sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kommentti

Lentävä lähtö EM-karsintaan

3.9.2006 15:53

BYDGOSZCZ. Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsinta sai lentävän lähdön Puolassa. Voitto, kolme maalia ja kolme pistettä olivat enemmän kuin kukaan uskalsi rohkeimmissa unelmissakaan toivoa.

Kotimaisessa jalkapallokeskusteluissa paikka arvoturnauksessa on pysynyt kestohaaveena. Olisi täysin liioiteltua väittää, että Sveitsin ja Itävallan EM-kisat suorastaan odottaisivat nyt Suomea kesällä 2008.

Matka kahden vuoden päähän ja keskelle Eurooppaa on edelleen pitkä, mutta alku oli loistava.

Puola on tuore MM-lopputurnausmaa ja perinteisesti erittäin vaikea vastustaja Suomelle.

Voitollaan Suomi ei pelkästään saanut kolmea pistettä, vaan vei koko potin pois Puolalta. Kahdeksan joukkueen lohkossa maat pelaavat varmasti yllätystuloksia, ja lauantai-iltana Suomi järjesti yhden muhkeimmista.

Britti Roy Hodgson ajaa maajoukkueeseen varovaisen ja puolustavan pelin taktiikkaa. Seitsemän voitottoman harjoitusottelun jälkeen taivas aukesi Bydgoszczissa juuri oikeaan aikaan. Hodgsonin kuviot toimivat sataprosenttisesti.

Voittoa ei kukaan Suomelta vaatinut, tasapeli olisi luultavasti kelvannut jopa pelaajille, mutta kolmen pisteen potti oli helpotus myös Hodgsonille.

Hän ei missään vaiheessa huudellut ennen ottelua voiton perään, mutta taatusti osasi laskea, ettei kovin pitkään voi mennä ilman täyttä pottia.

Uudistusten uskottavuus vaatii myös tuloksia. Puolassa Suomi teki selvää jälkeä.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.