sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Valinnat

Aiemmin valitut lupaukset haluavat lunastaa odotukset Lontoossa

5.12.2009 18:08

Kasper Lehikoinen

Kasper Lehikoinen

Silja Lehtinen

Silja Lehtinen

Jenni Vähämaa

Jenni Vähämaa

Tomi Tuuha

Tomi Tuuha

Helsingin Sanomien aiempien Vuoden lupausten urat ovat edelleen hyvässä vauhdissa, vaikka he ovat saaneet oman osansa vaikeuksistakin. Monella heistä Lontoon olympiakisat 2012 on merkitty isolla kalenteriin.

Vuoden 2005 lupaus oli sulkapalloilija Kasper Lehikoinen, 17.

Espoolainen voitti viime keväänä junioreiden EM-kisoissa kaksinpelissä pronssia. Hän nousi syksyllä junioreiden Euroopan rankinglistan ykköseksi.

Vuonna 2006 valittu purjehtija Silja Lehtinen on toistaiseksi ainoa HS-lupaus, joka on jo edustanut Suomea olympialaisissa.

Helsinkiläinen purjehtija kipparoi venekuntansa Pekingissä 2008 yngling-luokassa sijalle 11. Lontoosta 24-vuotias lääketieteen opiskelija haluaa mitalin.

Vuoden 2007 HS-lupaus löytyi ulapan sijasta jäältä. Jenni Vähämaa sijoittui taitoluistelun EM-kisoissa vuonna 2008 hienosti kymmenenneksi.

Vuosi sitten espoolainen loukkasi pahasti nilkkansa nivelsiteet. Toipumisloma päättyi viime keväänä, mutta 17-vuotiaan nuoren naisen motivaatio oli kateissa. Nyt hän suunnittelee paluuta jäälle.

Viime vuoden HS-lupaus viihtyy ilmassa. Telinevoimistelija Tomi Tuuhan mieliteline on huimapäisyyttä vaativa hyppy.

Helsinkiläinen pettyi kuluvaan vuoteen, kun kakkoshyppy ei sujunut MM- tai EM-kisoissa. Lohtua löytyi maailmancupista, jossa Tuuha sijoittui hypyn kokonaispisteissä viidenneksi.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.