sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Pesäpalloilu

Konkari Pirinen johti Idän voittoon

28.6.2009 19:37

TAPIO VANHATALO

Pasi Piriseltä sujuu myös lyönti.

Pasi Piriseltä sujuu myös lyönti.

Kuopio. Kiteen Pallon Pasi Pirinen palasi kuuden vuoden tauon jälkeen pesäpallon miesten Itä–Länsi kokoonpanoon ja ratkaisi voiton Idän joukkueelle.

Kamppailu oli Piriselle jo 13:s. Edellisen kerran hänet valittiin kentän parhaaksi pelaajaksi vuonna 1999. Tällä kertaa voitto ja palkinnot tulivat hääpäivän kunniaksi.

"Pakko on nykyään pelata hyvin, että mahtuu joukkueeseen. Tänään oli hieno päivä ja hieno yleisö (6 312 katsojaa). Pallo osui toisella jaksolla hyvin mailaan ja oli hienoja merkkaamattomia tilanteita. Ottelun taso oli hieman vaihteleva, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä", kommentoi Pirinen ottelua.

Juoksut tulivat kaikki toisella jaksolla ja voittojuoksu superissa.

39-vuotias Pirinen kuuluu pesäpallolegendoihin. Hän on pelannut kaikki vuotensa Kiteellä ja Idän joukkueessa.

Kaksi kertaa Itä-Lännen parhaana palkittu Pattijoen kärkietenijä Sami Haapakoski sai nyt tyytyä Lännen kakkospalkintoon.

"Kyllä harmittaa tuo toinen jakso, jossa päästimme Idän heti alussa niskan päälle. Ulkopeli oli silti kohtuuhyvää. Mukava täällä oli pelata, kuin kotikentällä", tuumiskeli kuusi vuotta ennen Pattijokea Kuopiossa viihtynyt Haapakoski.

Haapakosken mainitsemiin toisen jakson alun tapahtumiin oli suurin syyllinen Lännen lukkari Topi Kosonen.

Pattijoen joukkueessa pelaavalle Kososelle tuli totaalinen lautaskammo. Sen seurauksena Itä sai yhden vapaan kotitaipaleen ja parikin pesänvaihtoa. Myös ensimmäisellä jaksolla päällä ollut tatsi katosi samalla.

Kososen virkaveli Idän joukkueessa, Kouvolan Toni Kohonen oli hurtilla pelipäällä loppuun asti.

"Alun tuskan jälkeen helpotti ja peli kulki hyvin toisen alusta lukien. Itä–Länsi sytyttää aina", vakuutti Pirisen tavoin 13:nnen arvo-ottelun pelannut Kohonen.

Lännen paras oli yhtä juoksua vaille kaikki joukkueen tuodut lyönyt ensimmäisen Itä–Läntensä pelannut Oulun Lipon kolmosvahti Marko Peltonen. Sarakkeeseen kertyi kunnari ja kolme tavallista. Pelin ainoa läpilyönti tuli kakkoskulmasta ensimmäisen jakson neljännen tasoittavalla.

"Lyöntivire tuntui mukavalta, antoikohan lauantaina voitettu lyöntikisa (176,1 km/t) eväät tähänkin päivään. Pallo vain osui kunnolla kepakkoon", Pelkonen totesi.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.