Urheilu

Fulham selvitti tiensä nousukarsintaan – ”Sain juuri sen, mitä tilasin”

Fulham ylsi Mestaruussarjan kuuden kärkeen, kun Brentford jäi Craven Cottagella tasoihin luvuin 1–1.

Lontoo Parhaat valmentajat osaavat ennakoida tulevat tapahtumat. Slaviša Jokanović hermostui lauantaina Craven Cottagella, kun serbialaisen valmentama Fulham jätti hyvän prässipaikan käyttämättä reippaan puolen tunnin pelin jälkeen.

Jokanović ennakoi osuvasti: Brentford kiitti, pyrähti keskialueelta eteenpäin ja tasoitti kymmenen sekuntia myöhemmin.

Jokanović johti joukkojaan kovan paineen alla. Fulham yritti varmistaa paikkansa Mestaruussarjan karsinnoissa.

Brentford, länsilontoolaisten paikallisvastustaja, teki kaikkensa, jotta valkopaitojen haave kaatuu. Vieraiden maalivahti Daniel Bentley torjui rangaistuspotkun juuri ennen puoliaikaa.

Pilkulta epäonnistunut Tom Cairney vei isännät johtoon kahdeksannella minuutilla, mutta Nico Yennaris tasoitti 34. minuutilla. Hetkellä, jolloin Jokanović hermostui.

Fulham valmistautui kamppailuun neljän pelin voittoputkessa. Jokanović, 48, ansaitsee valkopaitojen hyvästä vireestä suuren kunnian. Fulham esiintyy äärimmäisen yhtenäisesti. Joukkue etenee pallollisena määrätietoisesti kohti tyhjää tilaa ja puolustaa vastustajat laidoille, ahtaaseen rakoon. Harva englantilainen joukkue yltää yhtä saumattomaan kokonaisuuteen.

Fulham tippui Valioliigasta toukokuussa 2014. Craven Cottagella eletään haastavien aikojen jälkeen toivossa: ”Come on, Fulham”, kaikui lauantaina Thames-joen varrella voimakkaammin kuin pitkään, pitkään aikaan.

Kymppipaikan Cairney, 26, ja vasemman laidan Ryan Sessegnon, 16, pitivät lauantaina huolen siitä, että keskikastin Brentford joutui tiukoille.

Toukokuussa 2000 syntynyt Sessegnon vakuuttaa rauhallisuudellaan. Cairney taas kyvyllään rytmittää pelin virtausta. Kaksikko mahtui Mestaruussarjan tähdistökokoonpanoon ja herättää takuulla kiinnostusta siirtomarkkinoilla.

Fulham veti lauantaina Craven Cottagelle 24 594 katsojaa. Stadion myydään loppuun vielä ainakin kerran tänä keväänä, sillä Fulham varmisti paikkansa kuuden joukossa ja karsinnoissa. Reading, Sheffield Wednesday, Huddersfield ja Fulham ratkaisevat yhden nousupaikan kohtalon.

Leeds United pettyi sen sijaan pahemman kerran. Norwich johti Elland Roadilla lauantaina jo luvuin 3–0, Leeds kipusi vielä vieraiden rinnalle, mutta jää sarjan seitsemännelle sijalle.

”Olemme hyvässä kunnossa. En halua verrata meitä muihin, mutta pelaamme hyvällä itseluottamuksella. Joukkueeni piti kiinni suunnitelmastani. Sain juuri sen, mitä tilasin”, Jokanović kertoi.

Fulham ja Sheffield Wednesday kohtaavat sarjan viimeisellä kierroksella ensi viikon sunnuntaina Hillsborough’lla. Otteluparit ratkeavat tämän jälkeen.

”Kaikilla on 25 prosentin mahdollisuus. Vastustajalla ei ole väliä”, Jokanović jatkoi.

Brighton & Hove Albion ja Newcastle United ponnahtavat suoraan porrasta korkeammalle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Englannin mestaruussarja
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jokerit otti urakalla lukua Pietarissa SKA:n vieraana, Jormakan maali toi lohtua

  2. 2

    Taas tuli mystinen lykkäys Therese Johaugin lopulliseen dopingtuomioon

  3. 3

    Rääväsuinen Ilie Nastase vitsaili Serena Williamsin tulevan lapsen väristä, sai rangaistuksen ja kehtaa valittaa siitä

  4. 4

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  5. 5

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  2. 2

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  3. 3

    Triathlon-kilpailu Embrunman on noin 10 000 kilokalorin urakka – kisan jälkeen vatsakrampeista kärsinyt Darby Thomas himoitsi pitsaa ja olutta

  4. 4

    Taas tuli mystinen lykkäys Therese Johaugin lopulliseen dopingtuomioon

  5. 5

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    3. 3

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    4. 4

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    5. 5

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    6. 6

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    7. 7

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Tuhansia tuholaisperhosia saapui Suomeen Virosta – invaasio saattaa näkyä puutarhoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    11. Näytä lisää