Urheilu

Hopealle taipunut Sundby ihmetteli Niskasen vauhtia: ”En voinut uskoa sitä”

Martin Johnsrud Sundby otti kunnoituksesta ”hattunsa päästä” Niskasen edessä.

Norjan Martin Johnsrud Sundby oli hymyssä suin otettuaan hopeaa miesten 15 kilometrin perinteisellä matkalla.

Kisan kovimpana ennakkosuosikkina pidetty Sundby hävisi tuoreelle maailmanmestarille Iivo Niskaselle 17,9 sekuntia. Sundby oli kuitenkin tyytyväinen hopeaan.

”Tämä oli yksin urani parhaista kilpailusta”, Norjan ykköstykki sanoi lehdistötilaisuudessa.

”Luulin meneväni kovaa, mutta en voinut uskoa olevani 20 sekuntia jäljessä. Olin ihmeissäni siitä. Minun pitää ottaa hattuni päästä. Tämä oli upea suoritus Iivolta.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sundby muistutti, että Niskaselle on sattunut ja tapahtunut näissä MM-kisoissa, mutta nyt hän sai palkintonsa. Niskanen menetti varmalta näyttäneen MM-kultansa miesten parisprintissä kaaduttuaan norjalaisen Emil Iversenin kanssa.

”Tätä kutsutaan karmaksi.”

Sundby otti hopeaa myös miesten yhdistelmäkisassa. Edessä on vielä viestikisa perjantaina, jota Sundby ennakoi mielenkiintoiseksi ja kovaksi.
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  3. 3

    Vikellyksen SM-kultaa Meri Järvenpäälle

  4. 4

    Triathlonisti Kaisa Salilta yllättävä paljastus – pudottaa painoaan kauden tärkeimpiin kilpailuihin: ”En muulloinkaan syö mitä sattuu”

  5. 5

    Astmalääkkeen dopinghyöty kyseenalainen – ”Tulisi kovia sivuvaikutuksia, sydän hakkaisi ja kädet tärisisivät”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  2. 2

    Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

  3. 3

    Näin NBA:n supertähden luottomies sai Tony Halmeen itkemään – tutuksi tuli myös pesti Jere Karalahden talonmiehenä

  4. 4

    Nico Rosberg tarttui tyylillä Cristiano Ronaldon heittämään haasteeseen ja panee Barack Obaman tiukkaan paikkaan – onnistuisiko sinulta?

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  5. 5

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    4. 4

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    5. 5

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    8. 8

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    10. 10

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää