Valikko
Urheilu

Kiihkeä paikalliskamppailu tänään – Näin toimit oikein Stadin derbyssä

Tärkeintä on olla kärsivällinen ja nauttia tunnelmasta, neuvoo HIFK:n tapahtumapäällikkö Raakel Koittola.

Tiistaina pelataan Veikkausliigan kauden 2017 ensimmäinen Helsingin paikallisottelu, eli Stadin derby HIFK vastaan HJK.

Kauden ensimmäistä kohtaamista isännöi HIFK, jonka myynti- ja tapahtumapäällikkö Raakel Koittola antoi vinkit hyvän jalkapalloelämyksen varmistamiseksi.

1. Tule paikalle ajoissa.

”Stadionille tulee 10 500 ihmistä katsomaan jalkapalloa. Kun kaikille tehdään lippu- ja turvatarkastus, se väistämättä aiheuttaa jonkin verran jonoja. Jos haluaa olla omalla paikallaan ottelun alkaessa kello 18.30, kannattaa saapua stadionille hyvissä ajoin.”

2. Ota maksusovellus käyttöön.

”Myyntipisteissä ei välttämättä tarvitse olla käteistä, vaan kortitkin käyvät. Kun on paljon asiakkaita, niin varmaan jonojakin syntyy. Suosittelen Yonoton-älypuhelinsovelluksen käyttöönottoa. Sillä voit tilata ja maksaa vaikkapa katsomosta käsin, ja sitten vain noutaa ostokset ilman jonoa.”

3. Saavu julkisilla.

”Julkiset ovat etenkin tänään voittajan valinta. Parkkipaikkaa ei välttämättä kovin läheltä löydy, ja sen etsinnän voi välttää kokonaan tulemalla paikalle julkisilla.”

4. Jätä omat juomat kotiin.

”Kaikki sujuu nopeammin ja paremmin, kun ei yritä ottaa mukaan edes omaa vesipulloa. Ne ja esimerkiksi sateenvarjot hidastavat myös turvatarkastuksia.”

5. Varaa mukaan kärsivällisyyttä ja juhlamieltä.

”Tänään kannattaa nauttia siitä, että meillä on Veikkausliigassa tämmöinen hieno, kansainvälisen tason jalkapallotapahtuma. On kannattajien marsseja ja karnevaalitunnelmaa. Sää on aurinkoinen ja oma mielentila on syytä säätää samanlaiseksi. Silloin tulee varmasti hyvä tapahtuma.”

Juttua muokattu 23.5. kello 11.58: Töölön jalkapallostadionin kapasiteetti on alle 11 000 katsojaa, ei 11 500 kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin. Juttua muokattu 23.5. kello 14.02: Jutussa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että ottelu pelattaisiin keskiviikkona. Se pelataan tiistaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Stadin derby
  • HIFK Fotboll
  • HJK
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Pikajuoksija Hanna-Maari Latvala saa kiitosta rohkeudestaan –”Suoraan ei pidä apinoida muiden maiden malleja”

  2. 2

    HJK kutsui lainapelaaja Saku Ylätuvan takaisin RoPS:sta – lähteiden mukaan siirto ulkomaille edessä

  3. 3

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  4. 4

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  5. 5

    Norja putoamisvaarassa jo alkulohkossa naisten jalkapallon EM-kisoissa – ensi kertaa 20 vuoteen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  3. 3

    Huuhkajien toppari siirtyy Italian Serie A:han kovassa nousukurssissa porhaltavaan seuraan – ”Perpasta pitää yrittää ottaa mallia”

  4. 4

    F1-kuski Pascal Wehrleinin tulevaisuus auki – mahdollisuuksia Bottaksen korvaajaksi? ”Ajan tuhlaamista”

  5. 5

    HJK:n eurotaival päättyi – VPS voitti illan ottelunsa, mutta koki saman kohtalon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Brittitähti Andy Murray keräsi naispelaajien kehut ampumalla alas seksistisen kommentin: ”Kaikki rakastavat Andya”

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    4. 4

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    7. 7

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    8. 8

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    9. 9

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    10. 10

      Audi kutsuu korjattavaksi liki miljoona dieselautoa, joita on myyty myös Euroopan markkinoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää