Urheilu

19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan: ”Ajattelin, että miksi ei?

Eintracht Frankfurtin maalivahdit Lukas Hradecky ja Hans Lindner olivat nyt vastakkain.

Suomen A-maajoukkue kohtasi tiistai-iltana melkoisen leppoisissa tunnelmissa Itävallan Keski-Euroopan mäkiviikosta tutussa Innbruckissa.

Ottelu päättyi tasatulokseen 1–1 (0–0). Suomen tasoitusmaalin teki maaotteludebyytissään 19-vuotias Fredrik Jensen, joka yllätti 76. minuutilla pomppivalla kaukolaukauksella Itävallan maalivahdin Hans Lindnerin. Porvoolaislähtöinen Jensen edustaa seuratasolla Hollannin FC Twenteä.

”Oli kiva tehdä debyytti ja kun sain vielä maalin, niin tuntuu entistä paremmalta. Saimme myös ihan hyvän tuloksen”, Jensen iloitsee Palloliiton verkkosivulla.

”Pääsin hyvin kääntymään keskikentällä ja ajattelin, että miksi ei? Kokeillaan. Nyt pallo meni pussiin ja peli tasoihin.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Marko Arnautovic oli vienyt 62. minuutilla Itävallan 1–0-johtoon. Maali oli myös hyvin tyypillinen Suomea vastaan tehty: kulmapotku jatkettiin maalinedustalle, jossa Arnautovic vei puolustusta miten halusi.

Vielä ensimmäisellä puoliajalla Suomella oli tilaa rakennella peliä enemmän kuin MM-karsintaotteluissa yhteensä. Etenkin HJK:n Moshtagh Yaghoubi rakenteli peliä keskikentällä ja taklasi näyttävästi. Jo 5. minuutilla Teemu Pukki sai mainion pystysyötön Thomas Lamilta, mutta avopaikasta Pukki kiskaisi pallon reilusti yli maalin.

Seuraava maalipaikka tuli Perparim Hetemajille, jonka laukaus 24. minuutilla rangaistusalueen sisältä meni selkeästi ohi maalin. Lisää seurasi: lähes samasta paikasta Lam pääsi yrittämään – Lindner torjui etukulmaan suuntautuneen vedon.

Itävalta pääsi otteluun mukaan ensimmäisen puoliajan viimeisen viidentoista minuutin aikana lähinnä Bayern Münchenin tähtipelaajan David Alaban ansiosta. Ensin hän laukoi vihaisen vapaapotkun 34. minuutilla – Lukas Hradecky torjui alakulmasta. Seuraavaksi, 41. minuutilla, Alaba järjesti mainion tilanteen Allesandro Schöphille, mutta veto noin kymmenestä metristä oli helppo Hradeckylle.

Vaikka Alaba pelasi vain ottelun ensimmäisen puoliajan, Itävalta otti ottelun hallinnan toisella puoliajalla erityisesti Arnautovicin nousujen ansiosta. Jensenin maalin lisäksi Suomi sai yhden selkeän maalipaikan: 64. minuutilla Hetemaj’n pusku meni niukasti ohi maalin.

Ottelun pieni erikoisuus oli se, että molempien joukkueiden maalivahdit edustavat Bundesliigan Eintracht Frankfurtia. Hradecky on ykkösmaalivahti ja Lindner kakkonen.

Suomen kokoonpano:

Lukas Hradecky; Jukka Raitala, Paulus Arajuuri (46. Sauli Väisänen), Niklas Moisander, Joona Toivio (v); Jere Uronen (46. Kari Arkivuo); Janne Saksela (58. Fredrik Jensen), Thomas Lam, Moshtagh Yaghoubi (65. Sakari Mattila), Perparim Hetemaj; Teemu Pukki (58. Joel Pohjanpalo).

Suomen seuraava maaottelu: 7.6. Suomi–Liechtenstein (Turku).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Huuhkajat
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  2. 2

    16-vuotias rallitähti Kalle Rovanperä vaihtaa kartanlukijaa – ajaa tänä vuonna kaksi MM-rallia

  3. 3

    Suomen paras keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto tekee töitä ravintolakokkina – ”Olen tosi iloinen, että minulla on tällainen tilanne”

  4. 4

    Sukupuolineutraalius puhuttaa Ruotsissakin – maan suurin jalkapalloseura pohtii nimensä vaihtamista: ”Olemme myös Euroopan suurin tyttöjalkapalloseura”

  5. 5

    Olli Rehn harkitsee vakavasti ehdokkuutta Palloliiton puheenjohtajaksi: ”En aio ryhtyä vatuloimaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa”

  2. 2

    NHL-fanit irvailivat Jesse Puljujärven kielitaidolle – suomalaistoimittajan napakka puolustupuhe huomioitiin Ruotsissa: ”Lapsellista koulukiusaamista”

  3. 3

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  4. 4

    Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    ”Ihmeidentekijä”: Jalkapallotähtien suomalaista hovilääkäriä ylistävä artikkeli leviää maailmalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  5. 5

    Formula 1 -tähti Lewis Hamilton jätti liharuoat ja siirtyi vegaaniruokavalioon: ”Lehmien tuottaman saasteen määrä on uskomaton”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    2. 2

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    3. 3

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    4. 4

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Yhdysvaltalaismedia: Google ostamassa osan matkapuhelinvalmistaja HTC:stä

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää