sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ampumahiihto

Dopingista epäiltyä Kaisa Varista ei valittu MM-joukkueeseen

25.1.2008 10:12 | Päivitetty: 25.1.2008 14:42

Timo Jaakonaho / lehtikuva

Kaisa Variksen urheilu-ura on vaakalaudalla.

Kaisa Variksen urheilu-ura on vaakalaudalla.

Suomen Ampumahiihtoliitto nimesi perjantaiaamuna joukkueen Ruotsin Östersundissa 9.–17. helmikuuta järjestettäviin ampumahiihdon MM-kilpailuihin.

"Kaisa Varista ei ole nimetty joukkueeseen IBU:lta (kansainvälinen ampumahiihtoliitto) saadun dopingepäilytiedon johdosta, jonka selvittämiseen julkisuudessa olleen arvion mukaan menee 1–2 viikkoa", liiton tiedotteessa sanotaan.

Varista epäillään dopingista. Hän on itse kiistänyt käyttäneensä kiellettyjä aineita ja vaatii B-näytteen tutkimista.

Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtajan Janne Hakalan mukaan päätös oli yksimielinen.

"Ei liitto voi valita urheilijaa, joka on dopingepäilyksen alla. Se sotisi meidän ja yleisemmin suomalaisten arvoperustaa vastaan", Hakala toteaa.

Suomen MM-joukkueeseen kuuluu neljä naisurheilijaa, viisi miesurheilijaa, yksi kotiin jäävä varaurheilija sekä joukkueen johto-, valmennus- ja huoltohenkilöstöä.


Suomen joukkue:

Miehet:

Timo Antila

Jarkko Kauppinen

Jouni Kinnunen

Marko Mänttäri

Tapio Pukki

Naiset:

Teija Kuntola

Mari Laukkanen

Kaisa Mäkäräinen

Susanna Porela

Varalla, tarvittaessa Suomesta kutsuttavana urheilijana Anita Hakala

Joukkueen johtaja:

Päävalmentaja Jonne Kähkönen

Valmentajat:

Vesa Hietalahti, Asko Nuutinen

Huolto:

Huoltopäällikkö Mika Huita

Suksihuoltaja Veli-Matti Niskanen

Hieroja/Suksihuoltaja Jani Pekurinen

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Päivän kysymys

Yllättikö Kaisa Variksen dopingepäily?

Ampumahiihtäjä Kaisa Varista epäillään dopingaineen käytöstä. Varikseen uraan kuuluu dopingkäry vuoden 2003 MM-kisoissa.

Kyllä 32% Ei 68%

Vastanneita 7932

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.