Valikko
Urheilu

Bottas nappasi uransa ensimmäisen paalupaikan, eikä tarvinnut siihen edes elämänsä kierrosta: ”Se oli niin pienestä kiinni”

Mercedeksen Valtteri Bottas päätti Suomen kahdeksan vuoden paalupaitsion.

Manama

Valtteri Bottas hankki Suomen F1-historian 49. paalupaikan avattuaan oman tilinsä uransa 81. aika-ajossa. Bottas ajaa kolmatta kisaviikonloppuaan Mercedeksellä. Saksalaistiimille valloitti eturivin nyt 47. kerran.

Bottas nitisti toisella finaalivedollaan 0,023 sekunnin eron tallikaveriinsa Lewis Hamiltoniin. Hamiltonilla oli alla kuuden perättäisen paalupaikan putki.

Bottas otti loistavan aika-ajonsa suhteellisen rauhallisesti riehaantumatta liikoja.

”Kisa on vasta sunnuntaina, ja vain se merkkaa. Nyt nautitaan tästä vielä minuutti, ja sitten unta pollaan ja huomiseen taistoon”, hän muistutti.

Paalumies Bottas poistui radalta hotellilleen vajaat kolme tuntia aika-ajon jälkeen ja vakuutti, ettei hyvän päivän jälkeen ole syytä unelmoida.

Kisassa kaikki on voitettavana, mutta mitään ei tule helpolla.

”Ei tässä ole mitään syytä juhlia mitään. Varmasti siitä tulee taas tiukka ja rankka kisa”, Bottas tuumaili lähtötunnelmissa.

Oliko lauantain aika-ajo elämäsi kierros?

”Ei ehkä paras ikinä, mutta tarpeeksi hyvä tähän kohtaan”, Bottas pohti.

”Tämä oli ensimmäinen aika-ajo, mistä ei jäänyt mitään hampaankoloon. Toivottavasti tämä oli ensimmäinen monesta paalupaikasta.”

Kun taakse jäivät MM-sarjaa johtavat Hamilton ja Sebastian Vettel, tietysti onnistuminen oli huippuluokkaa.

”Tietenkin tuntuu erityisen hyvältä voittaa näin tiukka skaba Lewisin kanssa. Se oli niin pienestä kiinni.”

Edellinen suomalainen paalumies oli Heikki Kovalainen Silverstonessa 5. heinäkuuta 2008.

”Kyllä sen jotenkin muistan, mutta en kyllä tajunnut, että siitä on niin kauan. Aika kuluu nopeasti”, Bottas huokaisi.

Oli sattuman kauppaa, että lauantaina tuli päivälleen viisi vuotta Nico Rosbergin ensimmäisestä paalupaikasta. Se tuli 15. huhtikuuta 2012 Kiinan aika-ajossa. Rosbergin tallikaverina oli silloin Michael Schumacher. Kuinka ollakaan silloinkin Mercedes valloitti eturivin.

Ja seuraavana päivänä Rosberg avasi oman voittotilinsä kisassa.

”Hyvät askelmerkit, kyllä”, Bottas vahvisti kysymyksen haastavasta esimerkistä itselleen.

Valtteri Bottaksesta tuli nyt viides suomalainen paalupaikan napannut F1-kuljettaja. Muut suomalaiset paalumiehet ovat olleet Keke Rosberg, Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen ja Kovalainen.

Kisaan Bottas keskittyy lyömään kaiken likoon avatakseen myös voittotilinsä samana viikonloppuna.

”Paalulta on paras lähteä. Tarvitaan hyvä startti, ja sitten hyvä taktiikka. Kunhan kisavauhtimme riittää, meillä on mahdollisuus saada molemmat autot muiden edellä myös maaliin asti.”

Bahrainissa paalumies on harvoin voittanut. Tällä vuosikymmenellä siihen ovat pystyneet vain Sebastian Vettel 2012 ja Hamilton kaksi vuotta sitten.

Startti on tärkeä – varsinkin paalumiehelle.

”Täällä lähtökiihdytys startista ensimmäiseen mutkaan on paljon pidempi kuin Australiassa ja Kiinassa. Siten lähdöllä on isompi merkitys täällä.”

Oletko ollut tyytyväinen omiin startteihisi toistaiseksi?

”Mielestäni ne ovat olleet ihan hyviä. Kaikki lähtöharjoitukseni ovat sujuneet siihen malliin, että minulla on luottavainen fiilis sen suhteen. Starttini ovat olleet hyvin tasaisia”, Bottas vakuutti.

Viime vuonna Williamsilla Bottas kolaroi Hamiltonin kanssa ensimmäisessä mutkassa.

”Emme varmasti lähde kolistelemaan ekaan mutkaan. Ei siinä tule mitään ongelmia”, Bottas kuittasi.

 

Formula ykkösten MM-sarjan 3/20 kilpailu, Bahrainin gp:n aika-ajot:

1) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes 1.28,769, 2) Lewis Hamilton Saksa, Mercedes jäljessä 0,023 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,478, 4) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,776, 5) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,798, 6) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,918, 7) Nico Hülkenberg Saksa, Renault –1,073, 8) Felipe Massa Brasilia, Williams –1,305, 9) Romain Grosjean Ranska, Haas –1,994, 10) Jolyon Palmer Britannia, Renault –2,305,

11) Daniil Kvjat Venäjä, Toro Rosso 1.30,923, 12) Lance Stroll Kanada, Williams 1.31,168, 13) Pascal Wehrlein Saksa, Sauber 1.31,414, 14) Esteban Ocon Ranska, Force India 1.31,684, 15) Fernando Alonso Espanja, McLaren ei aikaa aika-ajojen 2. osiossa,

16) Carlos Sainz Espanja, Toro Rosso 1.32,118, 17) Stoffel Vandoorne Belgia, McLaren 1.32,313, 18) Sergio Perez Meksiko, Force India 1.32,318, 19) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber 1.32,543, 20) Kevin Magnussen Tanska, Haas 1.32,900.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Vauva ei ole vienyt Kimi Räikkösen yöunia – ”Olemme onnellisia”

  2. 2

    Manchester United valloitti Eurooppa-liigan tittelin

  3. 3

    John Terry tyrmäsi etukäteen sovitusta vaihdosta annetun kritiikin – ”Jos haluan poistua niin, poistun niin”

  4. 4

    Pelicans jäi nuolemaan näppejään, seuraan tulossa ollut puolustaja siirtyykin NHL:ään

  5. 5

    Rosberg uskoo koko Mercedeksen olevan Hamiltonin takana – Bottas luottaa kilpailevansa Monacossa jopa voitosta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vauva ei ole vienyt Kimi Räikkösen yöunia – ”Olemme onnellisia”

  2. 2

    F1-kuskit tyrmäävät Monacon uuden reunakiveyksen – ”Näyttää hyppyriltä”

  3. 3

    NHL:ssä muhii jättipaukku – hallitseva mestari Pittsburgh joutui seitsemänteen otteluun

  4. 4

    John Terry tyrmäsi etukäteen sovitusta vaihdosta annetun kritiikin – ”Jos haluan poistua niin, poistun niin”

  5. 5

    Stadin derby on enemmän kuin pelkkä peli

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tamilta yllättävä väite USA:n valmistautumisesta Leijonat-peliin – ja hän saattoi olla oikeassa

  2. 2

    Harri Säteri nollasi USA:n ja loi pohjan Leijonien jättiyllätykselle MM-puolivälierässä: ”Kyllä unelmat ovat edessäpäin”

  3. 3

    Michael Schumacherin perhettä kiristettiin ja uhattiin lasten tappamisella – kiristäjä jäi kiinni lapsellisen virheen vuoksi

  4. 4

    Leijonat pelaa pronssiottelussa – Ruotsi oli selkeästi parempi MM-välierässä

  5. 5

    Mount Everestillä luolassa piileskellyt elokuvaohjaaja asui pakettiautossa, koska halusi päästä auttamaan kiipeilijöitä – nyt odottaa jopa neljän vuoden vankeus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    2. 2

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    3. 3

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    4. 4

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    5. 5

      Kesätorstaisin Mauno Koivistolle ei saanut puhua politiikkaa, muuten seuraukset olivat tylyt – lentopallokaverit muistelevat peli-iltoja Kultarannassa

    6. 6

      ”Töihin on kiva tulla, kun on pientä vipinää” – Tutkimusten mukaan työpaikkasuhteet voivat lisätä työmotivaatiota

    7. 7

      ”Olennaista on miehen ja naisen välinen valtataistelu” – Sofia Coppolan uudessa elokuvassa naiset tarjoavat itseään mihin hintaan tahansa

    8. 8

      New York Times: Venäläiset keskustelivat, miten Trumpiin voisi vaikuttaa

    9. 9

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    10. 10

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    2. 2

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    3. 3

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    4. 4

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    5. 5

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    6. 6

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    7. 7

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    8. 8

      Joukkomurhista syytetyt irakilaiskaksoset pääsevät vapaaksi – ”Tunteet tietysti tulivat pintaan”

    9. 9

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    10. 10

      Espoo täyttyy tornitaloista länsimetron myötä, Helsingissä ”merellinen siluetti” hillitsee nousuhimoja – tältä näyttävät seudun uudet tornit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää