Urheilu

Näin Leijonien Lauri Marjamäki muuttui hetkessä taktiseksi neroksi – median tyrmäysiskut pyyhkiytyivät pois, lukijat epäilevät yhä

Yhdysvallat-puolivälierä toi tilalle hehkutuksen.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja on jatkuvan suurennuslasin alla. Kun Lauri Marjamäen kausi alkoi takkuisesti muun muassa World Cup -tappioiden myötä, kyyti on ollut kovaa. Ohessa muutamia otsikoita mediasta ennen ja jälkeen Yhdysvallat-puolivälieräottelun.

Helmikuun EHT-turnauksessa Suomi hävisi Tšekille 1–7 ja muun muassa Iltasanomat otsikoi: ”Katastrofitappio synkensi Leijonien tilannetta – Marjamäen saldo päävalmentajana murhaavan huono.”

Lopulta päästiin MM-kisoihin ja historialliseen Ranska-tappioon. Ruotsissa kommentoitiin näin: ”Ruotsalaiselta kiekkotoimittajalta tylyt terveiset: ’Erottakaa Marjamäki jo tänään’

Suomessa ei oltu yhtään kiltimpiä: ”Tätä saattoi pelätä – Lauri Marjamäki on tuhonnut Leijonat”, otsikoi Iltalehti kommentin. Mutta näin homma jatkui Iltalehdessä USA-voiton jälkeen: ”Tarina on valmis – Suomen kansa tikahtuu nauruun, kun Leijonat nöyryyttää Ruotsin NHL-tähtiä”.

Urheilulehden viime torstaina ilmestyneen numeron kannen pääotsikko oli tyly ja kohdistui Marjamäkeen: ”Paskan marjat.” Kansi pääsi tviittiin USA-ottelun jälkeen:



Myös Urheilulehti hehkutti Marjamäkeä USA-ottelun jälkeen: ”Lauri Marjamäki vei NHL-valmentajia 100-0 – ’Kaikki satoi Leijonien laariin!’”

HS:ssäkin analysoitiin Ranska-ottelun jälkeen: Leijonien kummallinen holhousjääkiekko on pahoissa vaikeuksissa – eikä se ole yllätys. USA-ottelun jälkeen kommentti otsikoitiin: Parjatut Leijonat osoitti, että joukkue on sittenkin aina suurempi kuin nippu pelaajia – nyt mitali kiiltää silmissä.

Puolivälieräottelun jälkeen Jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja Kalervo Kummola arvosteli C More Sportin haastattelussa Lauri Marjamäen kohtelua: ”Pikkaisen toivoisin medialtakin vähän kärsivällisyyttä, eikä ruveta roiskimaan heti.”

Monet kiekkofanitkin ovat arvostelleet sosiaalisessa mediassa Leijonien kohtelua, mutta esimerkiksi HS:n verkkokyselyissä lukijatkaan eivät ole luottaneet Leijoniin: puolivälierissä putoaminen sai eniten kannatusta. Eikä luottamus vieläkään ole kovin korkealla, sillä neljäs sija oli ainakin perjantaina aamupäivällä suosituin vaihtoehto:

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekon MM-kisat
  • Jääkiekko
  • Leijonat
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Suomalaisten neloisjohto kaventui kolmoisjohdoksi Jyväskylän MM-rallissa – Uusi rallitähti Esapekka Lappi tykittää pohja-aikoja ja ajaa vakuuttavasti kärjessä

  2. 2

    Ari-Pekka Liukkonen ui MM-finaaliin päämatkallaan – ”Vielä jäi reilu marginaali enkkaan”

  3. 3

    Huonompi iltapäivä kätki Räikkösen iskukunnon

  4. 4

    Antaako tallipäällikkö Mäkinen kuskiensa ajaa toisiaan vastaan loppuun asti? –”Pojat osaavat itsekin katsella sitä hommaa”

  5. 5

    Seiväshyppylupaus Saga Andersson, 17, nousi jo kolmanneksi Suomen kaikkien aikojen tilastossa – tulos kohentunut 25 senttiä tänä vuonna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  2. 2

    Suomalaisten neloisjohto kaventui kolmoisjohdoksi Jyväskylän MM-rallissa – Uusi rallitähti Esapekka Lappi tykittää pohja-aikoja ja ajaa vakuuttavasti kärjessä

  3. 3

    Opiksi ottanut F1-kuski Valtteri Bottas paalutaistoon

  4. 4

    Kimi Räikkönen tyytyväinen halo-valintaan

  5. 5

    Ott Tänak näytti heti muille ajamisen mallia – Latvalan kova yritys kostautui

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Annankadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Yksi kuollut, neljä sairaalahoitoon

    2. 2

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    3. 3

      Leikki-ikäinen lapsi putosi viitisentoista metriä kerrostalon ikkunasta Pitäjänmäessä – poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    6. 6

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    7. 7

      USA ja Japani: Pohjois-Korea laukaisi ballistisen ohjuksen

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      Melkein toivon, ettei Ultra Bra tee enää lisää konsertteja – mutta sellaisista nyt vihjaillaan

    10. 10

      Veitsihyökkäys supermarketissa Hampurissa – yksi kuoli ja viisi haavoittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    4. 4

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    5. 5

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Annankadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Yksi kuollut, neljä sairaalahoitoon

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    8. 8

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    9. 9

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    10. 10

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää