Golf
3.11.2008 10:02
Golfin pelaaminen alkaa lyödä leiville ammattilaisuraansa tekevälle Mikko Iloselle. Hän oli vuonna 2007 Suomen 210:nneksi eniten ansainnut ihminen 797 512 euron ansiotuloillaan. Pääomatuloja hänellä ei ollut lainkaan.
Lahtelainen Ilonen vietti suuren osan vuodesta 2007 ulkomailla. Hän voitti helmikuussa Euroopan kiertueen turnauksen Jakartassa Indonesiassa. Elokuussa Ilonen oli paras Scandinavian Mastersissa Tukholmassa.
Kauden aikana hän pelasi myös tukun hyviä sijoituksia muissa turnauksissa. Lisäksi hän tienasi Walesissa voittamallaan golfarien taitokisalla kerralla noin 90 000 euroa.
Ilonen maksoi voitoistaan tuloveroa noin 133 000 euroa. Lahden kaupungin kassa karttui golfarin menestyksen myötä yli 80 000 eurolla.
Naisten golfhuipulle noussut Minea Blomqvist sen sijaan kirjautti vain vajaan 7 000 euron ansiotulot.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi