Jääkiekkoilu
12.10.2007 18:59 | Päivitetty: 13.10.2007 12:11
Jokerit-fanien porttikieltoon Hämeenlinnan jäähalliin johtanut kiista sovittiin perjantaina SM-liigan välityksellä. Jupakan kaikki osapuolet myönsivät tehneensä virheitä.
Riita sai alkunsa viime keväänä, kun 250 Jokerien kannattajaa sijoitettiin Hämeenlinnassa katsomoon, johon mahtui kunnolla vain runsaat 100 ihmistä.
Katsomossa särkyi muun muassa penkkejä ja mainostaulun pleksi.
Jokerien kannattajayhdistys korostaa, ettei penkkejä rikottu tahallaan, vaan ne irtosivat kannattamistaan liian suuren yleisömäärän aiheuttaman tungoksen takia.
Hallissa pelattiin tuolloin välieräottelu HPK–Jokerit, jonka järjestäjänä toimi muiden pudotuspelien tapaan SM-liiga. Runkosarjaotteluissa tapahtuman järjestäjänä toimii kotijoukkue.
Hämeenlinnan jäähalliyhtiö vaati Jokerien kannatusyhdistykseltä korvauksia tuhoista, mutta nämä kieltäytyivät maksamasta.
Nyt syntyneen sovun jälkeen kannatusyhdistys JF-Club maksaa oman osansa vahingoista, mutta korvaussumma jää murto-osaan alun perin vaaditusta lähes 5 000 eurosta.
Sopua olivat välittämässä SM-liigan lisäksi myös seurat HPK ja Jokerit. Neuvottelujen päätyttyä suotuisaan tulokseen purki Hämeenlinnan jäähalli Oy porttikiellon, johon se oli Jokerien kannattajat asettanut.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi