Urheilu

Tutkijat:Tulosmanipulaatio on jo uhka joillekin urheilulajeille

SUEK on valmis auttamaan lajeja koulutuksessa ja kilpailujen valvonnassa.

Urheilutulosten manipulaatio on todellisuutta myös Suomessa, sanovat Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:n tutkimuspäällikkö Nina Laakso ja tutkintapäällikkö Jouko Ikonen.

Heidän mukaansa valtaosa urheilun parissa toimivista ei kuitenkaan tunnista ilmiön olemassaoloa.

”Tämän vuoksi on tärkeää käydä avointa keskustelua, jotta kilpailumanipulaatiosta tulee nykyistä tunnistettavampaa”, Laakso sanoo.

Suomessa kilpailumanipulaatioon liittyvissä tapauksissa keskeisissä rooleissa on usein ollut jo aiemmin kansainvälisten rikollisjärjestöjen kanssa yhteistyötä tehneet pelaajat, jotka ovat soluttautuneet alemman tason seurajoukkueisiin.

Tutkijoiden mukaan vaikutuksen alle joutuneet pelaajat kykenevät seurassa vaikuttamaan pelien kulkuun sen mukaan kuin heitä määrätään ylemmältä taholta.

Suomessa on ollut paljon epäilyjä, mutta vähän tuomioita. Tuorein tuomio on tullut Rovaniemen Palloseuran lahjusskandaalista vuosina 2008–2011.

Singaporelainen Wilson Raj Perumal organisoi ja manipuloi Suomessa 26 ottelua. Taustalla vaikuttui Aasiassa toimiva syndikaatti.

Perumal oli pitkään pidätettynä ja antoi Suomessa kasvot pelitulosten manipulaatiolle.

Manipulaation vuoksi urheilu voi myös menettää katsojien silmissä yhden hienoimmista merkityksistään, yllätyksellisyyden.

”Manipulaatiot ovat uhka myös joillekin urheilulajeille. Lajiin kohdistuvat merkitykset, luottamus eettisiin arvoihin ja puhtauteen kärsivät korruptioherkästä maineesta”, Laakso sanoo.

Kilpailumanipulaation luoma varjo voi vaarantaa jopa seurojen olemassaoloa ja toimintaa, koska sponsorit ja muut sidosryhmät eivät halua riskeerata omaa mainettaan, jos sattuu väärinkäytöksiä.

Yleisimmin kilpailumanipulaatiot liitetään jalkapallo-otteluihin, mutta manipulaatiota esiintyy myös lukuisissa muissa lajeissa, kuten tenniksessä, kriketissä, koripallossa tai snookerissa.

Suomessa hämmästyttiin 1990-luvun lopulla, kun pesäpallon mittavat sopupelit tulivat julki.

Ongelmana on, että tulosten manipulaatiota voi olla vaikea tunnistaa. SUEK on valmis auttamaan lajeja koulutuksessa ja kilpailujen valvonnassa.

Kansainvälisesti urheilun negatiivisia lieveilmiöitä on tutkittu monin tavoin, mutta Suomessa niistä on vasta vähän tutkimustietoa.

”On tärkeää saada syvempää tietoa ja ymmärrystä ilmiöstä itsestään sekä niistä taustalla vaikuttavista tekijöistä, jotka synnyttävät mahdollisuuden kilpailumanipulaation toteutumiselle”, Laakso ja Ikonen sanovat.

”Kilpailumanipulaatioiden taustalla tapahtuva toiminta on pitkäjänteistä ja hyvin suunnitelmallista.”

Tutkijat korostavat, että Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen kilpailumanipulaation vastustamiseksi.

Heidän mukaansa lainsäädäntöä on hyvä tarkistaa.

”Tällä hetkellä lahjusrikoksia koskeva rikoslaki ei sovellu parhaalla mahdollisella tavalla urheilussa esiintyviin manipulaatioihin. Lisäksi valvontatoimia tulee tehostaa manipulointimahdollisuuksien estämiseksi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Urheiluvilppi
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  2. 2

    HJK oli ylivoimainen, Savage iski kaksi maalia – HJK:n sarjajohto jo 11 pistettä

  3. 3

    Savon Sanomat: Kuopiolaisseura yllättää – Pietarin Zenitin pääkykyjenetsijä urheilujohtajaksi

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Pelastuspartio Forssa 61 valmiina lähtöön!

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – Kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasta

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    8. 8

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    9. 9

      Merkel syyttää Turkkia Interpolin väärinkäytöstä – Espanjan poliisi otti kiinni Erdogania kritisoineen saksalaiskirjailijan Turkin pyynnöstä

    10. 10

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää