Valikko
Urheilu

Espoolaisjuniori teki historiaa – Suomeen ensimmäistä kertaa kivääriammunnan nuorten MM-kultaa

Cristian Friman hallitsi vaikeat tuuliolot.

Espoolainen Cristian Friman teki historiaa voitettuaan ensimmäisenä suomalaisena kivääriammunnassa nuorten maailmanmestaruuden. Friman, 17, vei jännittävien vaiheiden jälkeen nuorten MM-kultaa 50 metrin pienoiskiväärin makuukilpailussa Saksan Suhlissa.

Friman ampui kullasta Romanian Dragomir Iordachea vastaan, ja mestaruus ratkesi vasta uusinnassa. Friman vei tämän nimiinsä 10,4–9,8.

”Ei siinä hirveästi liikkunut mielessä, paitsi että tuulta piti muistaa katsoa. Välillä piti ampua ampumarutiinin ulkopuolella, sillä tuuli katkoi joillain hetkillä, kun vasta oli alkanut tähtäämään. Silloin piti nopeuttaa. Se onnistui varsin hyvin omasta mielestä”, vaikeat tuuliolot hyvin hallinnut Friman sanoi Ampumaurheiluliiton tiedotteessa.

Friman oli mestaruustaistelun ratkettua huojentunut.

”Erittäin hyvä tunne tuli. Vähän jännitti, kun ammuin kymppinelosen. Tiesin, että vastustaja on niin kovatasoinen, että hän voi ampua paremmin.”

”Nuorten maailmanmestaruus on iso saavutus, isoin tähän asti. Mitä se tuo tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi. Jatkoa ajatellen tämä tekee hyvää, mutta saa nähdä, miten muut lajit menevät. Pitää nyt unohtaa tämä ja keskittyä seuraavaan vaiheeseen”, MM-kilpailuja jatkava Friman sanoi.

Nuorten maailmanmestaruuskilpailut Saksan Suhlissa:

Miehet, 50 m pienoiskivääri, makuukilpailu, finaali: 1) Cristian Friman Suomi 246,4 (uusinta 10,4), 2) Dragomir Iordache Romania 246,4 (uusinta 9,8), 3) Yukun Liu Kiina 225,5.

Peruskilpailussa: 4) Friman 620,7,…41) Matias Kiuru Suomi 613,6, …63) Sebastian Långström Suomi 607,1.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ammunta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tero Pitkämäki odottaa vähintään 85 metrin heittoa Kalevan kisoissa –”Ihme, että meni jo nyt näinkin pitkälle”

  2. 2

    Pikajuoksija Hanna-Maari Latvala saa kiitosta rohkeudestaan –”Suoraan ei pidä apinoida muiden maiden malleja”

  3. 3

    16-vuotias Vilma Oura murskaa Suomen ennätyksiä uinnissa: ”Siinä oli sellainen olo, että miten tämä on mahdollista”

  4. 4

    Kalevan kisat käydään entisen moukarimestarin ja pikajuoksijan komennossa – ”Kun urheilin itse, en osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea urheilijan hyväksi tehdään”

  5. 5

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  2. 2

    Juoksijalupaus Alisa Vainio jää pois Kalevan kisoista – syynä hengitysvaikeudet

  3. 3

    Samuel Purolasta Euroopan toiseksi nopein alle 20-vuotias pikajuoksija

  4. 4

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  5. 5

    Tourin etappivoittaja Edvald Boasson Hagen käytti laskupäätä ja voitti Tourin 19. etapin valitsemalla lyhyemmän puolen liikenneympyrässä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    2. 2

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    3. 3

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    4. 4

      Mies puukotti toista Tikkurila-festivaaleilta purkautuneessa yleisömassassa

    5. 5

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    6. 6

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    7. 7

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    8. 8

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Nuorehko mieskuljettaja kuoli onnettomuudessa Nurmijärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    6. 6

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää