Urheilu

Suomi kohtaa jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä Yhdysvallat, Kanada voitti lohkovaiheen päätöspelissä Leijonat 5–2

Nuori Mitch Marner löi Kanadalle tahtia. Leijonat kohtaa puolivälierissä USA:n.

Pariisi.

Kanada–Suomi 5–2

Köln kutsuu Suomen jääkiekkomaajoukkuetta. Tappio Kanadalle MM-turnauksen alkulohkon päätöksessä heittää Leijonat puolivälieriin Kölniin Yhdysvaltoja vastaan.

Kanada näytti, miten käy, kun pääsee ylivertaisella pelaajajoukolla pyörittämään. Voitto lohkesi 5–2, vaikka suurempaankin saaliiseen oli mahdollisuuksia.

Juna odottaa Pariisin Gare du Nordin asemalla puolilta päivin ja kuskaa Leijonat rajan yli Saksan puolelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kanada-ottelun jälkeen on turha ruveta osoittamaan sormella valmennusta tai edes pelaajia. He tekivät parhaansa, mutta nyt tuli liian vahva ryhmä vastaan.

Täytyy se ero jossain näkyä, että kotimaiset liigapelaajat terästettynä parilla KHL- tai NHL-miehellä kohtasivat Kanadan kiekkoilun parhaimmistoa.

Leijonat sai pelin ja kamppailun aikaan, mutta perässä juokseminen kävi raskaaksi.

Maalivahti Harri Säterille ilta oli yhtä aikaa kova ja turhauttava. Torjuttavaa riitti, mutta maalinsa Kanada viimeisteli huolitellun tyylikkäästi.

”Kova oli tempo. Oli selvä tason nosto edellisiin peleihin”, Säteri sanoi selvästi voipuneena.

Päävalmentaja Lauri Marjamäki yritti saada rytmiin muutosta vaihtamalla ketjuja. Hän siirsi Sebastian Ahon ykkösen laidalta kakkosen keskelle. Veli-Matti Savinainen tuli ykkösen laitaan.

Aholle voisi sopia paremmin keskellä pelaaminen myös puolivälierissä. ”Siellä pelataan, minne valmentaja määrää”, Aho sanoi. ”Kyllä se ehkä vähän muuttui pelin rytmiä.”

Ottelussa Kanadaa vastaan tuli viimeistään selväksi, ettei jäähyjä kannata ottaa. Päävalmentaja Marjamäki on muistutellut tästä asiasta pitkin turnausta, mutta nyt lasku lankesi.

Avauserän kolmesta maalistaan Kanada kylvi kaksi ylivoimalla. Puolustaja Colton Parayko tarvitsi 2–1-maaliinsa kahdeksan sekuntia Joonas Järvisen kakkosen aikana.

Toronton suurlupaus Mitch Marner niittasi takatolpalta kymmenessä sekunnissa, kun Aho kulutti jäähypenkkiä.

”Pelasimme tosi hyvän ottelun tänään. Ylivoima toimi”, Marner sanoi.

Jos oli Kanada tehokas ylivoimalla, jäivät Suomen paukut odottamaan hihaan. Edes yli minuutin ylivoimalla viidellä kolmea vastaan ei tuonut muuta kuin paljon pyöritystä ja pari laukausta.

Viimeinenkin jännityksen siemen katosi kolmannen erän alussa, kun Matt Duchene pinkaisi läpiajoon ja harhautti nopeilla käsillään Säterin sivuun: 5–2.

Nuori herra Marner oli illan nimi. Avausmaalin hän viimeisteli ihailtavan nätisti. Hän juoksutti ensin Atte Ohtamaan kyljelleen ja kiusasi sen jälkeen maalivahti Säteriä hidastamalla laukaustaan. Hieno maali, joka vaati taitoa ja malttia.

Kuin kruunatakseen Leijonien löylytyksen Marner syötti Paraykon osuman.

Takana oli vasta ensimmäinen erä ja Maple Leafsin tulevaisuuden tähti oli kerännyt pisteet 2+1. Kelpaisi kelle vaan näissä kisoissa.

”Olihan se makeaa, mutta meillä on ylivoimassa hyviä pelaajia ja nyt kiekot sattuivat tulemaan minulle”, Marner sanoi.

Marner oli tällä kaudella yksi Toronton hienosti onnistuneista tulokkaista. Auston Matthews johti tätä airuetta, mutta Marner ja ruotsalainen William Nylander antoivat taustatukea.

Matthews jätti MM-kisat väliin, vaikka olisi saanut paikan USA:n ykkösketjusta. Nylander auttaa Ruotsia kohti menestystä.

MM-turnauksen puolivälierät menevät näin:

Kölnissä kohtaavat Kanada ja Saksa, Suomi ja USA.

Pariisin otteluissa kohtaavat Venäjä ja Tšekki, Ruotsi ja Sveitsi.

Kaikki ottelut pelataan torstaina. Välierät ovat vuorossa lauantaina. Sunnuntaina pelataan pronssi- ja loppuottelut.

Näin ottelu eteni:

3. erä

Peliaika 58.00: Kaksi viimeistä minuuttia käynnissä. Suomi alivoimalla Mika Pyörälän saatua rangaistuksen.

Peliaika 56.29: Suomelta ei lähde todellista kiriä. Alkaa näyttää varmalta, että Suomi kohtaa puolivälierässä Yhdysvallat.

Peliaika 51.32: Ei maaleja ylivoimalla.

Peliaika 49.32: Suomi kahden miehen ylivoimalla. Calvin de Haan jäähylle huitomisesta.

Peliaika 48.34: Uusi tilaisuus ylivoimalla. Marc-Edouard Vlasic saa jäähyn poikittaisesta mailasta.

Peliaika 48.08: Ylivoima päättyi tuloksetta. Kanadalla ei vaikeuksia tällä hetkellä. Suomen paras hetki oli toisen erän lopulla. Kolmannessa erässä Leijonat ei ole päässyt kuskin paikalle.

Peliaika 45.41: Suomella viimeiset mahdollisuudet nousta peliin mukaan. Ylivoima. Jeff Skinnerille jäähy kyynärpäätaklauksestas.

Peliaika 40.34: Heti kylmä suihku Suomen niskaan. Matt Duchene pääsee läpi eikä Ville Lajusen koukkiminen auta. Hyökkääjä veivaa 5–2.

2. erä

Peliaika 40.00: Ei lisämaaleja erään. Erätauolle Kanadan kahden maalin johdossa.

Peliaika 38.12: Heti maalin jälkeen Suomella on uusia paikkoja. Ensin Miro Aaltonen pääsee laukomaan ja hetkeä myöhemmin Sebastian Aho ei aivan saa vanhanaikaista käännettyä maaliin. Leijonat on herännyt taistelemaan. Ketjuja on uusittu. Aho, Aaltonen ja Mika Pyörälä muodostavat yhden ketjun.

Peliaika 36.51: Kavennus. Atte Ohtamaa laukoo viivasta ja kiekko painuu takakulmaan. Maalia edeltää Julius Hongan soolo, jossa puolustaja luistelee kiekon kanssa ympäri Kanadan alueen.

Peliaika 31.21: Ei ylivoimamaalia. Peli pysyy Kanadan alueella, mutta vaarallisia paikkoja ei liiemmin synny. Parhaat yritykset ovat laukauksia viivasta, jotka Kanada selvittää.

Peliaika 29.21: Mikko Rantanen koukitaan nuriin, kun tämä on oman pään siniviivalla lähdössä hyökkäykseen. Leijonille ylivoima.

Peliaika 28.09: Sitten pomppii sisään. Kanada siirtyy jo 4–1-johtoon. Viivaveto menee ohi ja Säteri lähtee väärälle tolpalle. Brayden Point ehtii ensimmäisenä kiekkoon ja siirtyää sen etukulmasta sisään.

Peliaika 26.49: Suomi kestää alivoiman osin onnellakin. Kiekko pyörii Säterin maalilla tämän maatessa jo jään pinnassa. Verkkoon asti Kanada ei kuitenkaan saa kiekkoa.

Peliaika 24.49: Suomi ei saa ylivoimalla maalia aikaan. Seuraavana on Kanadan vuoro koittaa, kun Antti Pihlström joutuu jäähyaitioon.

Peliaika 22.30: Toinen erä käynnissä. Kanada joutuu ensimmäistä kertaa alivoimalle. Josh Morrisey saa kahden minuutin jäähyn korkeasta mailasta.

1. erä

Peliaika 20.00: Ei lisämaaleja. Avauserä on selvästi Kanadan. Voitosta taistelu vaatii Leijonilta kovaa ryhtiliikettä.

Peliaika 13.45: Tällä kertaa kymmenen sekuntia, kunnes Kanada iskee. Mitch Marnerille illan toinen maali. Marner iskee poikittaissyötöstä maalin edestä.

Peliaika 13.35: Kanada on hallinnut peliä. Seuraava jäähy tulee Sebastian Aholle, joten Leijonille jälleen alivoima. Samalla Lasse Kukkonen saa kymmenen minuutin käytösrangaistuksen protestoituaan jäähyä.

Peliaika 9.33: Suomi selviää alivoimasta, vaikka Kanada pyörittää vaarallisesti.

Peliaika 7.33: Ei lisämaaleja. Leijonat pyöri pitkään omalla alueella ja Miro Aaltonen joutui jäähylle sen päätteeksi.

Peliaika 4.06: Ja seuraava maali, tällä kertaa Kanadalle. Joonas Järvinen ehtii istua kahdeksan sekuntia jäähyllä, kunnes Colton Parayko ampuu kiekon ylivoimalla verkkoon.

Peliaika 3.08: Tasoitus heti perään. Oskar Osala laukoo ja Jani Lajusella on paluukiekossa tyhjä maali edessään. 1–1.

Peliaika 2.45: Kanada tekee avausmaalin. Mitch Marner ratkaisee vastaiskussa komealla laukauksella yläkulmaan. Samalla ottelun ensimmäinen pelikatko.

Peliaika 1.00: Ottelu käynnissä. Ei vielä vaarallisia tilanteita.

Suomen kokoonpano:

Ykkönen: Sebastian Aho-Valtteri Filppula-Mikko Rantanen; Atte Ohtamaa-Julius Honka

Kakkonen: Miro Aaltonen- Joonas Kemppainen-Mika Pyörälä; Topi Jaakola-Ville Lajunen

Kolmonen: Veli-Matti Savinainen-Tomi Sallinen-Antti Pihlström; Mikko Lehtonen-Juuso Hietanen

Nelonen: Oskar Osala-Jani Lajunen-Markus Hännikäinen; Joonas Järvinen-Lasse Kukkonen

Maalilla Harri Säteri

Ylimääräiset hyökkääjät: Juhamatti Aaltonen ja Jesse Puljujärvi
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

  2. 2

    Suomalaissensaation MM-unelma hyytyi niukalla tappiolla – ”Kuulun tälle tasolle”

  3. 3

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  4. 4

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  5. 5

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  2. 2

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  3. 3

    Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

  4. 4

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  5. 5

    Jyväskylän MM-rallin voittanut Esapekka Lappi paljastaa: Halusi F1-kuljettajaksi Valtteri Bottaksen tavoin, mutta rahaa ei ollut riittävästi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  3. 3

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  4. 4

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  5. 5

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Venäläinen kenraali kuoli taistelussa Syyriassa

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    8. 8

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    9. 9

      Saksan vaalitulos pähkinänkuoressa: Kolme pääasiaa

    10. 10

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    11. Näytä lisää