Beachvolley
9.7.2010 13:26
Emilia ja Erika Nyströn pelaavat uransa parasta kauttaan.
Gstaad, Sveitsi. Emilia ja Erika Nyström ottivat rantalentopallouransa tähän saakka makeimman voiton, kun kaksoset kukistivat naisten maailmankiertueella Sveitsissä amerikkalaisparin Misty May–Treanor/Nicole Branagh 21–17, 16–21, 16–14.
Suomalaisten vastus oli kovin mahdollinen, sillä May–Treanor on voittanut kahdesti olympiakultaa.
Voitto merkitsi sitä, että Nyströmit sijoittuvat turnauksessa vähintään viidenneksi, eli he sivuavat uransa parasta suoritusta. He kuittaavat palkintorahaa varmuudella 13 200 dollaria, joka on parin uusi ennätys.
"Ehdottomasti uran makein voitto tähän mennessä. Melkein tuli itku silmään, kun pelasimme näin hyvän ottelun ja voitimme. Olimme kuin nuoret varsat kesälaitumelle päästyä", Emilia Nyström iloitsi.
Toisen erän tappion jälkeen Nyströmit saivat hyvän alun päätöserään Emilian parilla ässäsyötöllä. Muutaman puolustuksen myötä erä- ja otteluvoitto varmistui.
May–Treanor ja Branagh eivät olleet turnauksen aiemmissa otteluissa hävinnyt erääkään.
Nyströmit pelaavat myöhemmin perjantaina välieriin pääsystä kolmanneksi sijoitettuja brasilialaisia Maria Antonellia ja Talita Antunesia vastaan.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi