sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
AMMUNTA

Kiväärinaiset Etula ja Yli-Kiikka ampuivat liikaa ysejä

9.8.2008 6:30

PEKING. Suomalaisten naisampujien kisat alkoivat pettymyksellä.

Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka jäivät 4 x 10 laukauksen ilmakiväärissä sijoille 21. ja 38. Kisojen ensimmäisen olympiakullan vei Tsekin Katerina Emmons.

Emmons ampui finaalissa täydet 400 pistettä. Kiinan Du Li jäi kotiyleisön harmiksi ilman mitalia ja oli viides. Hopeaa otti Venäjän Lioubov Galkina ja pronssia Kroatian Snjezana Pejcic.

Ampujien valmennuspäällikkö Leena Paavolainen pettyi sijoituksiin. Hän odotti molemmilta suomalaisilta paikkaa loppukilpailussa, jonne pääsi karsinnan kahdeksan parasta.

Etula ampui kuusi yhdeksikköä ja hänen lopputuloksensa oli 394. Yli-Kiikan tulos oli 389.

"En jännittänyt kisaa, mutta silti vähän hermoilin", sanoi Etula, joka laukoi lähes parikymmentä harjoituslaukausta. "Vaikka ne olivat kymppejä, ne eivät olleet hyviä osumia", Etula selvitti.

Kuudesta ysistä kaksi tuli aivan kisan loppuun.

Yli-Kiikka sanoi tienneensä jo kisan alussa, että finaalipaikka jää tänään haaveeksi.

Karsinnan suurin yllätys oli saksalaisen suosikin Sonja Pfeilschifterin putoaminen. Hän jäi 12. tilalle.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Päivän kysymys

Aiotko seurata Pekingin olympiakisoja?

Pekingin kisat alkoivat perjantaina ja päättyvät 24. elokuuta. Kisoihin osallistuu 10 500 urheilijaa, joista 57 on suomalaista.

Kyllä 41% Ei 59%

Vastanneita 5576

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.