Urheilu

HIFK:lle karmea pettymys loppuhetkillä Veikkausliigassa

FC Lahti haki viime hetken vaparimaalilla 2–1-voiton HIFK:sta.

HIFK:n pitkä maaliton odotus päättyi vihdoin FC Lahtea vastaan. Tähtirintaiset iskivät liigakauden ensimmäisen osumansa 237 tuskaisen minuutin odotuksen jälkeen. Keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela, jonka 58. minuutin laukaus oli yhtä hieno kuin IFK:n maaliton putki oli pitkä. Sen piti olla IFK:n näkökulmasta ottelun tarina, mutta toisin kävi.

Neitsytmaali jäi lopulta laihaksi lohduksi. Jos IFK:n kausi ei olisi alkanut muutenkin onnettomasti, niin Mikko Kuninkaan vapaapotkumaali 89. minuutilla piti täydestä pettymyksestä huolen.

Vapaapotkutilanteen tarjosi IFK-toppari Nosh A Lodyn rike, josta Lody sai illan toisen varoituksensa ja hänet poistettiin kentältä.

Jo ensimmäinen jakso lupasi huonoa IFK:lle. Valmentaja Antti Muurinen tunnetaan hyökkäyspelin kannattajana, mutta joukkueen hyökkääminen oli pahimmillaan täysin osoitteetonta. Avauskokoonpanossa pelasi tutusti kaksi puhdasta kärkipelaajaa – Juho Mäkelä ja Pekka Sihvola – mutta pelinteko tökki pahasti.

”Kyllähän tappio harmittaa vietävästi. Se on osin totta, että meillä on välillä ongelmia keskikentän ja hyökkäyksen välillä. Mutta meillä oli hyvä vaihe siinä Lahden maalin jälkeen”, Muurinen muistutti.

”Syöttöpeli pitää saada paremmalle mallille. Välimatkat eivät saa nousta liian isoksi. Mutta saimme Lahden myös ajoittain aika ahtaalle.”

Sihvola ja Mäkelä eivät ole pelinteossa omimmillaan, joten keskikentällä Gela ja Mika Väyrynen eivät saa paljoakaan apua pelin viemisessä eteenpäin. Laitapelaajat jäävät lähes tyystin työttömiksi. Kun tehopelaajat eivät saa palloja, ei tule tehoja.

Tauon jälkeen ottelu jatkui IFK:lle vielä synkemmissä merkeissä. FC Lahti siirtyi johtoon heti toisen jakson alussa. Pian aloituspotkun jälkeen pallo pelattiin vasempaan laitaan Santeri Hostikalle, ja nuoren laiturin tarkka keskitys tavoitti maalin edestä brassihyökkääjä Stenion. Hänellä oli helppo työ laittaa pallo maaliin puolustajien ahdistaessakin. Osuma oli kauden kynnyksellä Lahteen tulleen hyökkääjän veikkausliigauran ensimmäinen.

IFK sai odottaa ensimmäistä maalipaikkaansa 55. minuutille saakka. Lahden veräjänvartija Aleksandr Vasjutin torjui Mäkelän puskun vaivoin kulmaksi.

Mäkelän tilaisuuden jälkeen HIFK käänsi ottelun kulun täysin. Yhtäkkiä Lahti menetti muotonsa täysin. Muutaman läheltä piti-tilanteen jälkeen IFK sai vihdoin pään auki. Kunnian sai Gela, jonka komea kierteinen kaukolaukaus upposi vastustamattomasti verkkoon.

IFK oli pitkään lähempänä johto-osumaa, mutta lopulta Kuningas komealla vaparillaan varasti show’n ja täydet pisteet.

Lahdelle voitto on suuri helpotus, sillä se sai valmistautua peliin yli kahden viikon ajan kiitos kummajaisen Veikkausliigan otteluohjelmassa. Se pelasi viimeksi 8. huhtikuuta.

”Voitto tuli kauden huonoimmalla pelillä. Ensimmäisessä kahdessa pelissä olimme tosi hyviä ja pelasimme tasan. Tällaista jalkapallo joskus on", Lahden luotsi Toni Korkeakunnas ihmetteli.

Korkeakunnaksen mukaan joukkueen peli sekosi tauolla tehtyyn vaihtoon, kun Pyry Kärkkäinen korvasi Loorents Hertsin.

”Teimme heti jakson alussa maalin ja ehdin jo ajatella olevani tosi fiksu valmentaja. Mutta meidän peli meni sen jälkeen ihan sekaisin.”

HIFK:n kausi jatkuu perjantaina vierasmatkalla Seinäjoelle SJK:n vieraaksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kimi Räikkönen jatkostaan Ferrarilla: ”Kyllä se on hieno paikka”

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    FC Barcelona vaatii Neymarilta miljoona­korvauksia kohusiirrostaan

  5. 5

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös ensi kaudella: ”Ei minun tarvitse tehdä pidempää sopimusta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös ensi kaudella: ”Ei minun tarvitse tehdä pidempää sopimusta”

  4. 4

    Nyrkkeilyn yllätysmestari Horn ei usko McGregorin osuvan Mayweatheriin: ”Jos on yhtään järkeä, taklaa ja ottaa kuristusotteeseen”

  5. 5

    Jokeri-vahti Karri Rämö kasvoi NHL:ssä Miikka Kiprusoffin pitkän varjon alla: ”Oli hauska kuunnella niitä juttuja, kun he haikailivat hänen peräänsä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  5. 5

    Mika Häkkinen paljastaa: paluu F1-sirkukseen kariutui McLarenin surkeaan autoon – ”Pelkkää kärsimystä”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Olympiastadionin remontissa löytyi lähes 30 vuotta sitten kadonnut lompakko – omistaja löytyi Facebookin kautta

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    9. 9

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    10. 10

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää