Ralli
2.2.2010 11:38
Marcus Grönholm
Marcus Grönholm ei laske itseään voittajasuosikkien joukkoon ensi viikolla ajettavassa Ruotsin rallissa, vaikka sijoittuikin lupaavasti toiseksi viime lauantaina Norjassa.
Grönholm osallistui kansallisen tason Svully ralliin N-ryhmän Subarulla, ja jätti taakseen tukun norjalaisia huippuja. Ylivoimainen voittaja oli Citroenin WRC-autolla ajanut Petter Solberg.
"Ralli sujui hyvin, vaikka automme ei täyttänyt aivan edes N-ryhmän kriteerejä. Voitimme oman luokkamme ja sijoituimme kokonaiskilpailussa toiseksi, Petterille tosin hävisimme selvästi", Grönholm kertoi Autosport-lehden haastattelussa.
Erityisesti Grönholm oli tyytyväinen saadessaan harjoitella lumella ja nuottien kanssa, vaikka Subarun vauhtia ei voikaan verrata tulevaan työkaluun, Ford Focusin WRC-autoon.
Voitosta Grönhom ei haaveille MM-sarjan avauksessa Ruotsissa, mutta hyvä sijoitus on mahdollinen.
"En ole ajanut pitkään aikaan, ja suoraan kilpailuun meneminen on vaikeaa. Olen kuitenkin pettynyt jos en yllä tiettyyn vauhtiin muihin kuljettajiin verrattaessa. Kolmen joukkoon ajaminen on täysin mahdollista", hän sanoo Autosportin verkkosivuilla.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi