Urheilu

Leijonat putosi alkulohkossaan kuudenneksi, Ranskan yllästysvoitto Sveitsistä tiivisti MM-turnausta

Suomi kohtaa illan ottelussa Slovenian, ja voitto kuuluu toivelistalle. HS seuraa illan ottelua kello 21.15.

Pariisi

Suomen jääkiekkomaajoukkueen alkulohkoon tuli annos puhtia lisää, kun Ranska kukisti voittomaalikisassa Sveitsin myöhään tiistai-iltana.

Älkää laskeko Ranskaa ulos, kuului selkeä viesti MM-turnauksen suurimmalta yllättäjältä.

Panokset nousivat Leijonien ja Slovenian keskiviikkoillan kohtaamiseen. Neljää jatkopaikkaa puolivälieriin ovat jahtaamassa ennakkosuosikki Kanadan ja Suomen lisäksi Tsekki, Sveitsi, Ranska ja Norja. Sloveniaa ja Valko-Venäjää ei näihin kekkereihin välttämättä kutsuta.

Tosin Valko-Venäjä voi myös tulla hämmentämään, kun sen kolme tappiota hämäävät. Se on hävinnyt kolmelle kovalle eli Kanadalle, Tšekille ja Suomelle. Jäljellä ovat enää ne, joiden paikkaa se kyttää.

Sarjataulukko näyttää B-lohkossa karulta, kun kolme kierrosta on takana. Leijonat on sijalla kuusi ja puolivälieräviivan alapuolella. Otteluita riittää, mutta voisivat asiat paremminkin olla.

Ykkösketjun laitahyökkääjä Mikko Rantanen ei välitä siitä, mitä suuri yleisö ajattelee, kunhan joukkue ottaa voiton Sloveniasta.

”Meillä on vaan se, että saadaan siitä pelistä kolme pistettä. Se on sama, on se sitten 1-0, 3-2 tai 6-0. Tuloksella ei ole mitään väliä, kunhan pelattaisiin vahva peli ja voitettaisiin”, Rantanen sanoi.

Suomen ja Slovenian ottelu televisiossa MTV3 ja C More kello 21.15.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekon MM-kisat
  • Leijonat
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  3. 3

    Zlatanin pojat ovat perineet isänsä suuren suun – ”Luulimme sinua hyväksi, onko vamma hidastuttanut?

  4. 4

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  5. 5

    Mika Forss voitti hopeaa raviohjastajien MM-kisoissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Pertti Alajan entinen pelikaveri muistelee, miten ”Pera ei meinannut mennä millään kentälle kultaisissa kengissä”

  4. 4

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  5. 5

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  4. 4

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  5. 5

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    9. 9

      ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista

    10. 10

      Suomalaistoimittaja tapasi tanskalaisen keksijän sukellusveneessä, joka vain muutamaa kuukautta myöhemmin upposi – samalla ruotsalainen toimittaja katosi jäljettömiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    7. 7

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat