Urheilu

Sebastian Aholle upea rajapyykki täyteen NHL-liigassa

Carolina Hurricanesin suomalaistulokas jatkaa tehokkaana.

Toronto

Sebastian Aho saavutti komean rajapyykin Carolinan 4–2-kotivoitossa Nashville Predatorsia vastaan. Aho syötti Elias Lindholmin tyhjiin tekemän 4–2-maalin alivoimalla ottelun lopussa. Syöttöpiste oli Ahon 20:s ja 40:s tehopiste.

Ahosta, 19, tuli kaikkien aikojen 12:s suomalaistulokas, joka on rikkonut 40 pisteen rajan. 2000-luvulla tempussa on onnistunut ennen Ahoa vain kolme suomalaista: Tuomo Ruutu (2003–2004), Jussi Jokinen (2005–2006) ja Patrik Laine aiemmin tällä kaudella.

Juuse Saroksen ilta Nashvillen maalilla oli hikinen alusta saakka. Saros joutui antautumaan jo ottelun avausminuutilla. HPK:n kasvatti torjui 33 kertaa Carolinan ahnaasti laukoneen ryhmän edessä.

Minnesota Wildin käyrä näyttää alaspäin. Wild hävisi neljännen ottelun putkeen, kun New York Rangers haki St. Paulista 3–2-voiton. Minnesota hävisi ennen lauantaita sysimustalla vierasreissulla viidestä ottelusta neljä.

Antti Raanta oli vakuuttava Rangersin maalilla. Raanta torjui kauden 15. voitossaan 25 kertaa. Raumalaisvahti oli paljon vartijana etenkin Wildin päätöserän loppukirissä.

Joonas Korpisalo torjui kauden kuudennen voittonsa, kun Columbus Blue Jackets haki 3–2-jatkoaikavoiton New York Islandersia vastaan. Blue Jacketsin 22-vuotiaan kakkosvahdin edellisestä voitosta oli vierähtänyt lähes kuukausi.

Korpisalo on pelannut kuluneella kaudella kymmenen ottelua torjuntaprosentilla 90,9. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,72. Korpisalo on loppukevään ajan Columbuksen huippukautta torjuvan ykkösvahdin Sergei Bobrovskin varamies.

Ottawassa pelattiin kuuma ja tasainen Atlantin divisioonan kärkikamppailu Ottawa Senatorsin ja Montreal Canadiensin välillä. Montreal pysyi divisioonan kärjessä 4–3-voitolla voittolaukauskisan jälkeen. Artturi Lehkonen alusti Canadiensin 2–2-tasoituksen toisessa erässä. Lehkoselle syöttöpiste oli kauden kuudes.

Toronto Maple Leafs pysyi pudotuspelipaikalla ottamalla pisteen kivikovaa Chicago Blackhawksia vastaan. Chicago vei taktista ja tiukkaa ottelua vahvasti loppua kohti. Ryan Hartman laukoi vieraiden 2–1-voittomaalin jatkoajalla. Piste tyydytti Leafsin leirissä.

”Tämä oli valtava piste meille. Äärimmäisen tiukka ottelu. Chicago on kokenut joukkue, joka piti enemmän kiekkoa, mutta emme mielestäni antaneet paljon laatupaikkoja. Vaikka pelasimme hyvin, kunnioitimme heitä liikaa”, Leafsin päävalmentaja Mike Babcock niputti ottelun jälkeen.

Leafs on kolmen pisteen päässä Boston Bruinsista, joka on Atlantin divisioonan kolmannella pudotuspelipaikalla. Boston on pelannut Torontoa yhden ottelun enemmän. Joukkueet kohtaavat maanantaina Torontossa.

”Siitä tulee iso ottelu”, Leo Komarov povasi.

Lauantain kierros:

Detroit-Colorado 5-1 (0-0, 1-0, 4-0)

NY Islanders-Columbus 2-3 ja (1-0, 0-2, 1-0, 0-1) C: Joonas Korpisalo 20/22 torjuntaa

Minnesota-NY Rangers 2-3 (1-1, 0-2, 1-0) N: Antti Raanta 25/27 torjuntaa

Toronto-Chicago 1-2 ja (1-0, 0-1, 0-0, 0-1)

Ottawa-Montreal 3-4 vl (0-0, 2-1, 1-2, 0-0, 0-1) M: Artturi Lehkonen 0+1

Tampa Bay-Washington 3-5 (2-2, 0-0, 1-3)

Carolina-Nashville 4-2 (2-0, 1-1, 1-1) C: Sebastian Aho 0+1, N: Juuse Saros 33/36 torjuntaa

Arizona-St. Louis 0-3 (0-1, 0-1, 0-1)

Edmonton-Vancouver 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)

San Jose-Anaheim 1-2 (1-1, 0-1, 0-0)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  2. 2

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  3. 3

    Ampumahiihdon ylivoimaisen hallitsijan käsittämätön leposyke hämmästyttää: ”Toivottavasti hän on hengissä”

  4. 4

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  5. 5

    Therese Johaug ei jäänyt Norjaan odottamaan dopingtuomiota – matkusti rikospaikalle Italiaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  2. 2

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  3. 3

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  4. 4

    Kokenut suomalaisasiantuntija: Johaugin dopingpanna pitenemässä tuntuvasti – näin käsittely etenee

  5. 5

    Jalkapallodiiva Cristiano Ronaldon valitukset hylättiin, tähti joutuu kärsimään rangaistuksensa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Presidentti Niinistö: ”Jos Viro ja Venäjä joutuvat sotaan, syttyy maailmansota – mutta ei sellaista voi tapahtua”

    2. 2

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    8. 8

      Törkyinen, ällöttävä, riemastuttava ja koskettava – The Greasy Strangler on ehkä oudoin elokuva, jota Suomen valkokankaille on koskaan tuotu

    9. 9

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    10. 10

      Töölön namusetää kutsuttiin ”ihmispedoksi”, ja hänen teoistaan kirjoitettiin lehdissä laajasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Vuoden parhaat lehtikuvat tulevat näytille Sanomataloon – mukana muun muassa HS:n Markus Jokelan kuvasarja Nebraskasta
    3. BBC: 10-vuotias raiskauksen uhri synnytti lapsen Intiassa – korkein oikeus oli evännyt tytöltä mahdollisuuden aborttiin
    4. Tänään televisiossa: Ranskalais­toimittaja Paul Moreira kartoittaa Isisin syntyä vakuuttavasti
    5. Törkyinen, ällöttävä, riemastuttava ja koskettava – The Greasy Strangler on ehkä oudoin elokuva, jota Suomen valkokankaille on koskaan tuotu
    6. Tämän hetken hittipelissä yksinhuoltajaisä deittailee muita isiä ja kasvattaa tytärtään – tällainen on Dream Daddy, joka uusii pelimaailman normeja
    7. Helsingin hiippakunta ripotteli piispanvaalituloksia julki kesken äänestyksen – ”Meidän vaalisysteemimme on outo”
    8. Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”
    9. Epäily: Lahtelaisapteekille maksettu useita satojatuhansia euroja aiheettomia lääkekorvauksia – tapaus etenee syyttäjälle
    10. FT: Yhä useampi yhdysvaltalais­yritys kieltää palvelunsa äärioikeistolaisilta ryhmiltä ja verkkosivuilta – eivät myönnä rajoitusten johtuvan poliittisista mielipiteistä
    11. Uusi kiinalainen automerkki tuo katumaasturinsa Eurooppaan – Kiinan autoteollisuus tunnetaan kopiointiskandaaleista
    12. Näytä lisää