Ketjut pysyvät ruosteessa

Göteborg. Kateeksi käy ihan vihreyteen saakka - ruotsalaisia.

Länsinaapurissa alkavat huomenna yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut. Ruotsilla on Göteborgin Ullevi-stadionilla jopa runsaudenpulaa mestariehdokkaista.

Viisi ruotsalaista kenttä- ja ratataituria on lajissaan Euroopan tilastoykkönen. Kun vielä muistetaan ruotsalaisten kyky kestää painetta ja jalostuminen tiukoissa tilanteissa, niin mitalijuhlat saattavat maassa venyä pitkälle syksyyn asti.

Suomen tilanne on enemmän kuin huolestuttava. Göteborgin joukkue on lukumäärältään iso - suurempi ryhmä on ollut vain kotikisoissa vuonna 1994 Helsingissä.

Suomalaisten menestystoiveet ovat ohuen seitin varassa; vain keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on etukäteen tyrkyllä kolmen parhaan sakkiin. Hän on lajissaan kakkossuosikki Norjan Andreas Thorkildsenin jälkeen.

Revi siitä sitten huumoria.

Pitkämäki oli myös vuosi sitten Helsingin toisten MM-kisojen aattona Suomen ainoa mitalitoivo. Toisin kävi.

Nuoren tulokkaan tekniikka suli sateessa. Tuloksena oli sinänsä kunnioitettava neljäs sija.

Viime elokuussa Suomen yleisurheilun maineen pelasti ryvettymiseltä pituushyppääjä Tommi Evilä, jonka koukkuun jäi MM-pronssi. Göteborgissa tämä ei toistu, sillä tamperelainen narraa kaloja jossain päin Suomea ja parantelee etureittään.

Suomen urheiluliiton virallinen tavoite Göteborgista on edelleen kolme mitalia. Sitä kutsuvat utopiaksi kaikki muut paitsi valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä, joka on siilipuolustusasemissa jo virkansa puolesta.

Yleisurheilu on raaka laji. Siinä piilee myös sen kiehtovuus.

Omega ei petä eikä mittanauha valehtele. Syy menestykseen tai menestymättömyyteen löytyy, kun katsoo peiliin.

Siksi Göteborgista on suomalaisille realismia korkeintaan yksi mitali. Painajainen on Budapestin toisinto. Suomalaiset eivät saavuttaneet Unkarin EM-kisoissa vuonna 1966 yhtään palkintokorokesijaa.

Yllätyksille ja yllättäjille on aina sijaa EM-kisoissa - onneksi. Mäkelällä on vaatekaapissaan monta viittaa sankareille, mutta suomalaisehdokkaat tähän ryhmään ovat Ruotsissa enemmän kuin kortilla. Johanna Lehtinen oli tarjolla jokeriksi. Turkulainen maileri-estejuoksija joutuu seuraamaan kisoja jalkavaivaisena kotisoffaltaan.

Suomi saavutti neljä vuotta sitten Münchenissä kolme mitalia: Janne Holménin maratonkulta oli megasensaatio ja Heli Koivulan hopea kolmiloikassa mojova yllätys. Mikaela Ingbergin keihäspronssi oli aavistettavissa, sillä vaasatar oli ollut vetreimmillään kaksissa aiemmissa arvokisoissakin.

Ullevin tapahtumien seuraaminen on kiehtovaa. Sivustakatsojalle pienimuotoinen vedonlyönti tarjoaa lisävärinää.

Siksi olenkin valmis pyöräilemään ensi kesänä Helsingistä johonkin eliittisarjan osakilpailuun, jos suomalaiset kotiutuvat Göteborgista kahden tai useamman mitalin kera.

Uskokaa tai älkää, mutta polkisin mielelläni. Pelkään kuitenkin pahoin, että pyöräni ketjut saavat ruostua rauhassa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi