Urheilu

Kanada-voitto kertoo pelaajien sitoutumisesta sanoo jääkiekkoliiton hallituksen jäsen Emma Terho – ”Tulokset ratkaisevat ja ovat paras tapa tuoda työtä esiin”

Arvokisoissa tulleen voiton arvoa alleviivaa se, että Kanada ei ollut aiemmin hävinnyt arvokisaottelua millekään muulle maalle kuin Yhdysvalloille.

Emma Terho pääsi sunnuntaina näkemään saavutuksen, jota Suomen kiekkomaailmassa on odotettu pitkään.

Suomi voitti ensimmäistä kertaa Kanadan naisten jääkiekon arvokisoissa. 4–3 päättyneen ottelun ratkaisu syntyi Ronja Savolaisen lavasta ajassa 58.19.

Jääkiekkoliiton hallituksessa nykyisin istuva Terho (o.s. Laaksonen) oli pitkään itsekin jahtaamassa vaahteranlehtipaitojen päänahkaa. Sitä ei tullut, menestystä kylläkin. Terho, 35, voitti omalla pelaajaurallaan Leijonien paidassa kaksi olympiapronssia. MM-kisoista tuomisina oli pronssi neljään kertaan.

Mahtimaista Suomi pystyi nujertamaan Yhdysvallat Kiinassa pelatuissa MM-kisoissa vuonna 2008. Pelit menivät kuitenkin ristiin eikä Suomi päässyt finaaliin.


Terho arvioi, että Suomen joukkueen usko omaan tekemiseen oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä korkea.

”Joukkue osoitti, että ei mene paniikkiin, vaikka Kanada tuli monta kertaa tasoihin”, Terho sanoi.

Terho pitää hienona sitä, että pitkän matkan maajoukkueessa kulkenut Riikka Välilä oli mukana joukkueessa voittoa hakemassa.

Tänä vuonna Suomi on voittanut Kanadan jo kertaalleen harjoitusottelussa. Terho muistuttaakin, että säkävoitosta ei voida puhua.

Arvokisoissa tulleen voiton arvoa alleviivaa se, että Kanada ei ollut aiemmin hävinnyt arvokisaottelua millekään muulle maalle kuin Yhdysvalloille.

”Isoin juttu menestyksessä on se, että pelaajat ovat sitoutuneet tekemään kova hommia ja tehneet valintoja, jotka tukevat sitä, että he pystyvät harjoittelemaan paljon. Ei muutos tapahdu yhdessä tai kahdessa viikossa. Aiemminkin olemme olleet lähellä, mutta se on eri asia kuin voitto”, Terho sanoi.

Tulevaisuudessa mahtimaiden haasto voi olla tavanomaisempaa. Maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen on olympiakaudella 2017–18 päätoiminen tehtävässään ensimmäistä kertaa historiassa. Terho pitää tärkeänä sitä, että pelaajille voidaan taata olosuhteet niin, että olympialaisiin pystytään valmistautumaan 10 kuukauden ajan parhaalla mahdollisella tavalla.

Sarjatoimintaa on kehitetty jo tällä kaudella naisten kiekon johtoryhmän kautta. Tavoitteena on saada yhteistyö seurojen ja jääkiekkoyhteisön välillä rullaamaan jouhevammin ja parantaa entistä suuremman pelaajaryhmän arkea. Sen toivotaan heijastuvan myös maajoukkueeseen.

Terho sanoo, että ei voi ajatella, että muutoksilla asiat muuttuisivat kotimaassa yhtäkkiä helpoiksi sormia napsauttamalla. Vaikka Suomessa asiat kehittyisivät, tulee esimerkiksi Yhdysvaltain yliopistosarja olemaan jatkossakin eri kastissa.

”Yliopistosarja antaa edelleen mahdollisuuden harjoitella ja pelata ammattimaisissa olosuhteissa. Se on kilpailullisesti kova paikka sekä harjoitusten että pelien osalta. Niiden pelaajien, jotka pääsevät yliopistoon, kannattaa hyödyntää mahdollisuus”, Terho sanoo.

Kanada-voitto tarjoaa joukkueelle julkisuutta. Terho arvioi, että sponsorimarkkinoilla siitä ei ole ainakaan haittaa.

”Joukkueessa on mielenkiintoisia persoonia, joita saadaan menestyksen avulla tuotua paremmin esiin. Tulokset ratkaisevat ja ovat paras tapa tuoda työtä esiin.”

Kisojen alla puhuttiin paljon siitä, että Yhdysvaltain joukkue uhkasi boikotoida kisoja, koska he eivät olleet tyytyväisiä tapaan, jolla maan jääkiekkoliitto kohteli naispelaajia. Tukea he saivat esimerkiksi NHL-pelaajilta, jotka ilmoittivat olemansa valmiit jättämään MM-kisat väliin. Lopulta sopu löytyi ja boikotti peruuntui.

”Keskustelun laajuus ja esimerkiksi pelaajayhdistysten kannanotot ovat osoittaneet, että naisten joukkueurheilu otetaan vakavasti”, Terho sanoi.

Terhon mielestä Suomessa ei voi sanoa, että naisia ei huomioitaisi. Terho kertoo, että keväällä myös tyttökiekon suosiosta tuli hyvä signaali. Vuodesta 2012 järjestetyssä E–F-junioreiden (10–12-vuotiaat) Mini Aurora cupissa Kuopiossa kiekkoili ennätykselliset 320 tyttöä.

Suomen osalta kisat jatkuvat tiistaina, kun vastaan tulee kisaisäntä Yhdysvallat. Mitalit kisoissa jaetaan vasta myöhemmin, mutta Kanada-voitto antoi hyvän alun naisten maajoukkueelle, jolla on edessä paljon isoja kilpailuita.

”Meillä on tärkeiden vuosien putki, ja on hienoa että se alkoi näin. Ensi vuonna ovat olympialaiset, jotka tuovat piikin näkyvyyteen. Sen jälkeen vuonna 2019 kotikisat. Tämä putki pitää pystyä hyödyntämään”, Terho linjaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Riku Teiskonlahti
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä

  2. 2

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  3. 3

    Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”

  4. 4

    Venäjä rouhi tylynä isäntänä Teemu Rannikon maajoukkuepaluussa – ”Kyllähän tänään karhu pääsi raatelemaan susia”

  5. 5

    Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  2. 2

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  3. 3

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  4. 4

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  5. 5

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    3. 3

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    4. 4

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    5. 5

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    8. 8

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    9. 9

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    10. 10

      Kumppanin painonvaihtelut voivat kriisiyttää seksielämän, ja siksi aiheesta pitäisi uskaltaa puhua, sanoo pariterapeutti Minna Oulasmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää