sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Hiihto

Marja-Liisa Kirvesniemi: Toivoin aina, että Mika selviäisi

5.7.2011 19:41

martti kainulainen / lehtikuva

Mika Myllylä ja Marja-Liisa Kirvesniemi voittivat kumpikin olympiapronssia Lillehammerin olympialaisissa 1994.

Mika Myllylä ja Marja-Liisa Kirvesniemi voittivat kumpikin olympiapronssia Lillehammerin olympialaisissa 1994.

Marja-Liisa Kirvesniemi tapasi Mika Myllylän viimeksi Kontiolahden SM-kisoissa kolme vuotta sitten. Kirvesniemi toimi tuolloin kisaemäntänä.

"Silloin Mika ja Jari [Isometsä] hiihtivät viestissä. Se on ehkä viimeinen kerta, kun näin Mikan hiihtävän kilpaa livenä. Mikahan veti aivan äärettömän kovaa sen kisan aina siihen viimeisen mäen päälle asti. Sanoin Mikalle muistaakseni, että minua ihan pahaa teki, kun huomasin, että sinua hapottaa ihan hirveästi. Ja Mika hymyillen sanoi, että et kai sinä ollut siinä viimeisen mäen päällä. Minä sanoin, että sori, olin", kertoo Kirvesniemi.

"Olen julkisuuden välityksellä kauhun sekaisin tuntein seurannut äärettömän hyvää urheilijaystävää. Toivoin aina, että voi kun se Mika selviäisi. Tuo on niin rankka tuo lopullinen tilanne aina, ja miettien vielä, että hänellä on aika pienet lapset."

Kirvesniemi muistaa erityisen hyvin Myllylän 50 kilometrin kultahiihdon Trondheimissa vuonna 1997.

"Muistan, kun siellä kaatosateessa katsottiin, kun Mika voitti. Se oli hirmusuoritus."

Kirvesniemi muistaa myös kuvat Myllylästä harjoittelemassa suolla.

"Tuli ihan sellainen kauhu, että herran jestas, että elä hyvä luoja huku sinne suolle. Mika oli äärityppi. Hänellä oli kaikki tai ei mitään -periaate yleensä kaikessa, mitä teki."

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.