Urheilu

Bottas ja Räikkönen lupaavista asemista tiukkaan aika-ajoon

Red Bullin Max Verstappen kellotti nopeimman ajan Bahrainin F1-kisan viimeisissä harjoituksissa.

Manama

Kolmannen harjoituksen perusteella Sebastian Vettel, Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen kamppailevat hyvin tasaväkisesti myös aika-ajossa.

Kolmikko valtasi viimeisen harjoitusjakson sijat 3-5 kiskaisemalla kierrosaikansa 0,095 sekunnin sisään toisistaan.

Räikkönen oli hetken koko joukon nopein, mutta kun hän käytti vain yhdet uudet superpehmeät renkaat, tuloslistalla hän putosi viidenneksi.

Max Verstappen ja Lewis Hamilton oli jakson lopussa ainoat uusilla superpehmeillä renkailla ajan kiitäneet kuljettajat. Rata oli silloin nopeimmillaan, mikä selittää selvät erot kärkikaksikosta seuraaviin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vettelin ja Bottaksen välinen ero oli Australian ja Kiinan aika-ajojen tapaan taas minimaalinen. Nyt Vettel lähtee kauden kolmanteen aika-ajoon neljä tuhannesosaa edellä.

Molemmat joutuivat tekemään nopeimman aikansa vasta toisella kierroksella, kun molemmille tuli ensimmäisellä pieni virhe.

Tällä kertaa kolmen kärkitallin takana muista paras oli Williamsin Felipe Massa, joka pääsi lähes Ferrarien vauhtiin.

Kolmas ja viimeinen harjoitusjakso oli pitkälti merkityksetön, kun tallit eivät pystyneet kuumalla radalla juuri säätämään autojaan viilempiin olosuhteisiin illalla. Tuulensuunnan muuttuminen vaikeutti hyvän nopean kierroksen kokoamista.

Sakhirin radan mutkat ovat niin erilaiset, että auton säätäminen yhdelle nopealle kierrokselle on työlästä. Parhaan vetopidon löytävä on vahvoilla eturiviin.

Kun nykyisillä renkailla sen löytää paremmin kuin viime vuoden ohuemmilla kumeilla, erot kärkipäässä ovat varmasti pienet.

Edelleen taistelu eturivistä näyttää keskittyvän Mercedeksen ja Ferrarin välillä, vaikka Red Bull onkin jatkuvasti ollut kärkitaistossa mukana.

Aika-ajot alkavat Bahrainissa klo 18.

Bahrainin Grand Prix, lauantain harjoitukset:

3. harjoitukset: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.32,194, 2) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes jäljessä 0,110 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,556, 4) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes –0,560, 5) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,591, 6) Felipe Massa Brasilia, Williams –0,607, 7) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,615, 8) Nico Hülkenberg Saksa, Renault –0,739, 9) Carlos Sainz Espanja, Toro Rosso –1,410, 10) Daniil Kvjat Venäjä, Toro Rosso –1,550,

11) Sergio Perez Meksiko, Force India –1,722, 12) Fernando Alonso Espanja, McLaren –1,728, 13) Pascal Wehrlein Saksa, Sauber –1,753, 14) Lance Stroll Kanada, Williams –1,771, 15) Stoffel Vandoorne Belgia, McLaren –1,833, 16) Esteban Ocon Ranska, Force India –1,870, 17) Kevin Magnussen Tanska, Haas –2,004, 18) Romain Grosjean Ranska, Haas –2,011, 19) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –2,074, 20) Jolyon Palmer Britannia, Renault –2,223.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  2. 2

    Taklasi kuin amerikkalaisen jalkapalloilun linjamies – norjalaisen poliisin toiminta pyöräilyn MM-kisoissa kerää ylistystä

  3. 3

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa”

  4. 4

    Kuohuuko Salibandyliitossa, kun valta vaihtuu ja puheenjohtaja Haaponiemi hyppää sivuun

  5. 5

    Näin täpärälle meni – huimat kuvat näyttävät, että nenä, heittäytyminen tai sormien ojennus ovat tuoneet voittoja

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  2. 2

    Kohutossut saattavat nousta vielä kerran ratkaisevaan rooliin maratonin ME-yrityksessä – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa

  3. 3

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  4. 4

    Taklasi kuin amerikkalaisen jalkapalloilun linjamies – norjalaisen poliisin toiminta pyöräilyn MM-kisoissa kerää ylistystä

  5. 5

    Pikkuseura järkytti Real Madridia – 54 vuotta vanha maailmanennätys jäi rikkomatta, edes Ronaldon paluu ei auttanut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  5. 5

    Formula 1 -tähti Lewis Hamilton jätti liharuoat ja siirtyi vegaaniruokavalioon: ”Lehmien tuottaman saasteen määrä on uskomaton”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    6. 6

      Eurooppa vetäytyi hankkeesta, joka tutkii Maata uhkaavan asteroidin keikauttamista radaltaan – ei kannattaisi luovuttaa, sanovat tutkijat

    7. 7

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    8. 8

      Utopiana pidetty Tallinna-tunneli onkin nyt tärkeä osa suurempaa kuljetusreittiä Jäämereltä Berliiniin asti – Valtion suunnitelmassa junat sujahtaisivat meren alle Helsingissä

    9. 9

      Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    10. 10

      ”Puerto Rico on täysin tuhoutunut” – Trump julisti hirmumyrskyn jyräämän saaren katastrofialueeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää