Urheilu

Vasen puolustajako kentän tyhmin pelaaja? Real Madridin Nacho yllätti Sevillan housut kintuissa ja vei ennätyksen Bayern Müncheniltä

Real Madrid lähellä Espanjan liigan mestaruutta.

Jalkapallojoukkueen vasenta puolustajaa ei ehkä aina pidetä penaalin terävimpänä kynänä, mutta Real Madridin Nacho Fernandez osoitti sunnuntaina oletuksen vääräksi.

Taiteilijanimellä Nacho esiintyvä 27-vuotias laitapakki nimittäin viimeisteli yhden kauden nokkelimmista vapaapotkumaaleista Sevillan verkkoon.

Kotijoukkue sai vapaapotkun, kun James Rodriguez kaadettiin rangaistusalueen rajalla. Kun Sevillan pelaajat vielä pohtivat tuomiota ja alkoivat asetella muuria paikalleen, laukoi paikalle tullut Nacho pallon oikeaan alakulmaan ohi hölmistyneen Sevilla-vahdin Sergio Ricon.

Sevillan pelaajat protestoivat tilannetta, mutta erotuomari Alberto Undiano selvitti pelin olleen käynnissä, eikä maalin hylkäämiselle näin ollut perusteita.



Maali varmisti sen, että Real on onnistunut heiluttamaan verkkoa 62 ottelussa peräkkäin kaikki kilpailut mukaan lukien. Edellinen ennätys oli Bayern Münchenin 61 ottelun putki.

Avausosuman jälkeen Cristiano Ronaldo lisäsi isäntien johtoa ennen Stefan Joveticin kavennusta.

Ronaldon toinen maali ratkaisi pelin lopullisesti 78. minuutilla, ja Toni Kroos kaunisteli loppulukemia kuusi minuuttia myöhemmin.

Real on voittonsa ansiosta lähellä ottaa ensimmäisen mestaruutensa sitten kevään 2012.

Se on tasapisteissä sarjakärki Barcelonan kanssa, mutta Realilla on pelaamatta kaksi ottelua, kun Barcelonalla on vain yksi peli jäljellä.

Real kohtaa keskiviikkona rästiottelussa heikosti viime aikoina pelanneen Celta Vigon vieraissa. Sunnuntain päätöskierroksella joukkue matkaa 11:ntenä olevan Malagan vieraaksi, ja Barcelona isännöi kahdeksantena olevaa Eibaria.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Taas tuli mystinen lykkäys Therese Johaugin lopulliseen dopingtuomioon

  2. 2

    Rääväsuinen Ilie Nastase vitsaili Serena Williamsin tulevan lapsen väristä, sai rangaistuksen ja kehtaa valittaa siitä

  3. 3

    Serie A -kauden kovin tavoittein aloittava maajoukkuetoppari Sauli Väisänen sai Italiassa aplodit laulamisestaan – ”Ihan hauska setti”

  4. 4

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  2. 2

    Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

  3. 3

    Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”

  4. 4

    Triathlon-kilpailu Embrunman on noin 10 000 kilokalorin urakka – kisan jälkeen vatsakrampeista kärsinyt Darby Thomas himoitsi pitsaa ja olutta

  5. 5

    Kokenut suomalaisasiantuntija: Johaugin dopingpanna pitenemässä tuntuvasti – näin käsittely etenee

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  3. 3

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja 50 loukkaantunutta, yksi pidätetty – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    5. 5

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    6. 6

      Twitter-käyttäjät vastaavat Barcelonan terrori-iskuun kissoilla – ”Kunnioitetaan tämän kauheuden uhreja”

    7. 7

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    8. 8

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    9. 9

      Demarien gallup-luvut ovat pohjanoteeraus, sanoo apulaispormestari Nasima Razmyar – ”Jos kurssi ei muutu, puoluejohdon asema on arvioitava uudelleen”

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja 50 loukkaantunutta, yksi pidätetty – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja 50 loukkaantunutta, yksi pidätetty – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä
    3. Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”
    4. Pian Helsingin ainoaksi synnytys­sairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilma­ongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään
    5. Twitter-käyttäjät vastaavat Barcelonan terrori-iskuun kissoilla – ”Kunnioitetaan tämän kauheuden uhreja”
    6. Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää
    7. Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa
    8. Demarien gallup-luvut ovat pohjanoteeraus, sanoo apulaispormestari Nasima Razmyar – ”Jos kurssi ei muutu, puoluejohdon asema on arvioitava uudelleen”
    9. Tunti sitten
    10. Air Berlinin toimitusjohtaja: Kansallinen katastrofi vältettiin hallituksen rahoitustuen ansiosta – Ryanair syyttää saksalaisia salaliitosta
    11. Eurosarjojen tähdet tuikkivat taas viikonloppuna – jalkapallon huippusarjoissa tahkoaa kourallinen suomalaisia
    12. Serie A -kauden kovin tavoittein aloittava maajoukkuetoppari Sauli Väisänen sai Italiassa aplodit laulamisestaan – ”Ihan hauska setti”
    13. Näytä lisää