Urheilu

Valtteri Bottas unelmoi jo voitosta – ”Jos epäilisin, ettei minulla ole mahdollisuuksia päihittää tiimikaveria, olisin jäänyt kotiin”

Suomalainen odottaa tulevaa F1-kautta innoissaan.

Silverstone.

Saksalaiselta Nico Rosbergiltä kesti 41 kisaa napata ensimmäinen paalunsa ja voittonsa Mercedeksellä. Hänen paikallaan saksalaistiimissä nyt aloittava Valtteri Bottas vakuuttaa olevansa valmis avaamaan paalu- ja voittotilinsä saman tien.

”Olen valmis siihen jo tänään”, Bottas vakuutti tehtyään ensimmäinen kokeiluajonsa uudella W08-autolla kolealla ja myrskytuulen piiskaamalla Silverstonen radalla.

”Toivottavasti auto on hyvä, jotta paalujen ja voittojen saavuttaminen on mahdollista ennemmin kuin myöhemmin. Talli on teoriassa eri tilanteessa kuin silloin, kun Nico liittyi tiimiin. Se on kasvanut paljon, ja se on vahvempi tiimi kuin silloin. Siinä toivossa talli on myös tälle vuodelle.”

”Tunnen, että neljän vuoden aikana Williamsilla pystyin taistelemaan palkinnoista monta kertaa hyvällä autolla. Siksi uskon, että olen valmis paaluihin ja voittoihin”, Bottas hahmotteli.

”Tämä on parhaan näköinen auto, jonka olen koskaan nähnyt. En ole koskaan ajanut autolla, jossa on näin paljon downforce-voimaa, enkä sen puoleen näin kovassa tuulessakaan”, Bottas summaili.

Mercedes käytti torstaina ns. filmauspäivänsä ja ajatti uutta autoaan sallitut sata kilometriä. Lewis Hamilton pääsi ensin radalle, ja sen jälkeen oli Bottaksen vuoro.

Maanantaina talvitestien käynnistyessä Barcelonassa Bottas ajaa ensimmäisen päivän, ja sen jälkeen jatketaan vuorotahtiin.

Lehdistötilaisuudessa yksi pääaiheista oli kysymys, miten Hamilton ja Bottas tulevat juttuun tiimikavereina.

”Valtteri tuo uudet ideat, uutta verta ja uutta henkeä tiimiin. En tunne häntä kovin hyvin. Mitä nyt olemme kuskiparaateissa jutelleet. Hyvät välit ovat ainakin toistaiseksi. Sitten sen näkee, miten kumpikin reagoi, kun olemme vastakkain radalla”, Hamilton luokitteli.

”Jos epäilisin, ettei minulla ole mahdollisuuksia päihittää tiimikaveria, olisin jäänyt kotiin. Lewisin voittaminen on iso haaste. Hän on niin loistava kuski. Toisaalta meidän on tehtävä myös yhteistyötä auttaaksemme tiimiä. Ainakin toistaiseksi yhteishenki tiimissä on loistava”, Bottas taustoitti.

Lyhyt sopimus optioineen pitää Bottaksen varpaisillaan.

”Olen tottunut siihen, että seuraava kausi on aina ollut epävarma. Ei tässä ole mitään uutta siihen nähden. Mercedes hankki minut, koska uskoo minun hoitavan hommat hyvin täällä. Haluan ehdottomasti vastata siihen huutoon parhaalla tavalla”, Bottas painotti.

Tallia johtava Toto Wolff luottaa Bottaksen panokseen ja uskoo tämän jatkavan tiimissä pitkään.

”Ja mitä Valtteriin tulee... Olisin onnellinen, jos hän voittaisi enemmän kuin yhden mestaruuden meille”, Wolff evästi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Heikki Kulta
  • Autourheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Wayne Rooney lunasti paikan maajoukkueessa – päätti lopettaa pelit Englannin paidassa

  2. 2

    Andy Murray kokee jääneensä yksin puolustaessaan naisia tenniksessä – pelikaveri ehdotti valmentajaksi koiraa naisen sijaan

  3. 3

    Jalkapallolegendalta yllättävä kommentti Kreikan sensaatiomestaruuteen päättyneistä vuoden 2004 EM-kisoista

  4. 4

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  5. 5

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  2. 2

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  5. 5

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    2. 2

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Turun puukotuksiin reagoitiin vahvasti mediassa ja somessa – osa meni överiksi, listasimme räikeimmät ylilyönnit

    5. 5

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    6. 6

      Kaksi uutta kiinniottoa Turun puukotusjutussa – epäillyt kertoivat Suomessa olevansa algerialaisia, Ruotsissa marokkolaisia

    7. 7

      Suomi joutuu todennäköisesti lähettämään lisävoimia Afganistaniin – Trumpin pyyntöä odotetaan aivan lähiaikoina

    8. 8

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    9. 9

      Mies kaahasi satasta keskellä Töölöä ja vastaantulevien kaistalla Bulevardilla – autossa oli mukana huumeita ja ladattu käsiase

    10. 10

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    4. 4

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    5. 5

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    9. 9

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää