Urheilu

Mikko Rantanen nousi yön NHL-kierroksen ratkaisijaksi

Coloradon suomalaistulokas teki uran ensimmäisen jatkoaikaosuman.

Toronto

Carolina Hurricanes palasi työpaikalle viiden päivän mittaiselta huiliviikolta Colorado Avalanchea vastaan. Ottelun sankariksi nousi Coloradon kolmanneksi paras pistemies Mikko Rantanen, joka laukoi tulisella lämärillä 2–1-voittomaalin jatkoajalla.

Rantanen sai kauden 12. maaliinsa loistavan syötön Matt Duchenelta kaksi vastaan yksi -hyökkäyksen päätteeksi. Vahvaa tulokaskautta pelaava 20-vuotias hyökkääjä pelasi vierasjoukkueen toisessa kärkiketjussa 18,34 minuuttia.

Maali katkaisi viiden ottelun maalittoman putken. Rantanen teki uransa ensimmäisen hattutempun 7. helmikuuta. TPS:n kasvatilla on 51 ottelusta kasassa 12+15=27 pistettä.

Suurimman osan kaudesta yhdessä pelanneet Carolinan Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen erotettiin eri ketjuihin. Aho pelasi Jordan Staalin ja Elias Lindholmin kanssa. Teräväinen siirtyi keskelle samaan ketjuun Jeff Skinnerin ja Lee Stempniakin kanssa. Aho, 19, on tulokkaiden pistepörssin seitsemäs tehoilla 17+15=32. Teräväisen saldo 53 ottelussa on 11+17=28.

Kaksi runkopuolustajaa sairastuvalle menettänyt Pittsburgh Penguins joutui taipumaan intensiivisessä paikallisottelussa Columbus Blue Jacketsille jatkoajalla. Columbus vei ottelun jatkoajalla maalein 2–1.

Columbuksen ja Pittsburghin väliset ottelut kuuluvat NHL:n kuumaverisimpiin mittelöihin. Perjantai-ilta ei ollut poikkeus loppuunmyydyssä areenassa. Joukkueet saattavat kohdata toisensa pudotuspelien avauskierroksella, joten ottelussa haettiin tiukasti ennakkoasetelmia kevättä varten.

Ilman käsileikkauksesta toipuvaa Olli Määttää ja aivotärähdyksestä kärsivää Justin Schultzia pelannut Pittsburgh oli ajoittain lirissä vahvasti prässännyttä Columbusta vastaan. Pittsburgh tarvitsee uusia vastuunkantajia tulevina viikkoina, sillä Määttä on sivussa kuusi viikkoa. Schultzin toipumisaikataulu on hämärän peitossa. Määttä pelasi ennen loukkaantumista 18 minuuttia ottelua kohti. Schultz jättää 19 minuutin loven.

Anaheim Ducksin suomalaispuolustaja Sami Vatanen palasi kokoonpanoon 1–4-kotitappiossa Florida Panthersia vastaan. Vatanen joutui huilaamaan viisi edellistä ottelua alavartalovamman takia.

Panthersin suomalaiset Aleksander Barkov ja Jussi Jokinen ovat olleet viime kierroksilla vahvassa iskussa, mutta Anaheimia vastaan kaksikko jäi pisteittä. Jokinen oli tehnyt ennen perjantaina maalin kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Barkovin pisteputki (4+2) oli neljän ottelun mittainen.

Keskiviikkona 1900. pisteensä tehnyt Jaromir Jagr venytti pisteputkensa neljään otteluun. Jagr, 45, teki Floridan 2–1-maalin. Maali oli tshekkilegendan uran 760:s.

Florida nousi voitolla pisteen päähän Toronto Maple Leafsista, joka pitää Atlantin divisioonan viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussa. Panthers on voittanut kolme ottelua putkeen.

Perjantain kierros:

Columbus-Pittsburgh 2–1 ja (0-0, 1-1, 0-0, 1-0)

Carolina-Colorado 1–2 ja (1-1, 0-0, 0-0, 0-1) C: Mikko Rantanen 1+0

Anaheim-Florida 1–4 (0-0, 1-3, 0-1)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kimi Räikkönen jatkostaan Ferrarilla: ”Kyllä se on hieno paikka”

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    Cristiano Ronaldo pysyy poissa pelikentiltä syyskuun lopulle, valitus meni nurin

  4. 4

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  5. 5

    FC Barcelona vaatii Neymarilta miljoona­korvauksia kohusiirrostaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös ensi kaudella: ”Ei minun tarvitse tehdä pidempää sopimusta”

  4. 4

    Nyrkkeilyn yllätysmestari Horn ei usko McGregorin osuvan Mayweatheriin: ”Jos on yhtään järkeä, taklaa ja ottaa kuristusotteeseen”

  5. 5

    Johaug pääsi varsin vähällä – CAS pelasti silti hiihdon ja antidopingtyön uskottavuuden

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  5. 5

    Mika Häkkinen paljastaa: paluu F1-sirkukseen kariutui McLarenin surkeaan autoon – ”Pelkkää kärsimystä”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    3. 3

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää