranomaisten tiukkuuteen törmännyt espoolaisnainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    6. 6

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    7. 7

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää