Urheilu

AFP: Nämä seurat ovat Cristiano Ronaldon perässä – Bayern Müncheniltä tyrmäys yhdelle huhulle

Saksalaisseura Bayern München kiisti spekulaatiot siitä, että se olisi portugalilaistähden perässä.

Huhumylly Real Madridin ja Portugalin maajoukkueen tähtipelaajan Cristiano Ronaldon ympärillä pyörii villinä. Ronaldon on kerrottu päättäneen jättää Real Madrid taakseen, ja uutistoimisto AFP on nyt niputtanut seuroja, joiden kerrotaan olevan portugalilaishyökkääjän perässä.

Ronaldon entisen seuran Manchester Unitedin on raportoitu osoittaneen kiinnostusta tätä kohtaan. Siirtosumma nousisi mediatietojen mukaan jopa 200 miljoonaan euroon.

Myös toisen englantilaisseuran Chelsean ja ranskalaisseuran Paris Saint-Germanin kerrotaan olevan kiinnostuneita Ronaldon ostamisesta.

Bayern Münchenin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge sen sijaan kiisti italialaislehti La Gazzetta dello Sport -lehden spekulaatiot siitä, että päävalmentaja Carlo Ancelotti haluaisi tuoda portugalilaisen Bayern Müncheniin. Ancelotti on valmentanut Cristiano Ronaldoa aiemmin Real Madridissa vuosina 2013–2015.

”Olemme tottuneet intensiiviseen spekulointiin mahdollisista tulijoista ja lähtijöistä siirtoikkunan aikana. Emme yleensä kommentoi näitä huhuja, mutta nyt Cristiano Ronaldon tapauksessa haluamme tehdä kerralla selväksi, että huhulla ei ole mitään pohjaa”, Rummenigge sanoi tiedotteessa.

Cristiano Ronaldo on parhaillaan Venäjällä Confederations Cupia pelaavassa Portugalin joukkueessa. Espanjalaislehti Marcan mukaan Ronaldo olisi sanonut jo joukkuekavereilleen jättävänsä Real Madridin.

”Lähden Realista. Olen tehnyt päätökseni, eikä siitä ole paluuta”, Marca kertoo Ronaldon sanoneen.

Ronaldo siirtyi vuonna 2009 Manchester Unitedista Real Madridiin 94 miljoonalla eurolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Rallidraamaa Keuruun metsässä – monta kärkikuljettajaa ulos samalla erikoiskokeella

  2. 2

    Wayne Rooneylla voittoisa paluu Goodison Parkille: ”Se oli jotain, mitä olin odottanut viime viikkoina”

  3. 3

    El Clásico kiinnostaa harjoituspelinäkin – mustan pörssin lipuilla huima hinta Miamissa

  4. 4

    Seitsemän vuoden kirous päättyi – Kroatia kaatoi viimein Serbian maiden menestyslajissa

  5. 5

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  2. 2

    Entisen tennistähden valmentajaisää epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – toinen oletetuista uhreista alle 10-vuotias

  3. 3

    Kimi Räikkönen tyytyväinen halo-valintaan

  4. 4

    Ralliautot kurvaavat ex-ministeri Mauri Pekkarisen pihapiiriin – omaan kisakatsomoon tulee koko suku

  5. 5

    Vuosisadan siirto muhii edelleen – 30 miljoonan nettopalkka Neymarille?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    2. 2

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    3. 3

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    4. 4

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    5. 5

      Kymmenet arvokkaat huvilat rapistuvat Helsingin käsiin, koska kaupunki ei ole pystynyt kunnostamaan tai myymään niitä

    6. 6

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    7. 7

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    8. 8

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    9. 9

      Vuoden parhaassa nuortenelokuvassa on muskeleita, räjähtäviä taloja ja feministinen sankari, jollaista satavuotias Suomi kipeästi kaipaa

    10. 10

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää