jalkapalloilu
3.3.2009 15:18
Helsingin paikalliskamppailu 15.11.1959. Kuvassa vasemmalta Eino Silen (HIFK), Pentti Styck (HJK) sekä Åke Lindman ja maalivahti Anders Westerholm (HIFK).
Viime yönä kuollut näyttelijä ja elokuvaohjaaja Åke Lindman oli myös huippujalkapalloilija.
Kivikovana puolustajana tunnettu Lindman pelasi yhteensä 26 A-maaottelua ja kolme B-maaottelua vuosina 1947–1955.
Lindman oli myös mukana Helsingin Olympialaisiin osallistuneessa jalkapallomaajoukkueessa. Seurauransa Lindman teki HIFK:ssa, jossa hän voitti Suomen mestaruuden vuosina 1947 ja 1959.
Sota oli harventanut IFK:n jalkapallojoukkueen rivejä ja Lindman nostettiin 16-vuotiaana ykkösjoukkueeseen. Mestaruus tuli 19-vuotiaana ja sen jälkeen nousu maajoukkueeseen.
Maaotteluita Lindmanille olisi kertynyt enemmänkin ellei näyttelijäntyö olisi vienyt omaa aikaansa.
"Alkoi elämässä sellainen sirkus, että ai jeesus", Lindman muisteli Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1997.
"Ensimmäisen mestaruuden ratkaisseen ottelun aikana olin teatterissa ja joku muu minun paikallani puolustajana."
HIFK:ssa Lindman pelasi hetken samaan aikaan Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen kanssa.
"Åke oli johtajatyyppi ja armoton taistelija, jonka tavaramerkki oli kova potku ja liukutaklaukset", Lindmanin kanssa HIFK:n kakkosjoukkueessa pelannut Hämäläinen muistelee Palloliiton sivuilla.
Jalkapallopiireiltä Lindman sai muun muassa lempinimet "Kuristaja" ja "Hamlet".
Lindman piti itseään jalkapalloilijana hitaana ja raskasliikkeisenä. Liukutaklauksissa oli sen ajan urheiluhousut lujilla.
"Yleisö tuli katsomaan ja löi vetoja kuinka kauan kestää, ennen kuin valkoiset housuni olivat persuksista ihan mustat tai vihreät", Lindman kuvaili HS:n haastattelussa.
Lindman pelasi viimeiset mestaruussarjaottelunsa vuonna 1959.
"Åke oli loistava ja reilu urheilija, joka seurasi jalkapalloa koko elämänsä. Hän puhui aina jalkapallon puolesta positiiviseen sävyyn. Hänen poismenonsa on surullinen uutinen niin jalkapalloperheelle, näyttämötaiteelle kuin suurelle yleisöllekin, Pekka Hämäläinen sanoo.
Åke Lindman oli kuollessaan 81-vuotias.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi