Valikko
Urheilu

Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

Ghanalainen jalkapalloerotuomarin Joseph Odartei Lampteyn ura päättyi maanantaina, kun hänelle annettiin elinikäinen toimitsijakielto ottelumanipuloinnista.

Lampteyn uran päättäneeksi otteluksi jäi Etelä-Afrikan ja Senegalin MM-karsintapeli viime vuoden marraskuussa.

Erotuomari tuomitsi Etelä-Afrikalle rangaistuspotkun tilanteesta, josta on ensinäkemältä vaikea keksiä syytä vihellykselle.



Syy oli lopulta käsivirhe, vaikka pallo ei käynyt lähelläkään senegalilaispelaajan kättä.

Etelä-Afrikka siirtyi rangaistuspotkusta 1–0-johtoon ja voitti ottelun lopulta maalein 2–1.



”Ottelun erotuomari todettiin syylliseksi ottelun lopputulokseen vaikuttamiseen”, Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan lausunnossa todettiin.

Etelä-Afrikka on karsintalohkonsa toisena kahden ottelun jälkeen neljällä pisteellä ja Senegal kolmantena kolmella pisteellä.
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    -145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  2. 2

    Nyrkkeilyn suurottelu täyttää Wembleyn –mureneeko Anthony Joshua ”kuin keksi” vai onko Isä Aika ollut liian armoton Vladimir Klitškolle?

  3. 3

    HJK menetti voiton lumipyryssä lisäajalla: ”Jyräsimme vastustajaa pääsääntöisesti pelin alusta loppuun”

  4. 4

    Miksi Espoo on vaarallinen paikka urheiluseuralle? – Tässä kahdeksan syytä liigaseurojen katastrofeihin

  5. 5

    Venäjän gp:n aika-ajojen suomalaisjuhla kariutui viime hetkillä – Vettel kukisti Räikkösen ja Bottaksen: ”Työkalut paalupaikkaankin olivat olemassa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miksi Espoo on vaarallinen paikka urheiluseuralle? – Tässä kahdeksan syytä liigaseurojen katastrofeihin

  2. 2

    Vladimir Klitško vertasi voittamatonta vastustajaansa Anthony Joshuaa kankeaan kehonrakentajaan

  3. 3

    -145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  4. 4

    Venäjän gp:n aika-ajojen suomalaisjuhla kariutui viime hetkillä – Vettel kukisti Räikkösen ja Bottaksen: ”Työkalut paalupaikkaankin olivat olemassa”

  5. 5

    HIFK:n ketsuppipullo aukesi, mutta Pekka Sihvolan hattutemppu ei tuonut voittoa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  2. 2

    Aikuinen nainen puolustaa päätöstään kohdata 12-vuotias tyttö vapaaottelu­kehässä: ”Hän on mielestäni varsin vahva lapsi”

  3. 3

    Laineen ketjukaveri kertoi parhaan tarinansa suomalaistähdestä: ”Hän kuiskasi minulle, voisinko antaa yhden lisää”

  4. 4

    Jäävätkö jalkapallon paitsiomaalit vihdoin historiaan? Sosiaalisen median pilkka pakottaa vanhoillista lajia uudistumaan

  5. 5

    Toni Niemisen olympiamitalit on poistettu panttihuutokaupasta – mitaleista oli tarjottu jo yhteensä lähes 22 000 euroa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    5. 5

      -145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

    6. 6

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    7. 7

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    8. 8

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    9. 9

      Vappupiknikillä voi kohottaa muutaman maljan, vaikka lapset ovat paikalla – HS:n kyselyyn vastanneet korostavat, että humaltua ei saa

    10. 10

      Montenegron parlamentti vahvisti liittymisen Natoon – Venäjä varoitti seurauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    6. 6

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    7. 7

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    8. 8

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    9. 9

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    10. 10

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    11. Näytä lisää