jääkiekkoilu
2.12.2006 15:56 | Päivitetty: 2.12.2006 22:33
Jyväskylä. Putkirikko siirsi Jokerien vierasottelun Jokereita vastaan. Pettymys Hippoksen hallin liepeillä oli valtava. Jokerifaneja oli tullut Jyväskylään neljä, viisi bussilastillista.
Yksi bussilastillinen faneja ehti hallin pihaan saakka, saadakseen kuulla, että maalitolppia varten jäähän porattaessa oli porakoneen terä läpäissyt suolavettä sisältäneen jäähdytysputken.
”Se oli tapahtunut noin klo 12.30. Putkessa on 13-000 litraa sitä suolaliuosta ja kovat paineet. Ei se ennen maanantaiaamua ole kunnossa”, kertoi urheilulaitoksen hoitaja Matti Leinonen.
Poliisi sai ilmoituksen kuumina käyvistä faneista, ja että jotain paukkuja pamauteltiin hallin edessä.
”Ilotulitteita tai soihtuja ei näkynyt. Muille fanibusseille ilmoitettiin, ettei hallille kannata tulla”, kertoi ylikonstaapeli Heikki Lahtinen Jyväskylän poliisista.
Jokerifanien busseja päätyi Jyväskylän keskustaan, jossa matkaajat lähtivät hakemaan paluumatkan eväitä Hannikaisenkadun Essolta. Esson pihalla lentelivät pullot ja kepit ja poliisi päätti sulkea kadun, ettei synny vahinkoja.
”Tottahan ne pahoitti mielensä, kun pitkästä matkasta tulivat. Se oli sitten lähinnä metelöintiä ja huutamalla kiukun purkamista. Menivät lopulta bussiinsa aikansa huudettuaan”, jatkoi Lahtinen.
Oma lukunsa oli samaan aikaan hallilla tapahtunut kuolemantapaus. Vahtimestarit löysivät menehtyneen henkilön hallin lukitusta vessasta.
”Ilmeisesti on kyse sairaskohtauksesta”, sanoi JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen.
Kärppien ote liigakärjessä pitää 2.12.2006
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi