Urheilu

Kerttu Niskanen ”möngersi” välillä mutta taisteli Suomen mestariksi vaikeassa kelissä

Krista Pärmäkosken kilpailukausi päättyy Norjassa.

Kontiolahti. Kerttu Niskanen haluaa olla joka talvi hiihdon Suomen mestari.

Sunnuntaina se vihdoin onnistui tämän kauden osalta, kun Niskanen vei Kontiolahdella 15 km:n (p) yhteislähdön mestaruuden.

Kilpailu käytiin erittäin haastavalla nollakelillä, kun jokaisen hiihtäjät suksissa liisterit tuppasivat jäätymään.

Sen seurauksena lunta tarttui suksen pohjiin haarakäyntinousuissa.

Mitalikolmikosta suksiongelmista kärsi eniten toiseksi jäänyt Krista Pärmäkoski.

Sen sijaan Niskanen ja pronssia saanut Aino-Kaisa Saarinen pääsivät vähemmällä ja kiittelivät suksihuoltajiaan.

Tosin Niskanenkin kuvasi hiihtonsa olleen ajoittain ”möngerrystä”.

Niskasella oli näyttämisen halua perjantain 5 km:n (v) viidennen sijan jälkeen, jota hän kuvasi katastrofiksi.

”Silloin sattui ilmeisesti huono päivä. Nyt lähdin hakemaan voittoa. Hiihto tuntui koko ajan helpolta, ja lopussa olisin pystynyt repimään vielä yhden vaihteen esiin, jos oli tarvinnut”, Niskanen sanoi.

Niskasella on päättymässä rutkasti alle odotusten sujunut kausi, jota vaikeutti jonkinlainen ylikuormittuminen.

Hän nimesi kauden parhaaksi suorituksekseen maailmancupin kolmannen sijan Holmenkollenin 30 km:llä (p).

”Se lämmitti ja oli henkisesti tosi tärkeä. Kun lähdin kauteen, en ajatellut, että olisin maailmancupissa vain kaksi kertaa kolmen parhaan joukossa. Ja olihan se Lahden viestisuoritus ihan hyvä. Siellä löytyi hiihtoon jo vähän rytmiä”, Niskanen sanoi.

Viime sunnuntaina Niskanen julkisti yllättävän valmentajavaihdoksen ja ilmoitti aloittavansa yhteistyön takavuosien päävalmentajan Pekka Vähäsöyringin kanssa.

Niskanen sanoi olleensa valmistautunut siihen, että asian uutisointiin liitettiin Vähäsöyringin dopingmenneisyys ja ehdollinen tuomio törkeästä petoksesta.

”Hyvä, että puhutaan. Mukava, että kiinnostaa”, Niskanen sanoi.

Niskasen mukaan Vähäsöyrinki on aloittanut hänen harjoituspäiväkirjojensa tutkimisen. Tarkoitus on, että harjoitussuunnitelma on valmis heti kevään huilijakson jälkeen.

Pärmäkoski kommentoi suksiaan diplomaattisesti.

”Tämä on ulkoilma- ja välineurheilua. Me maajoukkuehiihtäjät olemme hyvässä asemassa huollon suhteen verrattuna kansallisen tason hiihtäjiin”, Pärmäkoski sanoi.

Hän kertoi, että hengitystiet ovat tuntuneet ärtyneiltä viime viikonlopun Iisalmen puistohiihtojen ja perjantaina Kaisa Mäkäräisen takana hopeaa tuoneen vitosen jälkeen.

”Taktiikkana oli hiihtää mahdollisimman hiljaa.”

Pärmäkosken kilpailukausi jatkuu vielä ainakin kolme viikkoa, sillä 22. huhtikuuta hän osallistuu Norjassa 37 km:n (v) Skarverennet-kilpailuun.

”Pointtina on se, että samalla testaan muutaman päivän vesikelin suksia. Siellä on ollut monesti mukana Norjan huippuja”, sanoi Pärmäkoski, joka hiihtää norjalaisen Madshusin suksilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • sm-kisat
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  2. 2

    Arvostettu valmentaja vaatii Norjan hiihtoliiton johdon eroa: ”Yksi tapaus voi olla sattumaa, kaksi ei”

  3. 3

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  4. 4

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  5. 5

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös ensi kaudella: ”Ei minun tarvitse tehdä pidempää sopimusta”

  4. 4

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  5. 5

    Johaug pääsi varsin vähällä – CAS pelasti silti hiihdon ja antidopingtyön uskottavuuden

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    4. 4

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    5. 5

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    6. 6

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    7. 7

      Unkari hyväksyi lain: Kaikki turvapaikanhakijat pidetään leireillä

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    10. 10

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    6. 6

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    9. 9

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää