Jalkapallo
31.1.2010 21:42
LAHTI. Helsingin Jalkapalloklubin kakkosmaalivahtina viime ajat pelannut Jani Viander, 34, taisi olla klubilaisista tyytyväisin 30. Lahti-cupin antiin.
Viander piti maalinsa puhtaana perjantain puolivälierässä City Starsia ja sunnuntain pronssiottelussa Hakaa vastaan. Hän sai turnauksen parhaana maalivahtina palkinnoksi imurin.
"Kolmossijan palkintorahoilla [3 000 euroa] maksetaan juuri viikonlopun bussikulut ja ruokailut", ynnäsi HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi.
HJK kukisti väsähtäneen Hakan pronssipelissä 3–0. Maalintekijöinä olivat tunnin täyttymiseen mennessä Zakaria Kibona, Johannes Westö ja Dawda Bah.
"Olisimme voineet tehdä toisetkin kolme maalia, mutta kolmas peli kolmen päivän aikana näkyi tarkkuudessa", totesi valmentaja Antti Muurinen.
HJK:lta puuttuvat tällä erää ringistään loukkaantuneet Aki Riihilahti sekä pitkäaikaispotilaat Janne Saarinen ja Jarno Parikka, joista viime mainittu palannee kentille vasta huhtikuussa.
Lahti-cupin 15 000 euron pääpalkinnon kuittasi loppuottelussa kotikentällään pelanneen FC Lahden kukistanut Tampere United.
Viime kaudesta lähtien talouskurimuksessa kiemurrellut TamU voitti 2–1 Henri Myntin ja 76. minuutilla rangaistuspilkulta voittomaalin laukoneen Aleksei Kangaskolkan osumilla.
Lahti-cupin jatkoksi on Suomen mestaruuden samana vuonna voittanut viimeksi HJK kaudella 2003.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi