Urheilu

Tähtäimessä paikka MM-kisoihin: ”Kaikki vastustajat on voitettava”, sanoo Suomen kapteeni

Suomella on käytössä kaksi taitavaa passaria Karlovy Varyssa.

Runsaat kolme vuotta sitten kello lähestyi jo puoltayötä Slovakian Popradissa, kun lentopalloilija Eemi Tervaportti sai joukkuetovereineen aihetta riemuun.

Suomen miesten maajoukkue voitti silloin kaikki kolme karsintaotteluaan ja eteni MM-lopputurnaukseen Puolaan, jossa tuli komeasti jaettu yhdeksäs sija maailman valioiden joukossa.

Popradissa passari Tervaportti, 27, sai vielä niukasti peliaikaa, kun Suomen pelinrakentelusta suurimman vastuun kantoi Mikko Esko.

Tämän viikon keskiviikosta eteenpäin Tervaportti ja Esko ovat taas muiden pelaajien tavoin suurennuslasin alla Tšekin Karlovy Varyssa, kun MM-karsinnat pääsevät vauhtiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pelin henki on selvä: kuuden joukkueen lohkosta voittaja pääsee ensi vuoden syksyllä Italiassa ja Bulgariassa pelattavaan MM-lopputurnaukseen.

Lohkoja on kaikkiaan kuusi, ja lohkojen kakkoset pääsevät tämän vuoden heinäkuussa pelattavaan jatkokarsintaan.

”Popradissa kävin kentällä silloin tällöin. Viimeisessä ottelussa Slovakiaa vastaan pelasin kaksi viimeistä erää”, muisteli Tervaportti Helsingissä, kun maajoukkue valmistautui kevään ensimmäiseen tärkeään etappiinsa.

Tervaportti on kehittynyt isoin harppauksin. Maajoukkueessa hän on pelannut vuodesta 2010, ja nyt hän on joukkueen kapteeni.

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuolla on otollinen tilanne, kun käytössä on kaksi taitavaa passaria.

Tervaportti suhtautuu kilpailuasetelmaan rauhallisesti.

”Se pelaa, kumpi on parempi. Sammelvuo päättää. Varmasti me molemmat pelaamme”, sanoi Tervaportti.

Kuormitusta jaetaan, sillä Suomi pelaa viiden päivän aikana viisi ottelua. Energisiä otteita tarvitaan jokaiseen otteluun.

Viikon alussa Suomella oli joukkueessa kolme hakkuria: Olli-Pekka Ojansivu, Urpo Sivula ja Antti Ropponen. Komeat SM-loppuottelut pelannut Sivula on kärsinyt jalkavammasta, ja hänen pelaamisensa selviää myöhemmin.

”Ojansivun kanssa olen pelannut suurimman osan maajoukkueajastani, mutta kyllä homma toimii kaikkien kanssa”, sanoi Tervaportti, kun puheeksi tuli passarien ja hakkurien yhteistyö.

Tervaportti odottaa tulevaa karsintarupeamaa innoissaan.

”Kaikki vastustajat on voitettava, jos haluaa MM-turnaukseen.”

Kokemus on yksi Suomen vahvuuksista. Esimerkiksi Esko, 38, pelannut jo 16 M-karsintaottelua. Yleispelaaja Antti Siltalalla niitä on 13 ja hakkuri Ojansivulla 10.

Eskon ura jatkuu SM-kultaa voittaneen VaLePan riveissä seuraavat kaksi kautta.

”Myös joukkuehenki on vahvuutemme. Emme ole pisin emmekä voimakkain joukkue, mutta pelaamme hyvää joukkuepeliä”, huomautti Tervaportti.

Tervaportille tuleva kesä on työntäyteinen. MM-karsintojen jälkeen Suomi pelaa Maailmanliigaa, ja syksyllä näytön paikka on EM-turnauksessa Puolassa.

Vahvasta lajikulttuurista tunnettuun Puolaan Tervaportti suuntaa myös maajoukkuekauden jälkeen. Hänen uusi seuransa on pääsarjassa pelaava Szczecin.

Sarjanousija piti paikkansa Plus-liigassa, ja ensi kaudella se tavoittelee pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon.

”On omanlainen unelma päästä pelaamaan Puolaan. Tämänkin joukkueen halliin mahtuu noin 6 000 katsojaa, joten tunnelmaa riittää varmasti.”

Ulkomailla Tervaportti on pelannut vuodesta 2010. Kokemusta on karttunut Ranskan, Belgian ja Turkin sarjoista.

”Toistaiseksi parhaat hetket ovat olleet Knack Roeselaren joukkueessa, kun voitimme kolme kertaa peräkkäin Belgian mestaruuden.”

HS esittelee Suomen vastustajat lentopallon MM-karsinnoissa tämän viikon keskiviikosta sunnuntaihin



Suomen miesten lentopallomaajoukkue kohtaa tulevissa MM-karsinnoissa viisi kiinnostavaa maata: Kyproksen, Pohjois-Irlannin, Ruotsin, Espanjan ja Tšekin.

”Pelasimme hyvät harjoitusottelut Saksaa vastaan [voitto ja tappio]. Olemme pyrkineet optimoimaan kaikki asiat, joihin on voitu itse vaikuttaa. Ensimmäiset kaksi ottelua pitää voittaa mahdollisimman nopeasti mutta huolellisesti valmistautuneena”, sanoi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.

Keskiviikkona

Suomi kohtaa Kyproksen. Aiemmin Suomi on pelannut Kyprosta vastaan kahdesti ja voittanut molemmilla kerroilla. 2000-luvulla keskinäisiä kohtaamisia ei ole ollut. Kypros on lajin pieniä maita; maassa on 23 miesten lentopallojoukkuetta.

Torstaina

Suomi pelaa Pohjois-Irlantia vastaan. Maat eivät ole kohdanneet koskaan aiemmin. Hiljattain pelatussa pienten maiden EM-turnauksessa Pohjois-Irlanti oli viimeinen eli neljäs jäätyään erävoitoitta.

Perjantaina

Suomen vastustaja on Ruotsi. 2000-luvulla maat ovat kohdanneet viidesti, ja Suomi on voittanut kaikki ottelut. Tuorein voitto tuli viime syksyn EM-karsinnoissa. Ruotsin avainpelaaja on vahva hakkuri Marcus Nilsson.

Lauantaina

Suomi kohtaa Espanjan. 2000-luvulla voitot ovat menneet espanjalaisille 8–3. Vuonna 2007 Espanja rynnisti Euroopan mestariksi Moskovassa, ja Suomi oli silloin sensaatiomaisesti neljäs. Espanjan kultajoukkueesta ovat jäljellä enää vain muistot. Maa tekee nyt uutta tulemista hitaasti. Espanja on mukana syksyn EM-turnauksessa.

Sunnuntaina

Suomi pelaa karsintojen isäntäjoukkuetta Tšekkiä vastaan. 2000-luvulla maat ovat kohdanneet yksitoista kertaa, ja voitot ovat Suomelle 6–5. Myös Tšekki pelaa syksyn EM-turnauksessa. Passari Jakub Janouch ja hakkuri Michal Finger kuuluvat Tšekin avainpelaajiin.

Yle Areena näyttää Suomen ottelut keskiviikosta perjantaihin kello 16–18.
Ylen TV2 näyttää lauantain ja sunnuntain ottelut alkaen kello 20.50.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lentopallo
  • Antti Nieminen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Pietiläinen paranee vauhdilla

  2. 2

    Yhden kolikon viskomiselle tuli yllättävän kova hinta – englantilainen jalkapallofani kärsii tempustaan vuosia

  3. 3

    Suomalaissensaation MM-unelma hyytyi niukalla tappiolla – ”Kuulun tälle tasolle”

  4. 4

    Dopingpannassa olevasta Venäjästä 16 yleisurheilijaa sai luvan kilpailla, hylkäyksiä tullut enemmän

  5. 5

    Suomen entinen Davis Cup -pelaaja kuoli tenniskentälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  2. 2

    Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi

  3. 3

    Yhden kolikon viskomiselle tuli yllättävän kova hinta – englantilainen jalkapallofani kärsii tempustaan vuosia

  4. 4

    Futisjohtaja muistaa kuinka antoi joulutauolla potkut kaikille SaiPan pelaajille : ”Kysyin pelaajilta haluavatko he kuulla satuja?”

  5. 5

    Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  4. 4

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    5. 5

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    6. 6

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    9. 9

      Rakas Ivanka teki jo oharit Kiinalle – Miten käy isä-Trumpin vierailun?

    10. 10

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää