Valikko
Urheilu

Tampere aikoo nousta Suomen johtavaksi urheilukaupungiksi – tahto järjestää urheilutapahtumia on kirjattu pormestari­ohjelmaan: ”Linjaus oli yksimielinen”

Sunnuntaina Tampereella päättyi SM-viikko ja alkoi nuorten suunnistuksen MM-kisat. HS selvitti, mikä urheilutapahtumissa kiehtoo kaupunkia.

”Tampere haluaa olla maan johtava kulttuuri- ja urheilukaupunki, jonka vahvuuksia ovat muun muassa teatterit, museot ja kirjastot sekä monipuoliset urheilutapahtumat.”

Huhtikuun kuntavaalien jälkeen sorvattu pormestariohjelma nostaa Tampereen tavoitteet urheilun saralla korkealle.

Pormestari Lauri Lylyn (sd) pormestariohjelman takana on vieläpä laaja koalitio. 67 valtuutetusta 66 kuuluu ohjelman allekirjoittaneisiin ryhmiin.

Urheilutapahtumakaupunki ei sinänsä ole Tampereella uusi ajatus. Tämän kesän tapahtumatkin on päätetty jo ennen kevään vaaleja. Viime viikolla Tampereella kilpailtiin 30 lajin SM-kisat yhteen koonnut SM-viikko.

Sunnuntaina alkoivat suunnistuksen nuorten MM-kisat ja elokuussa kaupunki isännöi painin nuorten MM-kisoja. Nuorten MM-suunnistuksen yhteydessä kilpaillaan Fin5-suunnistusviikko.

”Pormestariohjelman linjaus syntyi kivuttomasti. Linjaus oli yksimielinen”, kertoo Lyly.

Lylyn mukaan urheilutapahtumat ovat kaupungin vetovoimatekijä.

”Ne tekevät kaupunkia laajemmin tunnetuksi ulkomaita myöten. Suomessa Tampere tiedetään, mutta ulkomailla kaupungista tiedetään aika vähän”, Lyly perustelee.


Lyly ja Tampereen kaupunkiseudun matkailuyhtiön Visit Tampereen operatiivinen johtaja Perttu Pesä siirtyvät urheilutapahtumien kiinnostavuutta kommentoidessaan nopeasti talouteen.

Tapahtumat tuovat kaupunkiin kisavieraita. Ensi kesänä Tampere isännöi alle 20-vuotiaiden MM-kisoja. Kaupunkiin on tulossa 2 500 urheilijalupausta, joille nuorten arvokisat ovat siihen astisen uran kohokohta.

Se houkuttelee paikalle myös urheilijoiden lähipiiriä.

”Jos oma lapseni osallistuisi nuorten MM-kilpailuihin, voisin kuvitella, että tekisin kaikkeni, jotta pääsisin paikalle”, sanoo Pesä.

Eräs Tampereen merkittävistä seuratoimijoista on Pyrintö. Seuran urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen kehuu yhteistyön toimivuutta.

”Kaupunki on meille aidosti läheinen kumppani”, Hakanen kuvailee.

Pyrintö on mukana nuorten MM-yleisurheilun järjestelyissä ja Hakanen on kisojen pääsihteeri. Nuorten arvokisat kilpaillaan Tampereella jo kolmatta kertaa tällä vuosituhannella. Aiemmin on urheiltu Euroopan mestaruuksia vuosina 2003 (20-vuotiaat) ja 2013 (23-vuotiaat).

Aikuisten yleisurheilussa Tampere isännöi Ruotsi-ottelua 2016 ja uusi vuoro kaupungilla on vielä 2018 ennen kuin Olympiastadion valmistuu. Remontoitu Ratinan stadion on myös jalkapallomaajoukkueen koti Olympiastadionin remontin ajan.

Ratinaa remontoitiin vuosina 2014–16. Remontissa kunnostettiin niin yleisurheilun suorituspaikkoja kuin nurmikenttä, joka piti laajentaa kansainvälisiin mittoihin. Hinnaksi arvioitiin kolme miljoonaa euroa.

”Tampereella on stadion, johon halutaan tulla”, Hakanen sanoo.

Visit Tampereen Pesä sanoo kaupungin olevan avoin erilaisille tapahtumille.

”Pääasia on, mitä tapahtuma jättää kaupunkiin aluetaloudellisesti, imagollisesti tai yhteisöllisesti. Emme sulje mitään pois. Kun on olemassa lajiseuroja, jotka haluavat järjestää tapahtumia, niin aina kuunnellaan”, Pesä lupaa.


Jotta MM-jääkiekko 2022 pelataan Tampereella, pitää monitoimiareenan mennä maaliinsa suotuisasti. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi hallista tehdyt valitukset.

Poliittinen tahtotila hallilla on kaupungissa vahva. Kun kannen sekä sen päälle tulevan areenan ja talojen toteutussopimuksen hyväksymisestä äänestettiin toukokuussa 2016, äänet jakautuivat 60–7 puolustajien hyväksi.

Hankkeen rakennustöiden on tarkoitus alkaa syksyllä kannen rakentamisella. Tällä hetkellä tilanne näyttää hankkeelle suotuisalta. Hanke vaatii vielä EU:n notifioinnin siitä, että hanke ei sisällä kiellettyä rahaa valtiolta tai kaupungilta.

Kritiikittä hanke ei ole edennyt. Vasemmistoliiton kansanedustaja, Tampereen kaupunginvaltuuston kevään vaaleissa jättänyt Anna Kontula oli yksi vastaan äänestäneistä. Hän sanoi äänestyksen jälkeen julkisessa Facebook-päivityksessä ihmettelevänsä, miksi kaupungin pitäisi sijoittaa hankkeeseen 60 miljoonaa.

”On vain kaksi syytä, miksi kunnan pitäisi sijoittaa johonkin miljoonia: joko siksi, että hanke parantaa kuntalaisten hyvinvointia (vaihtoehtoisia investointeja enemmän) tai sitten siksi, että tiedossa on hyvä bisnes. En osaa nähdä, miten jättimäinen ruotsinlaiva-simulaatio lisäisi tamperelaisten hyvinvointia enemmän kuin muut potentiaaliset 60 miljoonan käyttötavat”, Kontula kirjoitti toukokuussa 2016.

Kontula sanoi myös uskovansa, että jos halli olisi hyvä bisnes, se pystyttäisiin kattamaan kokonaan yksityisellä rahalla.

Julkista rahaa on kaupungin lisäksi tulossa 18 miljoonaa valtiontukina.

Hankkeen kokonaisarvo on 500 miljoonaa euroa, monitoimihallin ja harjoitushallin osuus tästä noin 100 miljoonaa. Pelkkä urheiluhanke halli ei ole, vaan kaupunki tavoittelee monipuolisia tapahtumia.

”On selvää, että areenan kaltainen iso hanke ei synny ilman julkista rahaa. Jos tällainen iso hanke halutaan toteuttaa, joudutaan julkista rahaa käyttämään”, pormestari Lyly linjaa.

Kaupungin rahasta 26 miljoonaa sijoitetaan areenan kiinteistöyhtiöön. Osakassopimuksen ovat allekirjoittaneet hallin rakentava SRV, Tampereen kaupunki sekä LähiTapiola ja OP-Pohjola -ryhmä.

Kokonaisuuteen kuuluu, että monitoimiareenan valmistuttua nykyinen liigakiekkoilun areena Hakametsän jäähalli muutetaan sisäliikuntapaikaksi. Lyly sanoo sisäpalloilun olosuhteiden nousevan esiin siinä vaiheessa.

Kaupungin toinen merkittävä urheilurakennushanke on Tammelan jalkapallostadionin paikalle nouseva uusi moderni stadion, jonka yhteyteen tulee asuntoja.

Tammelan stadionin suunnitelmia viedään eteenpäin kustannusneutraalisti, eli kattamalla hanke myymällä kaavoitettavaa rakennusoikeutta.

Uuden jalkapallostadionin rakentamisen tarkka aikataulu on auki. Joka tapauksessa nykystadionin käyttäjät tarvitsevat rakennusajaksi Ratinan käyttöönsä, joten ennen Olympiastadionin valmistumista Tammelan työt eivät ala.


Talousvaikutuksia voidaan liioitella

Kaupungin tunnettavuus urheilutapahtumien ja paikallisseurojen kautta on Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkasen mielestä selvää.

Esimerkkinä hän sanoo sen, että suomalaiset tunnistavat paljon enemmän venäläiskaupunkeja kuin ennen KHL:n alkamista. Samaten monet suomalaisjoukkueet osataan yleensä nopeasti yhdistää niiden kotipaikkakuntaan.

Sekä urheilu että kulttuuri ovat myös kaupungille vetovoimatekijöitä.

”Urheilu- ja kulttuuritapahtumat synnyttävät myönteistä imagoa, sillä niin monet ovat sen kanssa tekemisissä kansallisesti ja kansainvälisestikin.”

Tampereen monitoimiareenahankkeen hyvänä puolena Loikkanen pitää sitä, että se on liikenteen solmukohdassa ja yhdistää radan eri puolin olevat kaupunginosat ja tekee kaupungista yhtenäisemmän.

Lopullisesti hankkeen onnistumisen ratkaisee käyttöaste ja tapahtumien virta pitkällä aikavälillä. Yksittäinen tapahtuma, kuten jääkiekon MM-kisat, voi olla vain kuorrutus muun toiminnan päälle.

Suuria investointeja ei kannata tehdä vain yksittäisen tapahtuman vuoksi. Esimerkiksi Ateenan olympialaiset ovat karu esimerkki siitä, miten raskas taloudellinen taakka käyttämättömiksi jääneet investoinnit ovat.

Tampereen tilanne erilaisten tapahtumien on järjestäjänä on siitä hyvä, että olemassa ovat jo niin Tampereen Messu- ja urheilukeskus kuin Ratinan stadionkin.

”Kun investoinnit on tehty, kaupungin ja valtiovallan rooli urheilutapahtumissa voi jäädä pienemmäksi”, Loikkanen arvioi.

Loikkanen sanoo, että tutkimusten perusteella urheilutapahtumien aluetaloudellisia vaikutuksia liioitellaan helposti etukäteen.

”Syy on se, että tapahtumat ovat lyhytaikaisia. Vuositasolla niiden vaikutus on aika pieni ja koskee harvoja aloja. Lähinnä eri liikennemuotoja sekä hotelleja, ravintoloita ja jossain määrin keskustakauppoja. Niillä myynti kasvaa”, Loikkanen sanoo.

”Tärkeämpää on saada jatkuva tasainen tapahtumien virta.”

Loikkanen on ollut mukana tutkimassa Helsingissä 2005 pidettyjen yleisurheilun MM-kisojen talousvaikutuksia. Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen yhteydessä huomattiin, että liian suuret odotukset tuotanto- ja työllisyysvaikutuksista sekä verokertymästä olivat yleisiä. MM-Helsingissäkin vaikutukset olivat silti positiivisen puolella.

Etukäteisarvioinnin tekee Loikkasen mukaan usein konsulttiyritys, jälkiarviointia tehdään enemmän myös akateemisen tutkimuksen piirissä.

Fakta

Tampereen tapahtumia


 Sunnuntaina päättyneellä viikolla Tampereella kilpailtiin SM-viikko ja yleisurheilun SM-viestit. SM-viikolla ratkottiin 30 eri lajissa yhteensä yli 1000 SM-mitalia.

 Loppukesän aikana Tampereella pidetään nuorten arvokisat suunnistuksessa ja painissa. Ensi vuonna on vuorossa yleisurheilu.

 Vuosittaisia urheilutapahtumia ovat esimerkiksi nyrkkeilyn Tammer-turnaus ja tenniksen Tampere Open.

 Kulttuurissa ja viihteessä merkittävimpiä jokavuotisia tapahtumia ovat esimerkiksi Tampere Film Festival, Tampereen Sävel, Tampereen teatterikesä, Tammerfest ja Blockfest.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Urheilu
  • Tampere
  • Riku Teiskonlahti
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Entinen Tour de France -voittaja ja mäkiajajalegenda toipuu sydänkohtauksesta

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  5. 5

    Yle: Petra Olli jättää painin MM-kisat väliin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Tietoturvaskandaali ravistelee Ruotsia – suomalainen asiantuntija pitää tapausta hyvänä muistutuksena ulkoistamisen riskeistä

    7. 7

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    8. 8

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    9. 9

      Valtavat venäläiset sota-alukset sivuuttivat Helsingin – HSTV:n helikopterivideo näyttää ydinsukellusveneen saattueen Suomenlahdella

    10. 10

      Charlien vanhemmat lopettavat oikeustaistelun lisähoidon saamiseksi sairaalle vauvalle – hengityskoneessa kituvan vauvan kohtalo on kuohuttanut ympäri maailmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    7. 7

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    8. 8

      Elina Jyväs 1977–2017

    9. 9

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää