sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Olympiapikaluistelu

Kultaan jo tarrannut Mika Poutala horjahti lopussa mitaleilta

16.2.2010 5:02 | Päivitetty: 16.2.2010 7:14

Martti Kainulainen / lehtikuva

Mika Poutalan kohtalokas horjahdus vei häneltä varmalta tuntuneen mitalin. Vieressä Japanin Joji Kato.

Mika Poutalan kohtalokas horjahdus vei häneltä varmalta tuntuneen mitalin. Vieressä Japanin Joji Kato.

Mika Poutala oli kiinni olympiakullassa pikaluistelun 500 metrin kilpailussa ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Kisaa johtanut Poutala sortui liikaan yritykseen ja hänen luistelunsa hajosi. Kahden horjahduksen myötä Poutala putosi viidenneksi.

Kilpailun voitti Etelä-Korean Mo Tae-bum ennen Japanin Keiichiro Nagashimaa ja Joji Katoa.

Pronssi jäi Poutalalta vain viiden sadasosan päähän.

"Nyt tuntuu todella pahalta", Poutala sanoi kyyneleet silmäkulmissa.

Poutala sanoi tunteneensa olonsa koko ajan hyväksi. Vielä maaliin tullessaan hän luuli aikansa riittävän mitaliin.

"Ei voi olla totta. En ollut suunnitellut, että tulee tällainen pettymys. En tuntenut mitään paineita", Poutala

suri.

Hän totesi, ettei kisaa venyttänyt pitkä jäädytystaukokaan hääirinnyt.

"En yrittänyt omasta mielestäni liikaa. Takasuoran horjahdus maksoi mitalin", Poutala totesi, muttei jaksanut analysoida sen tarkemmin suoritustaan.

Valmentaja Janne Hänninen oli sen sijaan sitä mieltä, että Poutala yritti liikaa.

"Mitalin menettäminen tuntuu kuin olisi lyöty kirveellä niskaan", valmentaja muotoili.

Muista suomalaisista Tuomas Nieminen 27:s, Markus Puolakka 30:s ja niin ikään raskaasti pettynyt Pekka Koskela 33:s.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.